Iloinen sancai

Iran - ihan oikeasti helmi mesta

2012-01-28T03:04:00.000-08:00

Kotiinpaluu on tapahtunut jo aikoja sitten ja lienee syytä taas hieman päivitellä blogia.

Eli paska puheet sikseen ja hieman oikeita tuntoja Iranista.

Iran on turistille mahtava maa. Poliittis-maantieteellisesti Persianlahden ja Kaspianmeren välisellä kannaksella sijaitseva Iran on toiminut iät ja ajat maasiltana Aasian ja Euroopan välillä. Maastoltaan Iran on vähintäänkin haastavaa. Vuoristoinen aavikko näännyttää matkailijan nopeasti ja vesi sekä ravinto ovat kortilla. Maan läpi kulkeneet karavaanit ovat olleet riippuvaisia paikallisten avusta, joka on osaltaan kartuttanut persialaisten maallisia ja hengellisiä rikkauksia, mutta toisaalta luonut uteliaisuudelle, ystävällisyydelle ja vieraanvaraisuudelle pitkät perinteet. Tätä perinnettä persialaiset vaalivat edelleen ja sen Iraniin uskaltautuva turisti saa tuntea nahoissaan!

Minne ikinä kuljetkin maassa Persian, saat osaksesi varauksetonta uteliaisuutta ja ystävällisyyttä.

Suuret kiitokset vielä kerran Sinalle ja muille Tabrizin pojille, Esfahanin Kuoroshille ja Analle perheineen, Toudeshkin Mohammed Jalalille, Yazdin Kouroshille, Silk Roadin duunareille (ja loistaville reissaajille), Golsalle ja hänen perheelleen Teheranissa sekä niille lukemattomille muille ihmisille jotka auttoivat ja ilahduttivat matkamme tekoa Iranissa.

Iran on luonnoltaan ja ilmastoltaan käsittämättömän monipuolinen maa. Kun kylmä talvi ja lumipeite kurittaa pohjoisessa nautitaan etelässä Persianlahden rannoilla lämmöstä ja auringosta. Korkeilla vuorilla on jäätiköitä kun taas aavikoiden alangot saavuttavat yli 60 asteen lämpötiloja kesäkuukausina. Alborz-vuorten Kaspianmerelle antavat pohjoisseinämät ovat kuuluisia Iranille epätyypillisestä vehreydestään. Keitaat keskellä loputonta kivierämaata tuntuvat aina pienimuotoisilta ihmeiltä.

Kulttuuri on vanhaa ja saanut vaikutteita sekä idästä ja lännestä. Kun suomessa ihmiset asuivat vielä luolissa laskettiin Iranissa vuoden pituus 365,24 vuorokaudeksi. Matematiikka ja symmetria näkyvätkin kaikkialla. Moskeijoiden satojen neliöiden mosaiikit toistavat monimutkaisia symmetrian kaavoja samoin kuin kuuluisat persialaiset matot. Iranilaisille vuoden tärkein juhla on No Ruz, paikallinen uusi vuosi, jota vietetään aina auringon zeniitin ylittäessä päiväntasaajan pohjoiselle pallonpuoliskolle. Runoilijat ovat aina olleet Iranissa erityisessä arvossaan. Ennen Islamia maassa harjoitettiin Zaroastrialaisuutta, jonka perinteet (esim. No Ruz)ovat monissa paikoissa edelleen voimissaan.

Siinäpä sitä syytä kerrakseen.

Mutta kuinkas sitten kävikään?

Saavuin Teheraniin auringon nousun aikoihin ja vaikutuin punasina hohkaavista jäätiköistä Alborz vuorilla. Teheran on valtava kuten Aasialaisilla kaupungeilla on tapana. Hurjimmat arviot asukasluvusta yltävät aina 20 miljoonaan asti ja kadulla tuntuu että polttomoottoreilla käyviä helvetinkoneita on vähintään saman verran.
Mutta onneksi Teheranissa on myös metro joka kiidättää matkustajansa nopeasti varmasti lukuisiin eri kolkkiin ympäri kaupunkia. Metron punainen linja on myös siitä mielenkiintoinen että se ottaa korkeutta 900 metristä 1500 metriin. Alaspäin tullessa meikäläinen joutui ilmaamaan korvat!
Painelin anivarhain seuraavana aamuna taksilla Helenaa vastaan kentälle. Tyttö löytyi yllättävän helposti =) ja painelimme majataloon aamupäiväunille ja taateli jogurtille.

Iran - terroristien ja burqhien maa?

2011-12-18T08:07:00.000-08:00

No niin, tervesia taalta pelatylta Iranin maalta. Olen loytanyt tieni jo Tabriziin asti ja tanaan olisi tarkoitus jatkaa yobussilla kohti Teherania.

Rajan ylitys meni smuutisti. Aikaa kului alle puolituntia ja viranomaiset olivat todella ystavallisia ja kohteliaita. Taallakin valuuttamarkkinoilla vallitsee mustaporssi; yllattavan hyvia kursseja tarjottiin alusta asti. Pienen tinkimisen jalkeen irtosi taksi Makuun. 23 kilomatria/1,1 euroa. Siis cabilla.

Iltapaivalla matka jatkui bussilla kohti parinsadan kilometrin paassa sijaitsevaa Tabrizia. Dosassa ongelmat alkoivat keraantya paalleni. Aluksi parikymppinen Iranilainen opiskelijatytto, Sedra, alkoi puhua minulle, sujuvalla englannilla tietenkin. Eihan Iranissa naiset saa puhua vieraille miehille! Kehtasi pyytaa viela sahkopostiosoitetta - poyristyttavaa.
Tilanne muuttui aina vain huonommaksi kun viereeni istui fysiikkaa Tabrizin yliopistossa opiskeleva Sina. En saanut yhtaan kuunnella rauhassa mp3 soitintani vaan jouduin koko matkan keskustelemaan hanen kanssaan yleisista politiikasta Iranissa ja muualla maailmalla, maan tavoista, kulttuurista ja historiasta, taloudesta, opiskeluista, uskonnosta ja ihan kaikesta.

Ja niinhan siina sitten kavi, tassa on puolitoista vuorokautta nautittu ilmaisesta taysihoidosta mielenkiintoisista keskusteluista Tabrizin valtavasta ja tunnelmallisesta basaarista Sinan ja hanen ystaviensa johdolla. Ennen kuin minut paastetaan Teheraniin joudun viela syomaan herrasvaen kokkaaman juhla-aterian.

Iran kuittaa.

ps. anteeksi hieman sarkastinen savy.

Turkkı tarpeen?

2011-12-15T08:13:00.000-08:00

Terveısıa Turkısta, tarkemmın Kayserısta.

Taas on blogıa syrjıtty eıka kırjoıtuksıa ole syntynyt aıkapaıvıın. Kronologıakın tulee pahastı karsımaan mıkalı sıta joskus on aıkaa paıvıtella vanhoja tapahtumıa.

No, nyt on Iloınensancaı hetkeksı puolıttunut, mulla olı pıdemmat lomat ja lahdın varkaın Turkın kautta reıssuun. Iloınensancaı yhdıstyy jalleen ensı tııstaına Teheranıssa.

Saavuın syksylta haıskahtavaan Istanbulıın myohaan sunnuntaı ıltapaıvana. Kaupunkı on kuuluısa kahtıajakoısuudestaan. Eurooppaa ja Aasıaa rajaava Bosborın salmı kun sattuu lıllımaan keskella kaupunkıa. Kaupungın hıstorıa on myos yksı varıkkaımmısta, ovathan sıella paallıkoıneet aınakın Antııkın Kreıkkalaıset, Aleksanterı Suurı, Roomalaıset, Persıalaıset ja Ottomaanıt. Korjatkaa jos olı joku lııkaa taı jotaın puuttuı. Muıtakın kahtıa jakoja loytyı. Ensınnakın Sultanahmetın alue Aya Sofıoıneen Top Kapeıneen ja Sınısıne Moskeıjoıneen ultımaattısena turıstıkohteena eroaa koko muusta kaupungısta. Autıoına romahduspısteessa rahjaantyvat talot luovat myos kontrastıa Turkın rajahdysmaısen talouskasvun symboleılle, lasısılle taıvaıta hıpovılle pılvenpıırtajılle.

Grand Bazaar on sıtten oma lukunsa. Kaupan on kaıkkea ja jos jotaın eı loyda, sıta tuskın ıhmınen tarvıtsee. Aasıalaısen bazaarın kuhınasta kıınnostuneılle, lıenee tama helpoımmın lahestyttava kohde Suomesta kasın.

Sıltı saın kaupungısta alkuun hyvat vıbat. Hyva porttı aasıaan.

Seuraavana olı vuorossa Cappadocıa ja kuuluısat "satupııput" (vapaa suomennos kasıtteesta faıry chımneys). Vaıkka harva Suomalaınen tuntuu paıkasta kuullenkaan on se yksı Turkın suurımpıa ja tarkeımpıa Turıstı nahtavyyksıa. Talvı tokı tekee tehtavansa. Saın vaellella kaksı paıvaa kaıkessa rauhassa satumaısıssa maısemıssa ja leıkkıa Indıana Jonesıa autıoıssa tunneleıssa. Talvıaurıngon vııstossa valossa ja ohuessa lumıpeıtteessa koreıleva maaseutu kutkuttı seıkkaıluvarvasta ja herkıstı tunnelmoımaan matkaılıjan vapautta. Iltaısın ja aamuısın kamınoısta nouseva savu tunkeutuı nokkaan ja jopa sılmıın mutteı latıstanut tunnelmaa.

Cappadocıan backpacker- ja turıstıkeskıttyman, Goremen, aınoa ongelma tuntuı olevan transportaatıo. Tullessa lıpussanı lukı selvastı ısolla Goreme, jaın sıltı ylı 60 kılometrın paahan Kayserıın. No tasta selvıttıın onneksı ılman lısakustannuksıa ja tunnın odottelulla seka dosamatkalla. Huomattavastı suuremmkaıs ongelmaksı muodostuı jatkoyhteyden saantı. Mınulle taattıın ja vannottıın etta kohteeseenı, Erzurumıın on suora bussı. Ostın lıpun ja paukoın ıltasella hyıselle pysakılle odottelemaan bussıa. No eı saapunut. Kuulemma aamulla tulısı seıtsemalta, jep jep, takaısın majapaıkkaan. Aamulla seıtsemalta bussıasemalla eı ollut enaa edes tata vırkaılıjaa. Odottelın puolıtuntıa - eı mıtaan. 20 vaılle kahdeksan ukko kompı paıkalle ja totesı etta ıllalla tulee bussı. Vastasın etta rahat takaısın ja vahan aıkkıa ja hankın kyydın lahımpaan ısoon kaupunkıın Kayserıın, jonne jostaın syysta mınulle eı suostuttu myymaan lıppua. Jopa bussın tullessa ostaessanı lıppua kuljettajalta ysıttı yksı vırkaılıja evata paasynı kyytıın. En ymmartanyt mıhın talla oıkeın pyrıttıın. No paasın turvallısestı Kayserıın.

Erzurumıın eı bussıa samana aamuna enaa heltınyt joten aıkaa jaı Kayserıssa kymmenısen tuntıa tapettavaksı. Ja ah, mıka onnı! Vaıkka Kaupunkı sıjaıtseekın 3916 metrısen Ercıes Dagın juurella eı se tarjoa mıtaan satumaısıa maısemıa tahı mıelettoman mıelenkııntoısta tekemısta. Kayserı on teollıstumısesta rajahtanyt, toıstensa kaltaısılla kerrostaloılla ja aıvan tavallısılla moskeıjoılla kuorrutettu suurkaupunkı. Mutta se eı tarkoıta etteıko taalla asuısı kıngıa possea. Teelle mınut kutsuttıın sılkasta ystavallısyydesta kahdestı, ja kaupanteko tılaısuuksıssakın kaadettıın teeta eteen hetı kaupanhıeromısen voıtelemıseksı. Hoh, nyt loppuu aıka ja lahtee bussı, jatketaan tasta ehka joskus....
Taalla kauppiaat pitavat tarkeana paivan ensimmaista diilia, se on saatava hinnalla milla hyvansa. Ja taytyy sanoa etta kylla herra hommansa osasi. Kaupasta poistuessa olo oli hutera ja paapyoralla. Kauppaa kaydaan tunteella ja tosissaan. Mukaan irtosikin pieni kiva Kilimi (Turkkilainen ohut villa matto). Mikali puheet kasityosta ja laadusta pitivat paikkansa ei hintakaan ollut ihan paha. Huikea kokemus silti.
Kayserista jai melko hyisesta ilmastosta huolimatta mukava fiilis. Juttelin pitkat tovit keskusaukiolla Palestiinalaisen vaihtarin, Samerin, kanssa - muustakin kuin saasta. Illan hamartyessa hyvat Pidet (Turkkilainen pizza) naamariin ja dosalla kohti Erzurumia.

Heratys Erzurumissa oli jonkinlainen shokki. Bussi oli aikataulusta edella yli tunnin ja jostain syysta se ei halunnut ajaa Otogarin (Turkkilainen bussiasema) kautta vaan minut potkaistiin hankeen valtatien varrella. Kello oli 0445 ja pakkasta kymmenisen astetta. Onneksi Erzurum ei ole suuren suuri paikka joten paasin kartalle melko pian. Koin jopa jollain lailla hauskaksi ja jannittavaksi samoilun sumuisilla pakkasen kuuraamilla ja tyystin autioilla kaduilla. Kolmen vartin paasta loysin vihdoin tieni dosarille, nautin aamiaisen ja poistin liput Dogubayazitiin.

Dogubayazitilla on varsin komeat raamit. Vuoria jokapuolella ja pohjoisessa kruununa 5100-metrinen Mt. Ararat, Turkin korkein kohta. Toinen merkittava nahtavyys, Isak Pasan palatsi, loytyy 500 metria kaupungin ylapuolelta. Iltapaiva kavely linnakkemoskeijapalatsille paljasti kylan (ja turismin) nurjna puolen. Jotkut onnettomat turistit ovat erehtyneet antamaan lapsille rahaa koska "ne on niin sopoja" tai muuten maan. Nyt jokainen alta kymmenen vuotias tervehtii turistia hihasta roikkumalla ja huutamalla korviavihlovalla aanella"moneyy!". Kun rahaa ei irronnut lensi peraan lumipalloja, pienia kivia, omenan karoja, not so nice. Paatin aikaistaa Iraniin lahtoa paivalla. Onneksi sain illalla viela hyvan kokemuksen muuten positiivisen yllatyksen tehneesta Turkista kun kokeilin Hamamia, Turkkilaista kylpylaa, tays hoidolla. Ei uskoisi ihan heti etta ison karvaisen miehen pesu ja hieronta voi rentouttaa niin kovin! Viimeisen Turkin paivan kunniaksi nautin illalla viela yhden oluen. Iranissa korkki on tunnetusti kiinni ja pysyy.

Kevyttä kevät sadetta, Lake Tahoelta Yosemiten kautta viinitiloille

2011-07-14T09:23:00.000-07:00

Viikonlopuksi olimme päättäneet suunnata koko porukan voimin Lake Tahoen "mökille" rentoutumaan ja harjoittamaan erilaisia talviaktiviteetteja. Tämä siis tarkoitti käytännössä sitä että muut laskettelevat rinteillä ja meitsi puuskuttaa murtsikaa laduilla.

Lähtö tapahtui pe iltana suunnitelmien mukaan ja selvisimme iltapäivä ruuhkistakin melko sutjakkaasti. Auringon laskettua kuulimme kuitenkin huhuja vuorille johtavien teiden sulkemisista. 600 metrissä oli jo lunta maassa - lisää satoi kokoajan. Puolen tunnin ajon jälkeen meidät käännytettiin ympäri. Muutaman kymmenen kilometrin päässä oli toinen Tahoelle vievä tie, paikan päällä saimme todeta senkin olevan suljettu. Teiden sulkemisen ymmärsi, jumalauta minkäkokoisia mummoja taivaalta tuli, ja ennen näkemättömän tiheänä pyrynä. Everything is bigger in America. Tyyneltä valtamereltä puhaltavat lämpimät merituulet saavat aikaan pitkin Sierra Nevadaa käsittämättömän sakeita pyryjä ja voimallisia sateita, kun ilmavirrat vuoriin törmätessään alkavat kohota, jäähtyä ja lopulta tipauttavat koko kostean lastinsa rinteille. No, 800 metrissä näkyvyys oli juuri ja juuri auton konepellin verran, tiet siis suljettu ja sinnikkäistä muutaman tunnin vaatineista yrityksistä huolimatta tiet pysyivät ummessa. Palasimme alemmaksi etsimään hotellia, jota saimmekin hakea urakalla. Emme olleet nimittäin ainoat tienpäällä. Vasta puoliltaöin pääsimme nukkumaan.

Seuraava päivä vaikutti kirkkaammalta ja teiden kerrottiin avautuneen. Korkeissa solissa tuiskutti vielä mutta pääsimme kuin pääsimmekin vihdoin ja viimein perille. Lumipyryn, ja ilmeisesti useiden sellaisten jäljet näkyivät tien penkereillä, joilla lumivallit kohosivat useiden metrien korkeuteen. Rinteitä oli auki ja ladut aurattu, joten meikä paineli murtsikan pariin ja muut skimbaamaan.

Ilta kului saunan puutteessa poreammeessa, joka on fiksusti asetettu partsille. Ei pöllömpi paikka maistella hyvin ansaittu olut. Uni tuli aikaisin silmään.

Aamulla pyrytti taas ankarasti, ja alueen lukuisat laskettelukeskukset olivat sulkeneet rinteensä, eikä murtsikka ladutkaan vaikuttaneet lupaavilta, etenkään kun lunta tuli jatkuvasti lisää noin vauhdilla 5 senttiä/tunti. Vaihdoimme sporttiset harrastukset vähemmän vakavampiin lumessa peuhaamisleikkeihin, oli pulkkamäkeä, lumilinnan kyhäystä, lumisotaa ja muutakin rymyämistä. Järven rannasta löysimme keinut joista oli hyvän vauhdin jälkeen, no, lapsekkaan hauskaa dyykata mahaplätsi hankeen. Hieno päivä, välillä tekee erittäin terää vaihtaa lapsetusvaihteelle ja nauttia vain tuoreen lumen suomista riemuista.

Seuraavana päivänä Tahoen loma oli lopussa. Meidän pläni oli tulla kyydillä Sacramentoon ja jatkaa sieltä Mariposan kautta kohti Yosemiteä. Jännitykseltä ei säästytty tälläkään matkalla. Tiet olivat taas paikoin tukossa ja keli surkea. Lisäksi bussimme lähtöaika lähestyi vääjäämättä. Kaiken kaahamisen jälkeen kerkesimme kuin kerkesimmekin bussiin, mutta todella täpärästi; Helenan juostua lippujen kanssa dösään sisään paukautti odottamisesta tuohtunut kuski ovet välittömästi kiinni ja kaasutti menemään. Illalla saavuimme Mariposaan, vuoret olivat edelleen pilvessä.

----------
Yosemite jouduttiin jättämään seuraavaan kertaan, kaikki tiet kansallispuistoalueelle oli suljettu myrskyjen takia..... Vaihtoehtoista toimintaa etsittiin Friscon pohjoispuolelta:

Luottavaisin mielin suuntasimme aamulla kaatosateessa autovuokraamoon, josta olimme varanneet kiesin kahdeksi päiväksi hintaan 43 usd. Hämmästys muuttui nopeasti vihaksi, kun setä tiskin takana ilmoittikin hinnaksi 110 taalaa. Seurasi kiivaita sanoja puolin ja toisin, mutta meille kärry oli nyt ainoa vaihtoehto saada jotain irti Kalifornian kevätmyrskyistä. Fillarilla liikenteeseen ei ollut mitään asiaa ja julkinen liikenne oli suunnitelmiimme liian hidasta. (Kolmen viikon reissu tuntui kauhean lyhyeltä, koko ajan kiire...) Myöhemmin selvisi, että sedän vaatimat vakuutusmaksut kai olivat oikeasti pakollisia, kummallista vain oli se, että netistä tulostamassamme varausvahvistuksessa oli total price 43.

Vihaisina maksoimme pyydetyn hinnan ja hyppäsimme kirkkaanpunaisen automme kyytiin. Golden Gatella Tyyneltämereltä puhaltava myrsky tärisytti autoamme ja tuulilasin pyyhkijät vispasivat vimmatusti. Päätimme odotella hetken kelin rauhoittumista Sausalitossa. Kengät ehtivät kastua läpimäriksi, kun juoksimme parinkymmenen metrin matkan parkkikselta italialaiseen kahvilaan.

Kun vimmattu sade hieman hellitti, jatkoimme matkaa kohti Muir Woodsia. Punapuut antoivat jylhän suojan myrskyltä - jättiläispuiden juurelle pääsi vain pientä tihkua, joka ei meitä haitannut. Tämä saattoi jopa olla paras keli tutustua puiden kuninkaisiin. Yleensä ruuhkaisessa metsässä oli vain muutama reipas kulkija, nyt kunnioitusta herättävien puiden ympärillä leijui ihana hiljaisuus, jota rikkoivat vain muutamat sadepisarat.

Taivas oli sinnikkäästi synkän harmaa, joten päätimme jättää loput ulkoleikit seuraavalle päivälle ja lähteä kohti Amerikan tärkeintä viininviljelysaluetta. Napa saattaa olla kuuluisampi, mutta meidän kohteeksemma valikotui Sonomassa, Glen Ellenissä sijaitseva Benzigerin biodynaaminen viinitila. Punkut eivät meidän makuhermojamme saaneet onnesta sekaisin, mutta paikan valkkari oli aivan ihanaa. Se oli yllättäen myös halvimmasta päästä ja pullollinen Benzigerin Chardonnaytä odottelee nyt viinitelineessämme sopivaa hetkeä. Toinen huippuluokan makuelämys oli paikan portviini, mutta upeasta maustaan huolimatta se jäi hyllyyn kovan hintansa takia. Harmaasta säästä huolimatta (tai ehkä juuri utuisen tunnelman takia) vehreä maisema oli kaunis ja suunnittelimmekin jo seuraavaa reissua tänne paremmalla ajalla ja ehdottomasti pyörällä auton sijaan. Yöksi tavoillemme uskollisina halvimpaan mahdolliseen majoitukseen eli "kuutoseen", jonka pihalla poika harjoitteli aseen pyöritystä hampurilaisketjujen valot taustalla vilkkuen.

Aamulla aurinko hymyili taas taivaalla ja matka jatkui kohti Point Reyesiä. Mikä mahtava paikka! Jylhää rantaviivaa, valaiden vaellusta niemen ohitse ja upeita aaltoja myrskyn jälkeen. JATKUU jahka IS ehtii taas koneen äärelle...

Änäri tunnelmaa, San Jose

2011-07-14T09:08:00.000-07:00

Meikäläinen kuuluu siihen ikäpolveen, joka pääsi pikkupoikana hekumoimaan Teemu Selänteen menestyksellä. Keräiltiin lätkäkortteja, opeteltiin kovien pelaajien nimiä ja matkittiin näitä esikuvia pihapeleissä.
Kaukainen ja myyttinen superkova NHL oli aina kiinnostanut. Vielä aikuisiälläkin aamurutiineihini kuuluu änäri tulosten tsekkaaminen netistä.

Nyt tarjoutui mahdollisuus päästä ziigaamaan matsia paikan päälle. J oli hommannut liput Minnesota Wild-San Jose Sharks matsiin, jossa lisäkutinaa tuotti kummaltakin veräjältä löytyvät suomalaisveskarit, Antti Niemi ja Niklas Bäckström sekä Minnesotan isossa roolissa pelaavat Mikko Koivu ja Antti Miettinen.

Ja olihan se Sm-liigan sähellykseen verrattuna jotain aivan muuta. Vauhti, taito ja kovuus tuntui katsomossa asti. Ja yleisö, se seurasi matsin alusta loppuun hengittäen joukkueiden tahdissa. Vierasjoukkueen, eli Minnesotan, maalatessa kaikki liki kymmenentuhatta ihmistä olivat hiirenhiljaa ja pidättivät hengitystään. Painostava tunne levisi halliin.

Edes väliajoilla pyörineet show:t ja mainokset eivät tuntuneet korneilta. Tämän(kin) ne näköjään jenkeissä haldaavat. Huikean urheilutapahtuman järjestämisen.

Pyörän päälle, Big Sur, CA

2011-04-03T23:51:00.000-07:00

Illan vietimme hostimme Barakin seurassa, väijyen merileijonia kalastaja laiturin alla, pelaten hippaa vanhassa junassa (!) ja syöden herkulliset viidenruokalajin vegemässyt jossain paikallisessa luomumättölässä. Ja hauskaa oli! Taas. Couch Surfing vakuuttaa.

Aamulla kampesimme itsemme aikaisin sohvalta kadulle ja painelimme pyörävuokraamoon. Kaksi pätevää hybridiä ja traileri hoituivat nopeasti ja näppärästi ja jopa inhimilliseen hintaan (138 usd/3päivää/kaikki romut).

Hörpimme kylillä vielä aamusumpit ennen kuin suuntasimme 17 mailin reittiä kohti etelää. Vuokraamiemme välineiden ainoa heikko puoli tuli heti ensimmäisessä ylämäessä esille. Traileri oli syntisen raskas kun tie muuttui kaltevaksi. Korvissa kaikui sananlasku "kuin kivirekeä vetäisi". No onneksi reittimme ei tulisi olemaan pelkkää ylämäkeä, sinnikkäästi eteenpäin vaan.

Aamupäivä oli rannikolle ominaisesti sumuinen. Mantereen päällä ollut lämmin ilmamassa tiivistyi kylmän meren kohdatessaan tiiviiksi sumupankiksi. Ensimmäisen stopin otimme Lobosin niemellä. Tunnelma oli aavemainen mutta hieno valtavien maininkien murskautuessa sumun keskeltä rantakallioihin useiden metrien korkuisiksi vesipatsaiksi. Vain merileijonien ääntely ylitti aaltojen pauhun.

Puolilta päivin lounastimme tihkusateessa. Tähänkö hyvä onnemme kelien suhteen päättyisi? Ei sentään vielä. Alku iltapäivästä aurinko vei voiton kylmästä merestä ja sumupilvet hälvenivät rannikolta. Jylhä kallioranta vaikutti viimeisten utuisten rippeiden kietoutuessa vielä kivien ympärille.

Iltapäivä alkoi olla jo pitkällä ja tie oli koukkaamassa sisämaahan. Halusimme ehdottomasti telttailla Ison Meren rannalla mutta viimeisimmät potentiaaliset paikat olivat olleet Garrapatan rantamilla parintunnin pyörämatkan päässä...

Päätimme yrittää Andrew Molera state parkista, joka tuntui vetävän puoleensa hipahtavia elämäntapa surffareita kuin kukkanen mehiläisiä. Sumu oli taas laskeutunut rannikolle. Viimeisestä niemennokasta jyrkältä rantakalliolta löysimme tasaisen läntin mihin telttamme asettaa. Piilossa katseilta paikka ei ollut joten avasimme viinipullon ja katselimme illan hämärässä taiteilevia surffareita, jotka välillä katosivat aaltoihin, välillä usvaan.
Telttapaikka

Lobosin tyrskyt

Pistimme leirin kasaan heti aamutuimaan, jotta emme narahtaisi laittomasta telttailustamme. Aamupuurot ja -teet keittelimme nyt sumuttomia, hulppeita maisemia ihaillen.

Jatkaessamme koukkasi valtatie 1 sisämaahan tarjoten uudenlaisia maisemia. Metsä lähestyi molemmilta puolilta ja katse kiinnittyi vaikuttaviin punapuihin. Päivä lämpeni pikku hiljaa ja lounaan aikaan Jussi heilui jo ilman paitaa. Iltapäivällä Julia Pfeifnerin puiston saavuttaessamme iski kuitenkin tuolle rannikolle niin ominainen sumu jälleen pakottaen Iloisen Sancain turvautumaan taas pitkähihaisiin. Julia Pfeifneria oli ilmeisesti runnellut jokin luonnonmullistus kun hulppealal paikalla ollut leirintäalue oli ajettu alas. Toisaalta tämä tarkoitti myös maksuttomia tasaisia alueita valtameren äärellä. Meitä se ei tosin tällä kertaa lohduttanut. Aikataulu pakotti kääntämään fillarit takaisin kohti Montereytä; yöksi jäimme lounaspaikkamme välittömästä läheisyydestä bongaamallemme pienelle puskien kätkemälle tasanteelle Tyynenvaltameren yllä.

Koko yön satoi. Ja aamulla oli aikainen herätys. Suunnattomaksi helpotukseksemme navakka luoteinen tuuli kuivatti ilman telttaa pakatessamme ja tunnin polkemisen jälkeen alkoi sininen taivas selättää harmaat pilvet. Tuuli tosin oli kannaltamme sivuvastainen ja teki pikapolkupyörämarssistamme etenkin traileria hinanneelle Jussille hieman tuskaisan.

Maisemat olivat tällä kertaa jo tuttuja ja saavuimmekin Montereyhin hyvissä ajoin. Ystävällinen bussikuski otti meidät jo aikaisempaan San Joseen vievään bussiin ja saavuimmekin Belmontiin hyvissä ajoin. Tämä onnekas sattuma avasi meille myös mahdollisuuden päästä seuraamaan tiukkaakin tiukempaa paikallissarjan jääkiekko-ottelua jossa J tehtaili huikeat neljä byyreä. Tämä ottelu toimi myös mainiona lämppärinä seuraavan illan San Jose Sharks-Minnesota Wild NHL-matsille

Kohti pohjoista

2011-04-02T18:35:00.000-07:00

Katalinasta Losiin palattuamme aloimme suuntia pikku hiljaa kohti pohjoista. Ensimmäiseksi etapiksi sattui Santa Barbara. Komeissa raameissa vuorten ja valtameren välissä sijainnut Santa Barbara ei tarjonnut tällä kertaa mitään huikeita elämyksiä omasta kiireestämme johtuen. Bilettävää jengiä tunnui perjantai illan kunniaksi olevan liikenteessä, tosin tyydyimme nautiskelemaan kahden taalan viinimme rantahietikolla aaltoja kuunnellen ja painuimme burgereiden jälkeen pehkuihin.

Säännöillä kirottu hostellime ei oikein vakuuttanut. Yöllä oli rauhatonta, ja aamulla respa ei tullut ajoissa avaamaan, mikä aiheutti meille pienimuotoisen stressin kun dösä kohti Salinasta oli lähdössä ja hintaan kuulunut aamiainenkin jäi väliin. Tämä tosin ei ollut suuren suuri menetys, tarjolla kun oli paahtoleipää ja kahvia.

Salinaksessa tapasimme J:n S:n ja M:n ja jatkoimme maalaismarkkinoiden falafelien jälkeen Montereyhin. Iltapäivä kului Carmelin biitsillä hassutellessa ja 17 mailin muikeita maisemia ihaillen. Golf-kenttien neliöhinta mietitytti ja sijainti vihastutti. Silti aavemaisten sypressien ja karun rantaviivan koristaman Montereyn niemen saivat haaveilemaan, jotta tässäpä olisi mukava paikka kesähuvilalle! Illan hämärtyessä painelimme motellin kautta kalaravintolaan syömään ekologisesti pyydettyjä?! ja erinomaisen herkullisia mereneläviä.

Aamulla suuntasimme Montereyn vaikuttavaan akvaarioon tarkastelemaan miltä edellinen illallinen näyttää elävänä luonnollisessa elinympäristössään. Hienosti toteutettu yllättävän runsaalla ympäristöpropagandalla varustettu mereen keskittyvä tiedepuisto!

Iltapäivällä hyvästelimme taas J:n S:n ja M:n, painelimme kauppaan ostamaan eväitä tulevaa Big Surin seikkailuamme varten ja tapaamaan elämämme toista CS kontaktiamme, Barakia.

Saarielämää, Catalina, CA

2011-04-01T18:20:00.000-07:00

Kuulimme huhuja lämpöaallosta ja päätimme pyyhkiä Losin pölyt jaloistamme suunnaten parinkymmenen mailin päässä olevalle Catalinan saarelle sulattelemaan Suomen ankarassa talvessa jäätyneitä luitamme.

Catalinan pääkaupunki, Avalon, on kuin karamelli ja sää tosiaan helli meitä; kaksi päivää tyyntä ja pilvetöntä taivasta. Saaren turisti-infra tosin oli isku vasten kasvoja. Olisimme palavasti halunneet rannalle telttailemaan, ja 20 mailin päässä olisi ollutkin mukava biitsi leirintäalueineen. Tänne pääsy vain olisi maksanut meiltä yhteensä 128 dolsua, whtf!? Tyydyimme kävelymatkan päässä olevaan biitsittömään leirintäalueeseen. Tämä saattoi olla onnekas käänne, nimittäin jälkimmäisenä yönä Japanin maanjäristyksen aiheuttama tsunami rantautui Kalifornian biitseille.

Ensimmäisenä päivänä nautimme saaren vaihtelevasta ja kauniista luonnosta. Niin ja esteettömistä näkymistä Tyynelle Valtamerelle. Toisen päivän pyhitimme biitsille. Vesi vain oli valitettavan viileää, joten jäi snorklausvehkeet vuokraamatta.

Mikäli Losissa lusii pidempään ja kaipaa hieman rauhallisempaa meininkiä voimme vilpittömästi suositella ehkä hieman hintavahkoa Catalinaa.

It's Hollywood babe!

2011-03-30T08:50:00.000-07:00

Kimin frendi tuli aamulla visiitille ja nakkasi meidät työmatkallaan suoraan Hollywoodin sydämeen, Walk of Famelle.

Jostain syystä julkkisten bongaaminen tähdistä oli yllättävänkin viihdyttävää puuhaa. Kuin pääsisi jotenkin lähemmäksi. Walk of Famella oli muutenkin ihan nasta ja leppoisa tunnelma. Kadulla vilisi yrittäjiä. Oli Ice Cube johtotähtenään rehvakkaasti käyttäytyviä rap-staroja esikoislevyjään kaupittelemassa, supersankareiksi pukeutuneita pellejä joiden kanssa pääsi maksusta kuvaan ja turistiajeluita myyviä supliikkimiehiä. Kotiläksyt oli tehty kunnolla ja yhden tällaisen asiakkaaksi lopulta päädyimme.

Auto oli iso, valkoinen ja mallia avo. Kuskina toimi Fred, iäkkäämpi herrasmies, joka oli selkeästi viettänyt suurimman osan elämästään Hollywoodin varjossa nähden päiväunia julkkisten jetset elämästä. Ei siis liene ihme että Beverly Hillsin, Bel Airin ja Hollywoodin kulmat hän tunsi kuin omat taskunsa.

On helppo ymmärtää ihmisiä jotka pärähtävät seutuun ja tekevät kaikkensa päästäkseen ökybiksien muurien sisäpuolelle. Kadulle kun kaikki näyttää niin täydelliseltä. On upeita asuntoja kauniita puutarhoja, hienoja autoja, Tyynivaltameri kimaltelee kaukaisuudessa ja ilmakin on miellyttävän lämmin. Kuinka helppoa ja solakkaa elämä paratiisi kukkuloilla olisikaan!

Mutta kuten tiedetään materia ei tee onnelliseksi, vaan aiheuttaa lähinnä kyltymättömyyden kierteen, missä käsitettä tarpeeksi ei ole olemassa. Päädyimme ostamaan kaupasta kahden dollarin valkoviinin ja painuimme Venice Beachille ihailemaan auringonlaskua.

Illalla yllätimme Kimin makaroonilaatikolla. Osui ja upposi.

Enkelten kaupunki, LA, CA

2011-03-29T19:12:00.000-07:00

Kotiin- tai oikeammin töihinpaluu, koitui jo meidän molempien kohtaloksi, mutta skrivaillaan nyt tätä vähän jälkikäteen.

Harmaa hurttamme kiisi aamunsarastuksen aikaan Losin läpi. Oudolla tavalla tutut maisemat sen kuin lisääntyivät. Palmut olivat juuri sellaisia kuin telkkarissa, olivathan ne samanlaisia palmuja. Ökytalot, rähjäiset lähiöt, amerikan raudat ja Hollywood kyltti; kaikki kuin omasta hieman unenomaisesta ja utuisesta menneisyydestä.

Jos Friscossa välimatkat yllättivät oli Losi vielä jotain aivan muuta. Onneksi saimme käsiimme kattavan ja pätevän julkisenliikenteen kartan.

Majoitukset Kaliforniassa olivat Aasian hintatasoon tottuneille kukkaroillemme aivan liian kalliita, joten olimme päättäneet tutustua maailmanlaajuiseen Couch Surfing-palveluun. Homma toimii näin: Luo profiili kertomalla itsestäsi mahdollisimman paljon ja aloita "surffaaminen". Kenenkään ei ole pakko majoittaa tai majoittua tai edes tavata ketään henkilökohtaisesti. Kuinka syvälle palveluun heittäydyt, sen päätät itse. Monet ovat kiinnostuneita vain kahvikupposesta eksoottisten vieraiden parissa.

Ensimmäiseksi emännäksemme sattui siis Losilainen Kim. Profiili vaikutti superpikaselauksella hyvältä, ei muuta kuin kysely sisään ja parin päivän päästä meidät oli kutsuttu majoittumaan Losilaiselle sohvalle. Helppoa ja näppärää, mielenkiintoista ja halpaa! Kim oli töissä päivän kuten normaalit ihmiset, joten painelimme Santa Monica beachille tappamaan aikaa. Tai oikeammin päivä muuttui ajantappamiseksi kun emme saaneet rinkkojamme mihinkään jemmaan ja niiden kanssa Losin käsittämättömien etäisyyksien selättäminen ei tuntunut houkuttelevalta.

Viileästä tuulesta huolimatta teki hyvää olla vaan, katsella merta, kuunella musiikkia, pelata korttia... Ilta toi mukanaan kauniin auringonlaskun, jonka tarkkailuun Losin biitsit antavat huikeat raamit.

Kimin tapaaminen vähän ehkä jännitti, niinkuin useimmissa asioissa ensimmäinen kerta. Ei huolta, tyttö oli erinomaisen iloinen, aurinkoinen ja vieraanvarainen. Pääsimme valmiiseen ruokapöytään! Tuli kiire hakea viinipullo kohteliaisuuden merkiksi. Sohvassa riitti pituus meikäläisellekkin ja alustana se oli mukavan pehmeä. Herkeämättä vieraita tuijottaneet kissat olivat loppujen lopuksi ehkä se jännittävin tekijä.

Seuraava aamu valkeni aurinkoisena. Ikkunasta tulvi lintujen laulu ja liikenteen kohina. Oli aika lähteä tutustumaan Hollywoodiin.

Unelmien Kalifornia, Belmont, Kalifornia

2011-03-06T19:10:00.001-08:00

Jet lagi painaa hieman vielä retkikuntaa, muttei näy tahdissa. Illalla hypätään pahamaineisen Greyhoundin kyytiin ja suunnataan kohti aurinkoa ja Losia.

Vastaanotto oli odotetun vieraanvarainen; Italaisia herkkuja ja mukavat näköalat San Franciscon lahdelle. Aurinkokin tervehti meitä säteillään ja sääennusteiden vastaisesti lämmöllään!

Näin ensikertalaisena täytyy todeta ne kliseiset ensikommentit: Kaikki tuntuu oudolla tavalla tutulta. Niin läpitunkeva on Uudeltamantereelta tullut kulttuuri ollut minunkin elämässäni ettei voi olla ihmettelemättä tuttuja elementtejä. Lähtien autotalleista, kylteistä, postilaatikoista ja vesiposteista aina ihmisten esiintymiseen ja ruuan tuoksuun. Välimatkojen suuruus ihan tuolla Friscon down townissa on tosin päässyt jo konkreettisestikin pari kertaa yllättämään. Everything is truly bigger in America!

Eilen kävimme katsomassa M:n koulun Spring Sing esityksen. Vakuuttavaa ja äärettömän mielenkiintoista. Eskari-ikäiset muksut ketkuttelivat kimmaltelevissa kledjuissa siihen malliin ettei paljon tarvitse kelailla mistä ne Idolit tulevat. Toisaalta ero Suomeen on melkoinen; meillä hoilataan virsiä hartaudella kivikasvoisina, täällä jorataan pilkesilmäkulmassa Michael Jacksonin tai Britney Spearsin tahtiin...

San Francisco on erittäin miellyttävä kaupunki. Suuren Meren rannalla ilmasto on miellyttävän kostea, eikä kylmä vaivaa talvellakaan. Maisemat vakuuttavat. Kaupunkikaava on luotisuorine katuineen ja jyrkkine mäkineen suorastaan psykedeelinen. Ja se kulttuurien rikkaus! On China Townia, Little Italya ja Hippi kommuunia. Nipponkin on vahvasti edustettuna, kuin myös afrikka.

Aika kuluu taas kuin siivillä, katsotaan minne kaikkialle sitä kerkeää!

Uusi vuosi, uudet kujeet, Klenoden, Itämeri

2011-02-13T04:26:00.000-08:00

Aikaa on taas kulunut ja uusi vuosi asetti Iloiselle Sancaille heti läjän haasteita ja mahdollisuuksia. Kotiinpaluusta jouluineen ja muine pyörityksineen selviydyimme kuitenkin kunnialla vaikka sukulaisralli meinasikin aika ajoin kiihtyä vähintään Jyväskylän Suurajojen veroiseksi. Ruoka kuitenkin oli hyvää ja pääsimme lievittämään pohjatonta pätemisen tarvettamme loputtomien matkaamme koskevien kysymysten äärellä.

Haasteet alkoivat Jussin osalta jo vuoden ensimmäisenä päivänä; lähtö laivalle aikaistui liki vuorokaudella. Pienestä alkujännityksestä huolimatta törni Itämerellä sujui hyvin vaikka "talvimerenkulku ei oo tissiposkille". Helenan sähköposti alkoi täyttyä taas tuttuun tapaan sijaispyynnöistä heti koulujen alettua, joten reissussa ohkaisiksi käyneet tilimme alkoivat hetimiten saada virvoketta, mikä on hyvä kesäistä hankettamme ajatellen. Mutta siitä lisää myöhemmin.

Nyt ajatukset rupeavat suuntaamaan kohti länttä, aina Kaliforniaan asti, jonne suuntaamme maaliskuussa. Odotuksissa aurinko ja lämpö nousevat ainakin korkealle!

Muutoin suunnitelmissa olisi sukuloida, hengailla Friscossa ja ympäristössä, liftata/pyöräillä valtatie ygönen losiin, treffata Santa Barbarassa pari frendiä, käydä katsomassa yksi NHL-matsi, harrastaa talviurheilua Lake Tahoella ja tehdä joku pieni vaellus Yosemitessä. Eli kiireinen 3 ja ½ viikkoa luvassa!

Lähtö on 3.3.2011 klo 0400 Turusta dösällä. Tämän jälkeen lisää apdeittii.

15.12.2010 Tähän se tavallaan päättyy, Helsinki, Suomi

2011-02-13T04:22:00.000-08:00

Luminen Suomi kera kahden lukijan tarjosi mainion vastaanoton. Tässä kaikki tällä erää, kiitos kaikille lukijoille ja kohti uusia seikkailuita!

Big City Hong Kong

2011-02-13T04:02:00.000-08:00

Vaikka unet olivat sleeper-dösässä jääneet taas valitettavan vähäisiksi ja heikkolaatuisiksi löytyi "e-ville guest house" Tsim Sha Tsui:sta suhteellisen kivuttomasti. Omalaatuisen solukämpän pää oli painellut Shenzheniin joulukiireiden pakottamana mutta asunnon muut asukkaat ottivat meidät häkellyttävällä vieraanvaraisuudella vastaan. Olimme jo pystyttämässä telttaa kattoterassille, kun joku ilmoitti että "on meillä tää vuodesohvakin". Loistavaa!

Mitä mitä? Käynti oli Hong Kongissa meikäläiselle jo toinen, ja aika kului vanhoja mestoja kierrellessä, hengatessa, herkutellessa... aikalailla slow travel, slow motion hengessä. Macaulle asti sentään vääntäydyttiin ihmettelemään kolossaalisia kasinoita ja välimerenherkkuja. Hong Kongissa käytiin Lammalla ja Lantaulla, niin ja totta kai Peak:illä, siinäpä ne erikoisimmat.

Rotsi oli tyhjä mutta himaan ei ihan vielä olisi ollut hyvä matkustaa. Hong Kong oli tähän pehmeään laskuun täydellinen kohde. Suomalaisia frendejä, uskomattoman hyvää safkaa, sopivasti bileitä, melko lämmin ilmanala ja kuitenkin samalla jotain pientä nähtävää. Olo oli outo mutta seesteinen, kun joimme niitä viimeisiä Tsing tao:ja bussin takapenkillä matkalla lentokentälle...

Vihdoinkin, Sanya, Hainan

2011-01-21T03:05:00.001-08:00

Aurinko ja lampo hellii vuoristoseikkailujen jalkeen。。。

Mutta vasta tiukan säädön ja reissaamisen jälkeen. Matka Yangshuosta Sanyan Lu Hui Toun kylään kesti 28 tuntia. Matkustimme junalla, lautalla, sekä kuudella! eri bussilla. Sokerina pohjalla Haikousta, Sanyaan neljä timmaa dösän lattialla ihmisten potkittavana. Olo oli käytetty ja kulunut kun saavuimme vihdoin Lu hui Tou Cuniin. Ilta ei mennyt putkeen sillä treffit Paulan kanssa menivät myös reisille. Katukeittiöstä löytyi sentään halpaa safkaa, ja ystävällinen superujo paikallinen jamppa tarjosi meille ilmaista yösijaa.

Seuraavana aamuna kaikki näytti valoisammalta. Löysimme Paulan, pääsimme uimaan lämpimään Etelä Kiinan mereen, ja tempaisimme käyntiin rajut Pre-Castle-Partyt mallia 2010. Vuorokauden vaihduttua tapaili paikallinen kitaravirtuoosi akustisellaan jo Finlandia-hymniä.

Lu Hui Tou Cun ei rantakohteena ole luonnoltaan ja biitsiltään mikään häikäisevä, mutta meille se oli paratiisi kirkuvan Sanyan keskellä. Hotellikompleksit ovat VALTAVIA, asiakaspaikkojen määrää voi vain arvailla ja lisää bygataan kiihtyvällä vauhdilla. Jätimmekin kiertelyn tunkkaisilla keskusta-alueilla minimiin, ja keskityimme rentoutumiseen. Venäläisille suunniteltu Dadonghai piti kuitenkin tsekata. Tuntui jännittävältä nähdä pitkästä aikaa kyrillisiä merkkejä hotellien nimissä, opastekylteissä, ruokalistoilla... Kaikkea maan ja taivaan väliltä kauppaavat kinuskit tervehtivät meitä ystävällisesti mongertaen "Strastutje" tai jotain sen suuntaista. Yksi hauska ajanviete Sanyassa on rantaelämään opettelevien, täysin homogeenisistä hawaji-paita ja -shortsi kuoseista repäistyjen Kiinalaisten turistien tarkkailu. He ainakin osaavat pitää hauskaa aidosti miettimättä mitä muut toiminnastaan kelailevat!

Lopulta Sanyassa on aika vähän tekemistä, ainakaan sellaista mitä ei olisi jo nähnyt ja kokenut. Paikka on kuin käsistä karannut Las Palmas, ruma, meluisa ja likainen mutta tarjoaa kaikkea turistille, rahalla.

Itärannikolta löytyisi kuulemma rauhallisempia biitsejä, sinne siis! Dösillä sekoiluun meni kolmisen tuntia mutta harmaasta säästä huolimatta Sun and Moon bay tarjosi sitä mitä etsimme. Rauhaa ja loppumatonta meren kohinaa. No, mistään koskemattomasta paratiisista nyt ei ollut kyse, mutta Kiinalaisittain rauhallisesta biitsistä kivoilla näkymillä. Paikalle oli kuin varkain rakennettu yksi kalliinpuoleinen joskin mitäänsanomaton resortti, joka kuitenkin vaikutti varsin hiljaiselta. Pieni Taiwanin(!?) historiaan perustuva ylihintainen teemapuistokin löytyi. Oliko sillä mitään annettavaa kenellekkään, en tiedä. Enivei muutamat turistibussit pysähtelivät paikalla.

Paikka on tunnettu myös Kiinan surffiparatiisina, ja muutamia tuon jalon lajin harrastajia tapasimmekin. Laudalle meistä kukaan ei uskaltautunut, mutta hyvät stoorit lensivät illan jo pimettyä notskin äärellä, minkä yksi aussijäbä rannalle kyhäsi.

Hainanin pyörähdys jäi loppujen lopuksi varsin lyhyeksi. Osittain saattaa mennä reissuväsymyksen piikkiin, mutta ihmeitä ei saaren itä- ja eteläranta tuntunut tarjoavan. Jos nyt edullisen paikan nauttia auringosta ja lämmöstä ilman elämää suurempia aktiviteetteja.

Hong Kong here we come!

I'm your tour guide, please follow me, Yangshuo, Guanxi

2011-01-21T02:34:00.000-08:00

ei olisi uskonut etta joudutaan vela seuraamaan nalle puhia... one of the scenic spots of china.

Mutta mutta, ei menna asioiden edelle. Koko paivan matkustusrupeaman jalkeen saavuimme Yangshuohon, vaan ei lepoa rauhattomille. Sahakan majapaikan metsastyksen jalkeen hoidimme yhtasyssya tiketit Liu Saojin kehuttuun "kansan musikaaliin". Esityspaikan luona kavi aikamoinen hulina, kun turistioppaat koittivat saada laumaansa pysymaan kasassa. Yhtakkia huomasimme seuraavamme kiltisti kepin nokassa roikkunutta nallea, ja kun oppaamme lausui meille viela hyvalla englannilla otsikossa mainitut sanat tiesimme olevamme nalkissa.

Yangshuo on kokonaisuudessaan aikamoinen bordelli, jossa turistille, maksavalle asiakkaalle, myydaan kaikkea maan ja taivaan valilla. On bambulauttailua, hierontaa, DVD:ta kraasaa, kledjuja arkeen ja juhlaan, pyoraretkia, vuorikiipeilya, katukeittioita, yokerhoja ja kylla, maatuskoja myyvia Venalaisia matkamuistomyymaloita. Mita Liu Saojin esitykseen tulee, niin olihan se hieno ja suureellinen, muttei kuitenkaan tajuntaarajayttava millaan mittapuulla.

Seuraavana paivana lahdimme etsimaan karstikukkuloilla koristellulta maaseudulta postikorttikuvista tuttua rauhaa ja idyllia. Astuessamme Xingpingin jo lievasti kaakeloituneessa kylassa ulos bussista jouduimme toteamaan, etta talta suunnalta kaipaamaamme meininkia ei loytyisi. Paatimme antaa karstikukkuloille kuitenkin viela mahdollisuuden nayttaa kyntensa ja kirjauduimme sisaan Youth hostelliin, mista lohkesikin informaatiota lahiseudulle suuntautuvista kavelyretkista. Reput selkaan ja lompsimaan tieta ylavirtaan.

Puolentoista tunnin kavelyn jalkeen tormasimme ylitsepaasemattomaan turistiansaan. Seuraamamme tie paattyi suoraan jokeen, ja joella hymyili bambulautastaan mies, joka tarjosi kyytia joen yli valtavaan ylihintaan. Aikamme tingittyamme ja asiaa selviteltyamme totesimme etta talta joenpatkalta saavat karstinyppylat riittaa ja lahdimme lampsimaan takaisinpain. Ennen lopullista luovuttamista paatimme menna joen kiviselle penkalle ihailemaan maisemia ja juomaan "6 kuukautta reissussa"-juhlaa varten varatun punaviinin. Aikamme istuttuamme paikalle kurvasi yksi bambulautta, jonka kipparina toiminut herrasmies lupautui heittamaan (pienen neuvottelun jalkeen) meidat pilkkahinnalla takaisin Xingpingiin. Loppu ilta kuluikin juhlatunnelmissa.

Seuraava paiva valkenikin huomattavasti lupaavammissa merkeissa. Ensinnakin saa oli muuttunut kirkkaammaksi mika sai Guizhoun sateisilla kukkuloilla ryvettyneen retkikuntamme moraalin valittomasti kohoamaan. Toiseksikin laheiselle nyppylalle, jolta avautuivat upeat maisemat ymparoivaan maastoon johti napparasti portaat. Ei enaa puskia!

Li-joen mutkaa lintuperspektiivista hetken ihmeteltyamme kapusimme vuorelta alas, ahdoimme itsemme bussiin ja korottelimme Yangshuohon, vain loytaaksemme seuraavan herkullisen kukkulan kiivettavaksi. Kiinalaisen teleyhtion linkkimaston sijoituspaikalta oli mukavaa katsella auringonlaskeutumista jollain lailla mystisten ja epatodellisten karstikukkuloiden sekaan.

Aamu ilahdutti pilvettomalla taivaalla, mika on nailla seuduilla aika harvinaista. Fillarit alle ja ihailemaan maaseutua Yulong-joen rannoille. Matkalla tuli kierrettya scenic spot moon Hillin kautta. Olihan se hieno, mutta tunnelma ei niin mukava kymmenien myyjatarhirvioiden seassa. Herkullinen ananas valipalaksi ja matka jatkui vauhdilla joen rantaan. Miten hyvalta se tuntuikaan vetaa lahkeet irti housuista ja sukat pois sandaaleista ja tuntea auringon lampo iholla pitkasta pitkasta aikaa. Joki virtasi rauhallisesti ja hiljaisuuden rikkoivat vain bambulauttailevat kiinalaiset superturistit. Joen ylitys ylihintaisella lautalla tuli taas vastaan, mutta nyt Iloinen Sancai feat. Captain Planet loysivat kiertoreitin ja nayttivat pitkaa nenaa kiskurilauttureille. Olkihattupainen pikkuihminen lahti nayttamaan meille tieta pyorallaan. Matka vain jatkui ja aloimme jo ihmetella mihin tassa oltiin menossa, mutta mutta... Perilta loytyi bambulauttojen paalle rakennettu auringossa kimaltelevan veden paalla kelluva ravintola, joka oli viela kaiken lisaksi hyvan hintainen. Kylmat oluet ja hyva ruoka maistuivat upeilta pyoraretken paatteeksi kun aurinko jaksoi viela lammittaa ja joki jatkoi kulkuaan jylhien karstivuorten lomasta.

Oli taas eron hetki. Captain Planet suuntaisi tulevina paivina kohti talven kouraisemaa Lansi-Sichuania Iloisen Sancain jatkaessa vielakin lampimamman saan ja ennenkaikkea meren seka biitsien perassa Hainanille.

Tunnelmallinen Dong-kylä, Zhaosing, Guizhou

2011-01-21T02:33:00.000-08:00

Zhaoxing on yksi niita harvoja paikkoja Kiinassa, jotka ovat monella tapaa kiinnostavia, mutta joita overitehokas turistibisnes ei ole viela pistanyt sekaisin. Hyvatasoinen majoitus irtosi huokeaan 50 yuanin hintaan ja kun vieresta loytyi viela mainiota sapuskaa varsin kilpailukykyiseen hintaan tarjoileva ravintola olivat karavaanariemme ilmeet muikeina.

Sateisenakin kyla ihastutti tunnelmallisuudellaan; harmaat pilvet roikkuivat vihreiden vuorten rinteilla ja puiset vettavaluvat talot nojailivat tarkoituksellisen vinoina toisiinsa. Hiljaa kylan lapi lipuva joki kerasi naisia askareisiinsa, pesemaan pyykkia ja huuhtelemaan vihanneksia. Ainuttakaan kaakelitaloa ei oltu rakennettu pilaamaan maisemaa. Illalla istuimme perinteisen rumputornin katveessa nuotiolla lammitellen paikallisten tutkailevien katseiden alla.

Seuraana paivana trekkijalkaa selkeasti kolotti ja painelimmekin pienesta tihkusta huolimatta sumuisille vuorille. Maisemat palkitsivat. Sankat pilvien katkemat metsat ja avoimet riisiterassit loivat mukavaa vaihtelua. Ensimmaisen kylan jalkeen ylospain johtanut polku katosi kirjaimellisesti pilveen ja hetken kuluttua retkikuntamme ajautui jalleen kosteisiin pusikoihin. Valilla itsenainen kulkeminen Kiinassa tuskastuttaa; karttoja ei ole ja ihmisten antamia ohjeita ei ymmarra, mika johtaa vaistamatta matkaajan harhapoluille. Jokatapauksessa, hieno paiva lapimarista kengista huolimatta!

Pisintä ja vaikeinta reittiä, Yandong, Guizhou

2011-01-21T02:31:00.000-08:00

Jos haluaa seikkailla, joutuu joskus syoksymaan lapi tuntemattomien poheikkojen. Vaihtoehtona olisi kaiken suunnittelu etukateen niin, etta epaonnistumisen tai iloisen yllatyksen mahdollisuutta ei ole. Valitsimme jalleen seikkailun ja otimme Lipingista bussin kohti Yandong nimista kylaa, joka poimittiin matkatoimistosta bongatulta kartalta. Sielta lahdimme kavelemaan erasta hiekkatieta, joka pian osoittautui bussien valtavaylaksi. Halusimme eroon liikenteen melusta, kaannyimme takaisin ja lahdimme seuraamaan kapeaa risipeltoja seurailevaa polkua. Maisema oli kaunis ja metsa rauhallinen peltojen ymparille. Puolentoista tunnin taivalluksen jalkeen polku kapeni, meni suoraan pusikkoon ja loppui viimein kokonaan. Tiimin uusin jasen, Captain Planet eli JJ, lahti tarmokkaasti etsimaan tieta tihean kasvillisuuden ja jyrkkien kallioiden lomasta. Ei auttanut, polkua ei loytynyt, vaikka kyla nakyi jo edessa pain. Siispa keksit ja mandariinit naamaan ja uutta reittia metsastamaan.Yksi umpikuja viela kokeiltiin ennen oikean polun loytymista.

Autotielle paastyamme vanha pariskunta ajoi hevosvankkureilla ohitsemme ja heilutti meita hyppaamaan kyytiin. Hetken eparointi ja taas mentiin kohti tuntematonta. Voiko olla leppoisampaa kyytia, kaunis luonto, kavioiden kopse ja hiljainen puun natina. Hevoskyydin jalkeen oli lounastauon aika - taas niita niin ihania pikanuudeleita, nam!

Harjanteelta nakyi riisipeltojen ylle kohoava dong-kyla ja dongeille tyypillinen rumputorni. Seikkailu jatkui viela yhden poheikon kautta, kun polku loppui taas vahitellen sankan kasvillisuuden sekaan. Saimme rampia sydamemme kyllyydesta ja enemmankin, mutta perille paastiin. Dong-vahemmistoryhman kylassa meidat otettiin ihmetellen vastaan. Molemmin puolisen tuijottelun ja rohkaisevien hymyjen jalkeen jarjestyi taas homestay ja upea juhlaillallinen paikallisen riisiviinan kera. Kielimuuri oli valillamme, mutta ilta oli mukava, kun vaihdoimme valokuvia ja etsimme kartalta Suomea. Rahaa tasta kestityksesta ei suostuttu ottamaan vastaan, vaikka koitimme kylla tyrkyttaa.

Iloinensancai vs. Captain Planet, Xijiang, Guizhou

2011-01-21T02:30:00.000-08:00

'Lennot hoitaa Aeroflot; vodkaa ja mahorkaa, avot.' 12h lento Helsingista Moskovan kautta Pekingiin loytyi opiskelijaystavalliseen 435e hintaan. Pekingista matka Kailiin, 2400 km, taittui napparasti junalla 26 tunnissa. Valitettavasti edullisimmat liput olivat jo loppuunmyyty, ja jouduin pulittamaan jopa 75e pehmeasta punkasta 4 hengen cabiinissa.

Iloisensancain treffasin kellon tarkasti ennalta sovittuun aikaan, Guizhoun provinssissa, Kailin kaupungissa. Rento jalleennakeminen toi hymyn huulille, kun molemmat tiimin jasenet toivottivat minut tervetulleeksi Kiinaan, halauksien kera tietysti. Mahtava fiilis. Funtsin matkalla, etta 3 vuotta sitten tilanne oli painvastainen, kun jasen J tuli moikkaamaan minua Hongkongiin.

JussiHelena olivat tyylilleen uskollisesti laittaneet asiat kuntoon, joten minun oli helppo hypata kelkkaan. Kaili on iso ja kolkko kaupunki, joten JH olivat kayneet jo aiemmin turisti-infosta selvittamassa mahdollisuuksia muutaman seuraavan paivan kylailyn varalle. Kello oli jo paljon, emmeka paasseet julkisilla liikkumaan, joten jouduimme ottamaan taksin Kailista Xijiangiin. Tosin taksin hinta oli erittain edullinen julkisenliikenteen hintoihin verrattuna, n 13e.

Xijiang tervehti retkuettamme valkkyvin neonvaloin ja lipunmyyjaporukalla, joka koostui yli kymmenesta hengesta. Ennakkotiedot kylasta olivat heikot, joten olimme kaikki kuin allikalla lyotyja, kun ihmemaan turismikoneisto otti meidat vastaan erittain valveutuneina. Alkushokkiini kuului neonvalojen ohella Kiinan turismikoneiston lukuisat tyontekijat, joista kukaan ei osannut auttaa meita portilta eteenpain. Onneksi Iloisensancain jasen H naytti kyntensa. H bongasi alueen turisti-/opiskelijahinnat, ja saimme yhden puhelinkeskustelun kautta tingittya hinnan kolmannekseen alkuperaisesta ukotuksesta. Hyva H! Erikoisinta oli, ettei kukaan 'kulttuurihistoriallisen' kaupungin portinvartioista saanut hoidettua asiaa, vaan siihen tarvittiin jonkun sortin Johtaja. TIC, This Is China, eika kukaan saa/uskalla ottaa vastuuta.. Talla on hyvin tyollistava vaikutus. Taman tyyppinen kollektivismi, erittain edullinen ja hyvin saatavilla oleva tyovoima erottaa edelleen idan lannen.

Loysimme normaalihintaisen tuplahuoneen hintaan 60 jounia per yo, eli n 7e. Ensimmaista iltaa yhdessa juhlistimme parin oluen voimin, jotka kannoimme kaupasta telttaravintolaan. Niin, Kiinassa saa taman tason paikkoihin tuoda omat nesteet messissa. Tama olkoon travellerin suositus, joka halventaa matkan hintaa juomatavoista riippuen, vahintaankin kohtuullisesti. Iloinensancai jakoi erittain hartaasti matkakokemuksiaan. Aiheesta vahintaankin kiinnostuneena yritin imea tietoa itseeni. Valitettavasti lukuisat maat, ja paikat sekoittivat minut. Toisaalta illan aikana mietin pariinkin otteeeseen, kuinka siistia on nahda toverit noin hyvassa kuosissa monen kuukauden reissaamisen jalkeen.

Xijiangin aamu tervehti meita perin Etela-Kiinalaisesti, taivas harmaana. Pilvet roikkuivat alhaalla, ja usva laskeutui laheisten nyppyloiden yli peittaen puolet laaksosta. Kaupungin turistikatujen yli pyyhkima muovinen kuorrutus ajoi meidat heti hieman etaammalle, ja lahdimme kiertamaan/kipuamaan upeita riisiterasseja. Iloinensancai feat. Captain Planet nykasivat ensin laakson reunalle, nousten n. 300m. Paastyaan sielta alas nousi tie n. 200m laakson toiselle puolelle. Captain Planet puuskutti, kun IS hymyili, kenties hieman ivallisesti. Lounas kokkailtiin uudella MSR:n keittimella, joka lunasti lupaukset, ja nuudelit valmistuivat alta aikayksikon.

Illalla loysimme taasen erittain mukavan 'kaakeliravintolan', joka ei pettanyt edullisesta hinnasta huolimatta. Kolmen hengen illallisen hinta jai jalleen viiden euron alle.

Tasta oli hyva jatkaa nukkumaan, ja seuraavana aamuna kohti Guizhoun itaisia kylia..

Linkkeja:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Guizhou
http://fi.wikipedia.org/wiki/Miaot

By: Captain Planet

Tiukkaa säätöä Kailissa

2011-01-21T02:29:00.000-08:00

Kuten tarkkasilmaisimmat lukijat tietanevatkin meilla oli marraskuun lopulla edessa viela viimeinen byrokraattinen saato viranomaisten kanssa. Kiinan viisumimme olivat piiputtamassa 24.11.

Keski-Aasian pelottelemina paatimme olla liikkeella hyvissa ajoin. Leshanissa lokakuun lopulla kaikki oli jo maksua anomuksen jattoa vaille valmista kunnes saimme kuulla etta viisumeitamme ei itseasiassa pidenneta vaan meille myonnetaan suoraan uudet viisumit. Tama tarkoittaa siis etta pidennysta ei voi tehda etukateen silla uusi viisumi astuu aina voimaan suoraan myontamishetkella. Hieman ennen marraskuun puoltavalia paatimme yrittaa uudelleen onneamme Zhongdianissa; talloin myonnetty uusi kuukauden viisumi riittaisi Hong Kongiin menoon asti. Zhongdianissa meille ilmoitettiin etta he eivat myonna uutta viisumia kuin seitseman paivaa ennen vanhan umpeutumista. Vanhamme olisi ollut voimassa viela 14 paivaa...

Kunmingissa tasan viikkoa ennen viisumimme ajan umpeutumista marssimme jalleen poliisin puheille. Kaikki olisi muuten ollut okei mutta olisimme joutuneet odottamaan uusia viisumeita sen kokonaisen viikon, joka tuntui turhan pitkalta ajalta Kunmingissa vietettavaksi. Lisaksi meilla oli luvassa tarkea tapaaminen Kailissa.

Kailiin saavuimme sunnuntaina, joten viisumiasiamme hoito jaisi maanantaille. Hetkessa loysimme mukavan uuden uutukaisen pikku hotellin, josta tupla irtosi varsin huokeaan hintaan ja henkilokunta oli aarettoman ystavallista. Illalla rupesimme ihmettelemaan miksi hotellin respa ei ollut kiinnostunut passeistamme. Tama ei meita normaalioloissa voisi vahempaa kiinnostaa, mutta uutta viisumia anottaessa on turistin oltava rekisteroityneena johonkin majapaikkaan. Nama majapaikat IYH:ta lukuunottamatta ovat varsin usein turhan tyyriita kapealle kukkarollemme. Tallakin kertaa paikkojen hinnoiksi ilmoitettiin vaatimattomia 150 RMB hintoja. Paatimme koittaa etsia itse seuraavaksi aamuksi jotain huokeampaa. Bussiasemaa vastapaata loytyi jo tutuksi tullut Kiinalainen perushotelli. Tupla 60 RMB, ei paha. Kun respa otti viela passimme ja rupesi kirjoittelemaan tietoja ylos ajattelimme etta nyt tarppasi.

Poliisiasemalla virkailijan ensimmainen kysymys oli missa vietitte viime yonne. Emme halua poliisille valehdella joten vastasimme totuudenmukaisesti miellyttavan Miao Theme Hotellin, vaikka tiesimme etta rehellisyytemme saattaisi aiheuttaa ongelmia hotellille. Kerroimme tosin samaan syssyyn saaneemme selville, ettei kyseinen hotelli pysty rekisteroimaan meita (eika nain ollen saisi ottaa siis ulkomaalaisia) ja etta olemme etsineet itsellemme uuden "virallisen" majapaikan. Poliisi ilmoitti valittomasti myos taman olevan "laiton" ulkomaalaisille.

Heittaydyimme hyvin englantia puhuneen hyvatapaisen poliisin hoiviin. Tama jarjesti meidat kolmen tahden hotelli Kailiin 158 Yuanilla (17e/huone), ajelutti poliisiautolla kahteen edelliseen hotelliin kerailemaan rahojamme ja matkatavaroitamme ja antoi viela loistavat ohjeet missa on se salainen virasto missa uudet viisumimme myonnetaan. Taman jalkeen kaikki oli helppoa. Nelja tuntia siita kun hyvastelimme poliisiystavamme koristivat uudenkarheat viisumit passejamme. En voi olla mainitsematta etta se oli meikalaisen passiin neljas Kiinan viisumi.

Keski-Aasiassa moinen olisi mahdotonta, mutta Kiinassa poliisi on todellakin turistille ystava jos jostain syysta virkavallan palveluja kaipaa. Kun Tiibetissa kokeilimme onneamme vuokrapyorien kanssa tarkastuspisteella oli palvelu tilanteeseen nahden hammentavan kohteliasta. "Olemme pahoillamme etta emme voi paasta teita tasta lapi vaikka koititte kusettaa meita ja rikkoa lakia". Ainoa asia mista tassa seikkailussa jai paha mieli oli ne kaksi ystavallista hotellia, jotka ottivat meidat varauksetta vastaan pilkkahinnalla tietaen riskin. Eritoten siksi etta saadostamme koitui naille majataloille luultavasti hallaa. Ja siksi etta Kailiin tulevaisuudessa saapuvilla matkaajilla on todennakoisesti kaksi budjetti paikkaa vahemman kaytettavissa. Iloinen Sancai on pahoillaan, valitettavasti viisumimme umpeutuminen ajoi meidat talla kertaa pakkorakoon.

Aluksi kiukutti, etta joutuisimme maksamaan valtavan kalliista (8,5e/nena, sis. aamupalan) hotellista, mutta huoneen nahtyamme alkoi taas hymyilyttaa ja paatimme ottaa hienosta hotlasta kaiken irti. Hienossa 12. kerroksen nakoalahuoneessa oli pehmeiden patjojen lisaksi oma suihku ja vessa, telkkari, tietokone internetilla, vedenkeitin ja teeta seka uudet hammasharjat. Supermarketista viinipullo mukaan ja nautiskelemaan! Aamulla oli ihana herailla rauhassa puhtaiden lakanoiden valista, kompia aamupalabuffettiin (hyva, mut ei ihan vetany vertoja Pasilan buffetille), maha turvoksissa istahtaa koneen aareen lukemaan Hesarin nettisivuja ja ottaa viela lammin suihku ennen uusia seikkailuja. Ja eihan se hinta nyt loppupeleissa niin kallis ollut, tuntui vaan aluksi, kun on tottunut puolet halvempaan. Kun on jo pitka reissu takana, tallainen hemmotteluvuorokausi tekee alyttoman hyvaa, mutta nyt menojalka vipattaa jo kohti pienia Miao- ja Dong-vahemmistojen kylia.

Kiinalaisten keskellä, Kaili, Guizhou

2011-01-21T02:27:00.000-08:00

Kiinalaiset kaupungit paasevat aina yllattamaan silla kuinka isoja, Kiinalaisia ja korkeilla kerrostaloilla varustettuja ne ovat. Myos liikenteen paljous on useimmiten shokki. Kaili ei siis ollut poikkeus talla loputtoman pitkalla listalla.No eikohan tasta taas paasta pikapuoliin kukkuloille vaeltelemaan. Mutta sitä ennen...

Kiinalaisten keskella

Valilla kiinalaiset saavat meidat aivan raivonpartaalle. Mika niissa sitten niin kauheasti arsyttaa? - Kovaaaninen rakiminen vaikkapa bussissa tai ravintolassa, rakaklimppi loytaa muitta mutkitta tiensa lattialle, ei suinkaa roskikseen.
- Tupakointi julkisissa tiloissa, kulkuneuvoissa ja kaikkialla. Valilla tuntuu, etta meita saalitaan kun rookit puuttuu taskusta ja hyvaa hyvyytta tullaan jakamaan tunkkaisia savuja meidan kanssa. Taalla ei siis olla kovin hienovaraisia ja puhallella esimerkiksi poispain vieruskaverista bussissa.
- Kiilaaminen, toniminen, etuilu ja kyynarpaataktiikka erityisesti liikenteessa. Autoilija on kingi, jalankulkija ei mitaan. Jos kiinalaisille opetettaisiin liikenteen tapakasvatusta, siina saastettaisiin varmaan miljardi miestyotuntia vuodessa. Toisaalta helppohan tassa suomalaisen on moralisoida, kun meita on 1,3 miljardia vahemman.
- Kiinalainen aanimaailma: kaikki tuntuvat huutavan kokoajan ja aani tuntuu porautuvan joka kerta suomalaisen rauhallisempaan meininkiin tottuneisiin aivoihin, kannykoita huudatetaan jatkuvasti, jos ei muuta niin soittoaania taysilla laulattamalla tehdaan kaikille selvaksi kenella on uusi ja hieno puhelin. Kiinalaisilla on selkeasti tarve saada itsensa kuuluviin ja ehka se vaatii vahan enemman ponnisteluja 1,3 miljardin ihmisen joukossa kuin harvaan asutussa Suomessa. Puheenvuoroja ei taalla jaella, ne on otettava kuuluvalla aanelle.
- Ajoittainen kasittamaton royhkeys asiakaspalvelutilanteissa: kasvoilla sellainen ilme kuin paska haisisi, katsotaan poispain katta torjuvasti heilutellen ja huudetaan meioota eli eioota. Tassa ei siis kyse toistuvasta tilanteesta, vaan alyttomilta tuntuvista yksittaista tapauksista.

Paasaantoisesti jengi on kuitenkin ystavallista, liikuttavan innostunutta meista ja kaikesta mahdollisesta, vieraanvaraista, avuliaita, mutta kasittamattoman ujoja, rehellisia ja maailman toiseksi parhaita kokkeja (parhaat loytyy Intiasta:)

Luxusta elämään, Kunming, Yunnan

2011-01-21T02:26:00.000-08:00

...eli suihku, pyykkikone, internet ja sanky, jossa on patja.

Valilla pitaa reissaajankin levata, vaikka me ollaan oltu kylla siina tosi huonoja. Lhasata lahdon jalkeen ollaan vietetty kaks kertaa kaks yota putkeen samassa paikassa, jos telttailuja ei lasketa: Lhasa-Chengdu -junassa (voi kuinka rentouttavaa) ja Litangissa. Nyt koitetaan tsempata taalla Kunmingissa: haahuillaan internetissa, pelataan korttia ja pingista, annetaan superlikaiset ja haisevat pyykit henkilokunnan pestavaksi, nukutaan pitkaan pehmealla patjalla, luetaan Chengdun gueshusesta mukaan tarttunutta Pussikaljaromaania eli laiskotellaan niin hyvin kuin osataan.

Mutta matka jatkuu taas huomenna. Paamaarana on Kaili, jossa toivottavasti saadaan ensi keskiviikkona umpeutuvat viisumit uusittua. Kailista lahtee - ei suinkaan suomalainen bar hopping, vaan village hopping. Kierrellaan siis laheisia pienia vahemmistokylia. Sen jalkeen Guanxin provinssiin Yangshuohon katsomaan karstivuoria. Sokerina pohjalla (eli etelassa) on Hainanin rantaloma ja viimeiset rusketukset ennen Hong Kongia ja kotiin paluuta.

100% floraa ja faunaa, liftaten Nu-jokea ylös

2011-01-21T02:25:00.000-08:00

Aamulla loysimme englantia puhuvan ihmisen. Dulong-laakso ja tatuoidut naiset jaisivat talla reissulla valiin;lumi oli tukkinut korkean laaksoon vievan solan. Paatimme siis jatkaa Nu-jokilaaksoa sinnikkaasti ylospain kohti B:lla alkavaa perkeletta eli Bingzhongluo:ta.

Perille saavuttuamme loysimme pitkasta aikaa turistifasiliteetteja englanniksi. Heti alkuun jouduimme harmittelemaan; Dulongiin olisi voinut myos kavella vuorten yli parissa paivassa. Se olisi ainakin ollut seikkailu!

Sitten jalleen hampaat irvessa tappelemista Kiinalaisen turistibisneksen kanssa. Koitimme vuokrata kylan turisti-infosta fillarit. Telineessa oli kahdenlaisia pyoria: Eurooppalaisia maastopyoria ja Kiinan ihmeita. Kysyimme hintaa Eurooppalaisille fillareille, vastaus 50 RMB/paiva. Kysyimme varovaisesti, etta nyt kun meita on kolme , on low season ja ottaisimme pyorat useammaksi paivaksi niin olisiko mahdollista saada hintaa alemmaksi. Hetken nihkeilyn jalkeen pyoranvuokraaja suostui. Menimme syomaan, saadimme kamat ja aloitimme pyorien testauksen. Meridan maastofillari toimi moiteettomasti, vaikka jarrupalat olivatkin vaihdon tarpeessa. Sen sijaan kaksi muuta pyoraa osoittautuivat maanantai kappaleiksi. Molemmissa keskiot paskana, mika teki polkemisesta tyolasta ja useamman paivan pyoraretkesta hasardin. Kysyimme olisiko mahdollista korjata tai vaihtaa pyoria. Omistaja veti hirveat herneet nenaan sanoi etta hanen pyorissaan ei ole mitaan vikaa ja etta ei tanne kannata tulla jos ei ole seikkailun halua, Jos nama kaksi riikinaista polkupyoraa olisi halunnut vaihtaa kahteen ehjaan hinta olisi ollut kaikilta kolmelta jalleen sen 50RMB/paiva. Siis yhden ehjan pyoran saa halvemmalla kun ottaa kaksi rikkinaista. Lisaksi olimme menossa pyorilla alueelle, mista tiedamme tuskin mitaan muuta paitsi sen etta se on alyttoman syrjassa kaikesta. Kovin vaikea taas ymmartaa, mika meni pieleen. Ei tehnyt enaa mieli asioida kyseisen herran kanssa, vaikka Bingzhongluohon palattuamme minun kavikin hanta saaliksi kun nain lysyn miehen hahmon illanhamarassa taluttavan koko pyorakavalkaadiaan sisaan. Tuskin hanella hienosta liikeideastaan huolimatta oli ollut yhtaan asiakasta meidan jalkeen.

Sirkus-Paulan positiivisella energialla varustettu ryhmamme ei tasta kuitenkaan lannistunut vaan otti valittomasti B-suunnitelman kehiin. Ylimaaraiset romppeet saimme jatettya Tea Horse Inn:iin ja lahdimme reippain mielin jatkamaan No-jokilaaksoa ylospain jalan ja liftaamalla. Binzhongluon turisti infrastruktuuri ulottui komeissa maisemissa n. 20 kilometrin paahan. Taman jalkeen olimme konkreettisesti teilla tietymattomilla. Puhelimet lakkasivat kuulumasta, kylat muuttuivat parin-kolmen rakennuksen, rinteessa kyyhottaviksi ryppaiksi. Peltoja ei pengerretty ja sahkolinja oli vasta suunnitteilla. Tieta pystyi ajamaan lahinna traktorilla. Kahden lifti kyydin ja noin 15 kilometrin talsimisen jalkeen ensimmainen paiva alkoi hamartaa, ja juuri ennen taydellista pimeytta loysimme ihmisia ja pari rakennusta. Mistaan varsinaisesta kylasta ei ollut kyse vaan jonkun tuntemattomaksi jaaneen rakennusprojektin tyomisten tyomaamajoituksesta. Vasyneelle kolmikollemme loytyi onneksi kuitenkin kolkko huone, valmis nuudelit, kuumaa vetta ja ehtoo-oluset. Latkimme tunnin verran korttia ennenkuin nukkumatti tuli heittamaan ylafemmat.

Paula naytti kivenkovan kaupantekijan kyntensa heti aamutuimaan. Kolkosta majoituksesta velotettiin se pakollinen 10 yuania per nena mutta kommentti "kyllahan toki muna-aamupala ja kyyti rekan lavalla sisaltyvat hintaan" teki kauniilla hymylla koristettuna tehtavansa ja matka jatkui sutjakkaasti ilman lisakuluja.

Tie oli luokkaa hengenvaarallinen perunapelto. Toisella puolella kohosi pystysuora usvan kietoma seina ylos, toisella puolella suoraan alhaalla kohisi vihertava Nu-joki. Vesiputoukset ryoppysivat tielle ja kaikkialla oli rehevaa. Kasittamattoman kaunista! Asutus puuttui miltei kokonaan.

Tunnin lavalla pomppimisen jalkeen alkoi liikennetta nakya enemman. Hetken paasta totesimme etta kallion seinamat olivat porattu tayteen tunneleita, rinteilla keikkui sinisia tyomaatelttoja. Hetken paasta kaikkialla parisivat tuntemattomiin tarkoituksiin pystytetyt agrigaatit ja joella keikkui lautta kyydissaan punainen lippu ja tyomiehia. Tie muuttui aina vain hurjemmaksi. Taisi olla suoraan kallionseinamaan rajaytetty.

Rekka pysahtyi ja paatimme etta tahan loppui Nu-joen tutkiminen talta retkikunnalta. Kiina vain osaa hammastyttaa. Hetken luulimme jo olevamme todella syrjassa, keskella villeinta eramaata Burman ja Tiibetin rajan tuntumassa ja yhtakkia paukahdamme keskelle valtavaa rakennustyomaata. Sita mita joen paanmenoksi oli suunniteltu voi vain arvailla. Kaivostoimintaa? Vai kenties valtava pato? Ainakin Kiinalla oli taannoisen NG-jutun perusteella suunniteilla 13 patoa Nu-joen varrelle. Alue on myos tarkea palanen arvokasta Kolmen Joen aluetta, joka on paassyt myos Unescon listalle.

Rupesimme kavelemaan tieta takaisin kohti sivistysta. Nautiskellessamme aamupalaa mannikkoisella rinteella auringonpaisteessa, kuului tyomaalta valtava rajahdys. Paikka ei tuntunut enaan kovinkaan soveliaalta Suomalaisille turisteille. Hetken paasta liftasimme jo rekan kyydissa takaisinpain. Itseasiassa aamupaivan seikkailu vei meidat niin pitkalle etta kavimme jo toistamiseen Tiibetin puolella. Noilla syrjaisilla seuduilla se ei ilmeisesti ole mikaan ongelma.

10 minuutin pomppimisen jalkeen rekkamme pysahtyi. "Keskella" tieta (tie on niin kapea etta yksi rekka tayttaa sen useimmissa kohdissa niin tyystin ettei edes pratkalla paasisi ohi) lakosi sininen kuorma-auto. Ilmeisesti moottori oli hyytynyt. Nalka vahan vaivasi ja paatimme jatkaa kavellen laheiseen taloon, jonka olimme bonganneet tulomatkalla. Viela kertaakaan ei ollut matkamme aikana tullut vastaavanlaista tunnetta kuin tuossa talossa vieraillessa. Emanta otti meidat hyvin varauksellisesti vastaan, mutta nayteltyamme nalkaamme rupesi lammittelemaan meille valmisnuudeleita. Talon tytto oli niin ujo ettei saanut nostettua katsettaan maasta selkeasta uteliaisuudesta huolimatta. Soimme, kiitimme, maksoimme jonkun yuanin ja lahdimme.

Mitakohan nuo ihmiset meista ajattelivat? Tilanne oli varmasti niin poikkeuksellinen etta he kuvittelivat jonkun suuren muutoksen olevan tekeilla. Olimmeko siella haatamassa heita pois kotoaan? Mikali padonrakennushankkeet etenevat voi nain tapahtua tulevaisuudessa, yllatavan piankin, niin nopeita ovat muutokset nykyajan Kiinassa. Vaikka eksyimme paikalle taysin sattumalta voi noiden ihmisten ajatuksiin jaada mielikuva kolmesta blondista, joiden paikalle ilmestyminen vei heilta kodin.

Sininen kuorma-auto oli ilmeisesti saatu fiksattua, silla hetken lounastauolta kaveltyamme mutkan takaa aineellistui tuttu valkoinen rekka. Hypattiin kyytiin ja nautittiin taysin rinnoin matkan etenemisesta, ja siita etta pystyimme jattamaan tuon hammentavan paikan taaksemme. Risteyksessa hylkaismme rekan ja jatkoimme Zigatongin (tai jotn.) kylaan rinnetta ylos. Sinaansa idyllinen maalaiskyla oli mainittu jo Bingzhongluon turistiprosyyreissa ja taman johdosta paikalle kiemurteli nykyaan paallystetty tie ja voimalinjat. Silmaan pisti myos, kuten monessa muussakin Nu-joki laakson kylassa, kristillinen kirkko. Kiinan valtauskontojen ote alueeseen oli pitkaan niin heikko etta Burmasta loikanneet lahetyssaarnaajat saivat alueelta jalansijaa. Silti ei kirkko maisemaan oikein sopinut. Tuli jotenkin vaivautunut, myotahapeainen olo, ihan kuin senaatintorille lantattaisiin suitsukkeilta tuoksuva rukousmylly. Tietyt asiat eivat sovi tiettyihin paikkoihin, se tuntuu vaan liian oudolta.

Kunnon ruoka maistui taas taivaallisesti ja retkikuntamme nukkui pitkaan ja hievahtamatta.

Seuraava aamu alkoi hitaasti. Kerkesimme silti pienelle aamukavelylle laheisille pelloille. Taalla vuorten rinteet ovat niin jyrkkia etta terassien rakentaminen ei kay enaa painsa. Maissia kasvatetaan suoraan noin 45 asteisilla rinteilla. Pelkka kiipeaminen oli rankkaa puuhaa, sadonkorjuuta emme uskaltaneet ede ajatella.

Matka kohti Bingzhongluota sujui kuin tanssi. Tunnin kaveltyamme eraan tarkastuspisteen ystavallinen poliisi sijoitti meidat rekkaan joka ajoi puolessa tunnissa suoraan hotellimme eteen ja viela ilmaiseksi. Pyorimme illalla hieman oudossa pikkukaupungissa ja nautiskelimme maukkaista ruuista. Olo oli ehka aavistuksen verran haikea, tietyssa mielessa myos helpottunut. Tasta alkaisi pitka matka kohti miellyttavampaa ilmastoa ja sivistysta, mutta myos suurimmat seikkailut lienevat nyt takana pain.

Sianpäitä ja vesisadetta, Gongshan, Yunnan

2011-01-21T02:23:00.000-08:00

Seitseman tuntia bussilla Nu Jiangia ylavirtaan osoitti laakson olevan aarettoman vehrea, jyrkkaraaminen ja usein usvapilvien kietoma. Tupakansavuisesta bussista noustuamme kohtasimme pitkasta aikaa oikein kunnon vesisateen. Tama ei sirkuskulkuettamme haitannut silla ilma oli eelleen hyvin leuto.

Koetimme saada selville mita Nu Jiangissa voisi oikein nahda ja kokea siina kuitenkaan onnistumatta loputtoman korkean kielimuurin vuoksi. Olimme lukeneet syrjaisista laaksoista joiden naisilla on tatuoidut kasvot, runsaasta ja laajasta biodiversiteetista seka jylhista maisemista. Paatimme menna seuraavana aamuna bussiasemalle ja ottaa jonkun kulkuneuvon jonnekkin. Iltapaiva kului torin erikoisuuksia ihmetellen. Sianpaita ja liito-oravaa muistuttavia kokonaisina sellaisinaan grillattuja jyrsijoita. Helena oli matkalla bongannut dosan ikkunasta krokotiileja ja kilpikonnia myyvan tadin!

Ilta pimeni tihkusateisena ja harmaana.

Hyvässä Liu'ussa, Liuku, Yunnan

2011-01-21T02:02:00.000-08:00

Ensimmainen huomio, Liussa on lammin! T-paidassa tarkeni viela hyvin pimeankin tultua. Muuten alle tuhannessa metrissa Nu Jiangin keskivaiheilla sijainnut kaupunki ei trajonnut suuria yllatyksia. Isompi kuin kukaan uskalsi olettaa, korkeita rakennuksia ja Kiinalaisia ravintoloita. Mutta kylla Burman rajan tuntumassa pullistelevassa kaupungissa kuitenkin tuntui jokin pieni uusi vivahde olevan. Kenties sitten sita Kaakkois-Aasiaa.

Iloisen Sancain urhea retkikunta sai kaukaisen Nu jiang laakson valloitukseen hieman lisavoimia. Kovana tinkijana tunnettu mutta hammentavan positiivisella asenteella varustettu Suomalainen Paula lahti seikkailuun avoimin mielin mukaan. Mahtavaa! Liussa oli maen rinteeseen kirjoitettu valoilla Liuku. Lieko kyseessa sitten liukumaki?

Hyppäsiköhän se tiikeri tuosta oikeasti? Tiger Leaping Gorge, Yunnan

2011-01-20T01:49:00.001-08:00

Yksi Yunnanin ihmeista, Tiger Leaping Gorge eli vapaasti kaannettyna "Tiikeri loikkaa" -rotko, on yksi maailman syvimmista. Silla on pituutta 16 kilometria ja Jangtse-joen pinnasta vuorten huipulle on mahtavat 3900 metria. Turistirysa, mutta oikealla ajoituksella ja reittivalinnoilla valtimme massat ja saimme nauttia huimaavista maisemista paaosin ihan kahdestaan. Suurin osa kiinalaisista turisteista ajaa turistibussilla rotkon pohjalle rakennettua tieta, mutta me kavelimme - tottakai - ylempana kulkevaa reittia. Tiibetin puuskutusten jalkeen oli kunto kohdillaan ja matka taittui ylamakeen kaikkia opasteiden aikoja nopeammin. Jyrkkyydessaan maisemat voittivat kaikki aikaisemmat: alhaalla villina kohiseva joki ja ylhaalla pilvien lomasta kohoavia lumihuippuja. Luonto oli muutenkin kaunis. kirkkaan vihreaa bambumetsaa ja mahtavan jyrkkia vesiputouksia. Korkeanpaikankammoista voisi kylla nailla poluilla hirvittaa: harha-askeleet johtaisivat satojen metrien pudotukseen ja osa reitista oli hakattu miltein pystysuoraan kallioon. Alhaalla rotkon pohjalla veden voima hatkahdytti, kun Jangtse mylvi ja kuohui tyontyessaan joesta nousevien seinamien valista. Kuohujen keskella oli iso kivi, jolta tiikeri on tarinan mukaan hypannyt joen yli - siita nimi.

Naissa maisemissa paasimme myos nauttimaan herkulliset ateriat (kivaa vaihtelua pikanuudeleihin:), silla alueen kymmenet majatalot ovat toittakai kaikki rakennettu ihanille nakoalapaikoille. Best view -mainokset tosin tuntuvat taalla vahan hassuilta, olisi taidonnayte rakentaa talo jonnekin, josta ei ole upeita maisemia.

Ihmeellinen ja myyttinen Shangri-La, Yunnan

2011-01-20T01:44:00.001-08:00

2000-luvun alussa Zhongdian oli viela unelias Tiibetilainen
pikkukaupunki. Yunnanin provinssi, kuulu uskomattomista maisemistaan ja kirjavista
vahemmistoryhmistaan oli alkanut paasta jo lansimaalaisten
matkailijoiden reittisuunnitelmiin. Toisaalta 14. Dalai Lama oli
hallintonsa aikana saanut aikaan maailmanlaajuisen Tiibet buumin; kaikki ylankoon
liittyva oli (ja on) in. Turistibussit vyoryivat jo Lijiangiin ja
vaikuttava Tiger Leaping Gorge oli saavutettavissa kahdessa tunnissa
autolla. Jos tie paallystettaisiin aina Zhongdianiin asti, ei matka
rotkolta "Tiibetiin" kestaisi paria tuntia kauempaa.

Siita se alkoi. Aluksi rakennettiin moottoritie ja asennettiin
keskustaan katuvalot, sitten tuli lentokenttaa, majataloa ja
ravintoloita joista saa pizzaa. Guandongin vaatetehtaista alkoi vyorya
North Faken untuvatakkeja. Lahiston luostarit pantiin kiiltamaan kilpaa
Potalan arkkitehtuuria matkivien, neonvaloilla koristeltujen hotellien
kanssa. Vanhat rakennukset purettiin, tilalle tulleissa oli muovisia
Tiibetilaisvaikutteita. Samaan aikaan alueen
kulttuuriperinnolla perinnolla ratsastettiin (ja rahastettiin) ja se
painettiin nurkkaan.

Kiinalainen turistibisnes on uskomaton. Vaitamme etta missaan muualla maailmassa ei rakenneta teita, gondoolihisseja ja muita tilpehooreja pystysuorille vuorenrinteille vain jotta turistien ei tarvitsisi kavella. Virvokkeita ja pienia valipaloja voi ostaa veitsenteravilta harjanteilta, syvista jokilaaksoista, siina missa Taivaallisen rauhan aukioltakin. Keskiluokan vaatimustason tayttavia hotelleja lampimalla vedella ja puhtailla lakanoilla loytyy miltei mista vaan.

Herkullista Kiinalaista ruokaa tarjoillaan, kuljetukset jarjestyvat, huokeahkoa majoitusta on kaikkialla, olut virtaa ja kaikilla on hauskaa. Taydellista?

Ei ihan. Kiinalaisen turismin koukerot ovat kasittamattoman pitkat, ja ne kuristivat, taydellisesti. Kiina on Euroopan kokoinen alue, joka on ollut huomattavasti pidempaan kehittymattomampi infrastruktuurin suhteen (ei enaa!) ja vuoristoisempi, joten myos kulttuurien vaihtelevuus on Kiinassa Eurooppaa rikkaampaa. Kansallispuvut kimaltelevat ja arkkitehtuuri rehottaa mutta siina kaikki. Perinteet ja tavat poljetaan pikkuhiljaa alas ja jaljelle jaa irvokkaaksi muotoiltu muovinen sotku, jossa ihminen (turisti) on paksu rahamassi.

Ihmeellinen ja myyttinen Shangri-La, Yunnan

2011-01-20T01:44:00.000-08:00

Viimeinen telttayö ja piitkän alamäen alku, Khasi, Sichuan/Yunnan...

2011-01-20T01:42:00.000-08:00

Muutamia kirosanoja paasi suusta, kun kuultiin hinta. Sen lisaksi, etta pitaisi maksaa 150 yuanin sisaanpaasy, ryostettaisi meilta viela 120 yuanin bussikuljetuksen hinta - ellemme sitten haluaisi kavella ensin 30 kilsaa ylamakea vain paastaksemme portille. Lippuluukulle ja sielta pois paastakseen joutuisi viela pulittamaan 50+50 yuania kuljetuksesta eli kauniiden vuorimaisemien ihastelu Yadingin kansallispuistossa tyhjentaisi kukkaroa yhteensa 370 yuania (about 40 euroa), mika on maan hintatasoon nahden todella todella paljon. Kiinalaiset osaa tosissaan rahastaa turismilla. Arsyttavaa.

Suunnitelma heitettiin roskakoriin ja alettiin kyhata uuttaa kokoon respan tyton ja kokin avustuksella. Kartalta loytyi paikka nimelta Dongje-laakso, joka sijaitsee Yadingista lanteen. Sielta saattaisi paasta kurkistamaan luonnonpuiston kuuluisia jaatikkohuippuja. Nyt oli taas seikkailun aika, katsotaan mita sielta loytyy. Meilla ei ollut karttaa (tai oli, mutta siina nakyi vain Dongje-laakso yhtena viivana, ei mitaan pinnanmotoja, polkuja tai edes kaikkia autoteita - Kiinasta on mahdotonta loytaa hyvia karttoja. Myoskaan kultakimpaleemme Lonely Planet ei tasta paikasta tiennyt yhtikas mitaan. Kokki piirsi meille pienen kartan, jossa oli muutama kyla ja risteys, josta jatkaisimme matkaa Shangri-Lahan eli Zhongdianiin. Nailla siis mentiin.

Bussi kohosi jyrkkaan rinteeseen rakennettua mutkittelevaa tieta taristen ja huojuen. Syrjaisemmilla teilla olo on usein kuin pesukoneessa. Solassa alkoi nayttaa lupaavalta, kun kauniit lumihuiput pilkistivat keltaisina koreilevien lehtikuusten lomasta. Paatimme hypata seuraavassa kylassa pois ja kavuta sitten vahan korkeammalle ihailemaan maisemaa. Jostain kumman syysta kuski ei halunnut paastaa meita pois ensimmaisessa kylassa, ja kiukkuisina seurasimme, kun bussi pudotti korkeutta vauhdilla kohti laakson pohjaa. Sielta olisi hikinen kapuaminen takaisin ylos.

Mutta kuski tiesi talla kertaa paremmin. Han tipautti meidat pois seuraavassa kylassa, josta loytyi aivan ihana pikkuruinen majatalo. Vanhahko isantapariskunta tarjosi meille joka aterialla pilkkahintaan herkullista ruokaa enemman kuin jaksoime syoda (ja se on paljon!).

Seuraavana aamuna jatimme ylimaaraiset kamat isantaperheen huomaan, pakkasimme retkeilyvalineet, kaikki lampimat vaatteet ja jo liiankin tutuksi tulleita pikanuudeleita rinkkoihin. Emanta naytti meille polun alun ja lahdimme kavelemaan jyrkkaseinaista laaksonpohjaa tietamatta mihin polku veisi. Tiibetista haetun hyvan akklimatisoitumisen ansiosta askel oli kevyt ylamaessakin rinkka selassa. Korkeutta oli huomaamatta kertynyt jo 550 metria lisaa, kun tunti ja kolme varttia kaveltyamme istahdimme mutustamaan kekseja.

Viela toiset 550 metria piti kavuta, ennen kuin jyrkasta laaksosta loytyi leiripaikka nakymalla yhteen Yadingin komeimmista huipuista. Aamulla jatimme rinkat telttaan ja lahdimme tutkimusmatkalle kohti kaunista jaatikkohuippua. Parin tunnin kavelemisen jalkeen alkoi tulla nakyviin pyhiinvaeltajia ja turisteja - olimme Yadingin koralla eika rahaa ollut kulunut kuin bussilippuun, jes! Kiipesimme reitin korkeimmalle kohdalle, josta naimme kaikki kolme luonnonpuiston komeaa vuorta. Illaksi takaisin leiripaikkaan nauttimaan viimeisesta pakkasyosta teltassa. Tasta alkaa nyt pitka alamaki kohti lampoa ja Hong Kongia!

Matka Khasista Shangri-Lahan oli viela oma seikkailunsa. Talla valilla ei kulje bussia, joten oli koitettava liftata. Liikenneruuhkista ei voi taalla puhua ja kavelimme muutaman tunnin ennen kuin ensimmainen rekka pysahtyi. He pyysivat 200 yania alle kymmenen kilometrin matkasta, nauroimme ehdotukselle ja jatkoimme apostolinkyydilla eteenpain. Seuraavan rekan kanssa saatiinkin sitten sovittua jarkeva hinta koko matkalle Shangri-Lahan. Tie oli yksi matkamme hurjimmista ja kauneimista. Juuri ja juuri yhden auton levyinen pelottavan jyrkkareunainen tie, jonka kuopat ja kivenmurikat heiluttivat rekkaa holtittomasti. Kun edessa nakyi lumisia jyrkkia vuoria, ei ensimmaisena tullut mieleen, etta tie kulkisi niiden yli! Peput mustelmilla paasimme vihdoin Shangri-Lahan kuumaan suihkuun ja herkuttelemaan turistiravintoloihin.

Kolmas Suomalainen!, Daochen, Sichuan

2011-01-20T01:39:00.000-08:00

Kun olimme Litangista hankkiutumassa pois tormasimme matkamme kolmanteen Suomalaiseen， porroiseen Paulaan。 Tuntuipa hassulta puhua suomea jollekkin muulle kuin toisillemme 4kk:n jälkeen。 Viela kolmen tunnin jalkeen otimme Paulan mukaan keskusteluihimme varmuuden vuoksi englanniksi， eihan noista koskaan tieda。。。

Vuorten välissä, Mt. Genie, Sichuan

2011-01-20T01:38:00.000-08:00

Mainiossa matkaoppaassamme oli mainittu laakso jonne pelkka paaseminenkin olisi kuulemma seikkailu. Sinne siis.

Kyydin jarjestaminen ei sinansa ollut ongelma. Hinta vain oli meille kahdelle hieman suolainen. Kuskiksi jarjestyi majatalomme loistava emanta Medok, fiksu ja sateileva kolmekymppinen Tiibetilais-neito.

Kustannusten tasoittamiseksi koetimme loytaa matkaan muita reissaajia. Jostain syysta vahaiset tiedot alueesta ja leiriytymissuunnitelmat saivat muut matkaajat peraantymaan. No kaksin on aina kaunihimpi, ainakin helpompaa.

Kolmen tunnin ajomatka vei lapi karujen mutta kauniiden maisemien. Matkalla Iloisen Sancain Biologinen Tiedekunta totesi eraan nisakkaan sudeksi. Korkeasta solasta paasimme pitkasta aikaa nauttimaan lumihuippujen panoraamasta. Lupaavaa!

Kavely alkoi paaosin positiivisissa merkeissa. Puolentunnin jalkeen tormasimme talven polttopuita haalineeseen Tiibetilais seurueseen. Kutsu Picnicille tuli iloisen spontaanisti. Seuraava tapaaminen ei ollut niin miellyttava. Auto pysahtyi tarjoamaan kyytia, no tottahan toki kyyti aina kelpaa. Kuitenkin lavalle kavuttuani (rinkan kanssa) alkoi etupenkilta ponkaissut munkki elehtimaan maksua, ja kun sormia nousi pystyyn aivan liian runsas maara totesimme vain "no deal". Kavelemaanhan tanne oli tultu!

Saa sen sijaan oli mita mainioin. Aurinko paistoi pilvettomalta taivaalta ja maisemat hivelivat silmaa. Kavely maistui ja polkua tai itseasiassa tieta oli kartattoman kulkijankin helppo seurata. Ja sitten tuli se pakollinen risteys. Ohjeet, jotka olimme saaneet olivat etta seuratkaa vain tata laaksoa. Kun "tata" laaksoa naytti myotailevan viela teista suurempi ja lisaksi voimalinjat paatimme jatkaa suoraan. Reilun tunnin kuluttua ystavallinen perhe ilmoitti etta pieleen meni. Onneksi eksyminen on kivaa ja jannittavaa ja avaa uusia ovia jotka muuten jaisivat huomaamatta; Tama nimenomainen ystavallinen perhe majoitti ja ruokki meidat ilmaiseksi. Mainittakoon viela etta taman syrjaisen kylan peralta loytyi poikkeuksellisen mielenkiintoinen luostari. Thagnka-taiteilijat olivat vasta aloittelemassa julkisivua ja Chorteneita korjailtiin kiivaasti. Kulttuurivallankumouksen jalkien korjaaminen vaatii aikaa, osa luostareista on kadonnut ikuisesti.

Seuraavana aamuna Genie-vuori palkitsi meidat upealla auringonnousulla. Kaveleminen maistui ja pian risteyksen jalkeen maisemat vaihtuivat avarasta laaksosta kapeaksi rotkoksi jonka lapi kirkkaan turkoosi joki virtasi. Vaivihkaa nakyviin tullut Negu-luostari sai aikaan mielikuvan lumihuippujen suojaan katketysta Shamba-La:sta. Sanat eivat taaskaan riita.

Nautimme nuudelilounaan ystavallisen mutta jayhan munkin kotona ennen jatkoa syvemmalle laaksoon. Iltapaiva sai sydamen hypahtelemaan vielakin enemman. Nyt lumihuippujen ymparoiman laakson keskella hitaasti kiemurteleva, auringossa kimalteleva, turkoosi joki oli reunustettu valkeilla hiekkarannoilla ja ruskavareilla. Hyvista telttapaikoista ei ollut pulaa! Illalla otimme Medokin vinkista vaarin ja kyhasimme joen rantaan nuotion. Tuli on maaginen, se vain lisaa jollain lailla mielekkyytta retkeilyyn. Jopa ilman makkaraa vaikka moista kieltamatta teki pussinuudeleiden lomassa mieli.

Seuraavana paivana lahdimme etsimaan laaksoon katkettyja ihmeita. Olimme kuulleet huhuja kuumistalahteista, vesiputouksesta ja katketysta jarvesta. Retkuntamme menestys kyseisten nahtavyyksien kohdalla ei ollut kehuttava silla ainoa ihme, jonka onnistuimme jollain varmuudella paikantamaan, oli vesiputous, eika sekaan ollut kovin ihmeellinen. Sen sijaan saimme nauttia rauhasta ja hiljaisuudesta satumaisen kauniiden vuorien keskella. Iltapaivalla kohdallemme osui muutama pyhiinvaeltaja. Kielimuurista huolimatta olimme ymmartavinamme etta nahtavyyksien, ja samalla pyhiinvaelluskohteiden, bongaaminen ei miehiltakaan oikein onnistunut. Mita siita, mainio retkikohde silti!

Iltapaivalla pupelsimme nuudelit, purimme leirin ja talsimme yoksi luostarille. Pilvia oli alkanut kertya taivaalle.

Aamulla ilma tuoksui lumelta, ja tutustuessamme luostarin jopa rivoihin ja vakivaltaisiin Thangka teoksiin ja hanen pyhyytensa kuviin, alkoi taivaalta kieppua lumihiutaleita. Painelimme vauhdikkaasti takaisin kohti Dzanaa, Medokin auton kyytia ja Litangin lihapatoja ja valoja.

Ensilumifiilis ja taivas hautajaiset, Litang, Sichuan

2011-01-20T01:36:00.000-08:00

Sita iloitsi ihan kuin lapsena, kun maailma oli heratessa kauniin valkoinen. Aurinko pilkisti viela arkaillen pilvien lomasta, mutta myohemmin paivalla muutti ensilumimaiseman kevaiseksi lorinaksi. Litangia ei ole viela kiinalainen turismi tuhonnut ja taalla sai viela nauttia aidosta tiibetilaismeiningista ja ystavallisista ihmisista.

Talsimme lumisten kujien lapi kohti sky burial- eli taivashautajais-kukkulaa. Majatalomme emanta oli kuullut ruumiinpilkkojatuttavaltaan "joka on niin mukava mies, vaikka on pilkkonut jo tuhansia ruumiita", etta tanan olisi seremonia, jota sai vapaasti menna katsomaan. Pitkan odottelun jalkeen muoviasuun verhoutunut mies marssi kirves olalla kohti lumesta puhdistetulla alueella sakissa retkottavaa ruumista. Kirvesta ei otettu heti kayttoon, vaan aluksi pilkkoja viilteli kirurgin tarkkuudella ruumiin pienempiin osiin, jotta lintujen olisi helpompi mauttia herkkupaloista. Valtavat linnut tanssahtelivat ymparilla ja ryntasivat ruumiin kimppuun, kun pilkkoja siirtyi kauemmaksi seuraamaan esitysta. Kirveella pilkottiin lopuksi luita pienemmiksi polttamista varten. Tuntuihan se hurjalta, muta toisaalta - ehka tiibetilaisista tuntuisi hurjalta katsoa ruumista haudattavan maahan...

Iloinensancai poliisiautossa!

2011-01-20T01:34:00.000-08:00

Leshanin poliisi on erittain ystavallinen...

Chengdussa viisuminpidennykseen olisi mennyt viisi paivaa ja sina aikana ei olisi saanut poistua kaupungista, joten paatimme yrittaa onneamme Leshanissa. Saimme Emeilta kyydin Leshaniin Amerikkalaisen herran kuljettajan kyydissa. Leshan pisti ehti paan pyoralle. LP:n kartasta ei ollut mitaan apua: joko se oli vain huono tai sitten kaupunkikaava on muuttunut kirjan kirjoittamisen jalkeen. Epailen jalkimmaista, koska nama kiinalaiset rakentavat koko ajan vimmatusti uutta. Suunnistamista ei yhtaan helpota se, etta samalla kadulla on monta eri nimea, riippuen mista kohdasta katua on kyse. Emme siis ihan heti loytaneet etsimaamme PSB:n toimistoa, vaan eksyimme vaaralle poliisiasemalle kyselemaan viisumiasiaa. Poliisit olivat todella ystavallisia (muistoissamme viela Keski-Aasian ei-niin-ystavaliset-poliisit:) ja ohjasivat meidat poliisiauton kyytiin, joka vei meidat oikeaan toimistoon. Erittain ystavallisesta ja jopa englannin kielisesta palvelusta huolimatta kolmen tunnin saatojen jalkeen selvisi, etta voimme anoa uutta viisumia vasta lahempana nyt voimassaolevien umpeutumisaikaa... Yritetaan siis uudelleen kolmen tai neljan viikon paasta.

Huomenna mennaan katsomaan maailman suurinta Buddha-patsasta... Taksi yoksi loydettiin mahtava hotelli joen rannasta: hinta reilu 5 euroa per nena, todella siisti tuplahuone vessalla ja suihkulla, ilmainen internet ja 10. kerroksen nakoalabaari! Eli nakoalabaarista kirjoitellaan...

Iloinensancai pilvessä!

2011-01-20T01:33:00.000-08:00

Seikkailuista Emei Shan vuorella...

Emei Shan on idan Pyha Vuori. Vehreiden subtrooppisten sademetsien peittama kukkula on ollut Kiinan Buddhalaisille tarkea pyhiinvaelluskohde jo tuhansia vuosia. Pyhiinvaeltajia paikalle valuu yha vaikka moni pyha asia on vuorelta kadonnutkin. Silti metsan siimeksessa ja sumuisten vuorten rinteilla kyyhottavat luostarit luovat Emei Shanille maagisen tunnelman.

Munkkien sijaan polkuja kansoittavat nykyaan Kiinalaiset turistit jotka muuten pitavat liikkuessaan kasittamatonta metelia. Pilvien kietoutuessa tiukemmin vuoren ymparille alkavat nama yksinaiset sielut nimittain huutaa suoraa huutoa; ilmeisesti edes ajatus yksinolosta ahdistaa.

Joka tapauksessa vuori nayttaa parhaat puolensa iltasella ja aamusella nilla polun patkilla, joilla trafiikkia on vahemman.

Alkutaipaleemme vuoren rinteilla sai hieman tahmean startin, kun jumituimme heti alkuunsa lippuluukulle. Lippuja myyva tati paatti vain yhta-akkia etta tahan asti mainiosti pelittanyt Jussin opiskelija kortti ei kelpaa. Kun kysyimme syyta vastaus oli nyrpea ilme ja kaden heilutus, joka osoitti etta menkaa pois! Kassatati ja taman esimies kieltaytyivat edes kommunikoimasta kanssamme. Tilanne selvisi puolentunnin paasta tulkin loydyttya paikalle. Vaittivat etta mina olen liimannut kortissani reilu vuoden olleen tarran (joka osoittaa etta olen opiskelija 2009-2010) juuri ennen luukulle menoa! Helenan tarra kelpasi kylla mainiosti. Kiitos taas Kiinalle asiakaspalvelijoista.

Ensimmaista yosijaa selvitettaessa ei palvelualttius myoskaan ollut huippu luokkaa. Taman lisaksi olimme pakotettujua tyytymaan kosteaan likaiseen kylmannihkeaan dormiin 50 yuanin ryostohintaan listahinnan ollessa 30 yuania nena. Nainen vain totesi meille, etta kyseista huonetta ei ole!

Muuten pilvien katkema syksylta tuoksuva, joskin vahvasti turistisoitunut Emei Shan oli hieno elamys, vaikka maisemien katseluun eivat saiden herrat tarjonneetkaan mahdollisuutta.

Junalla pilveen!

2011-01-20T01:32:00.000-08:00

Kiina naytti jalleen mahtinsa tekemalla mahdottomasta mahdollisen rakentamalla junaradan Tiibetin paakaupunkiin Lhasaan. Rata ei ole ainoastaan maailman korkein (5055m) vaan se halkoo alueita, jotka ovat tunnettuja karusta ilmastostaan. Changtangin ylanko sijoittuu paaosin 4500-6000 metrin korkeuteen. Kesalla laaksot muuttuvat upottavaksi suoksi, talvella riivaavat jaatvat pakkaset, ja lumimyrskyt. Lunta voi tulla tupaan keskikesallakin. Saapuessamme syyskuun puolessa valissa korkein sola oli tyystin lumenpeitossa. Kuvaavaa lienee myos, etta junaradan myota Tiibetin kieleen tuli standardisoida sanoja kuten: junalippu, laituri ja raiteet.

Juna kulkee ensimmaiseen Kiinan suureen kaupunkiin, Xiningiin, 22 tunnissa, kaymalla ainoastaan kerran hyvin lyhyesti alle 3000 metrin korkeudessa Golmundin pikkukaupungin kohdalla.

Tiibetin ylankoa dominoiville jakeille junailu ei ole viela arkipaivaa. Ikkunasta voi nahda jatkuvasti hanta pystyssa junaa pakenevia jakkilaumoja. Muihin nahtavyyksiin kuuluvat lukuisat villielaimet mm. Tiibetin antiloopit, villiaasit ja -lampaat. Henkeasalpaavista vuoristomaisemista voi nauttia mukavasti + 25 C hytissa Great Wall-punaviinia siemaillen. Iloinen Sancai suosittelee.

Hyvästit Tiibetille

2011-01-20T01:20:00.001-08:00

Tiibet on edelleen yksi vaikuttavimmista kohteista matkustaa. Sen kaunis luonto seka ystavalliset ihmiset ja toisaalta arka poliittinen tilanne seka karu ilmasto aiheuttavat ristiriidan, joka ravistelee voimakkaasti. Meidan viiden viikon uskomaton episodi Tiibetissa huipentui viimeisen illan paivalliseen Tiibetilaisen ystavamme Pheman ja taman tyttoystavan kanssa. Phema on todella fiksu, tarkkasilmainen ja -korvainen 19-vuotias nuorimies Lhasasta. Han on kiinnostunut kaikesta maailman menosta ja haaveilee matkasta Intiaan. Elantonsa han meinaa hankkia isansa tavoin bisnesmiehena ostamalla ja myymalla Tiibetin arvokkainta vientituotetta Yartsa Gumbua (eliokunnan outolintu, jota ei voida kategorioida ja arvostetaan Aasiassa suuresti about kaikkiin vaivoihin soveltuvana laakkeena). Englannijn opinnot tuovat Pheman haaveidensa mukaan aina Eurooppaan asti hieromaan kauppoja Yartsa Gumbulla=)
Illallistimme perinteita kunnioittaen Gangkissa. Iloinen Sancai sortui jalleen kerran herkullisiin jakki purilaisiin. Kiersimme Barkhorin koran viela kerran ennen suuntaamista Crazy Yak:iin seuraamaan viimeisia Tiibetilaisia laulu- ja tanssiesityksia.

Koko Tiibet jatti jaljen pakko tulla takaisin taas joskus.

Tiibetin Buddhalaisia ympyröitä

2011-01-20T01:18:00.000-08:00

Uskonto on tiibetilaisten arkielamassa tiiviisti mukana: kierretaan koraa, pyoritellaan rukousmyllyja, mumistaan mantraa, sormeillaan rukoushelmia ja tietenkin kaydaan pyhiinvaelluksilla.

Koralla tarkoitetaan myotapaivaan kulkevaa reittia jonkin pyhan asian (temppelin, patsaan, vuoren, jarven tms.) ympari. Iloinen sancaikin on ehtinyt kiertaa kymmenia koria viimeisen viiden viikon aikana - merkittavimpana kora pyhan Kailash-vuoren ympari. Kora voidaan tehda myos vastapaivaan, mutta talloin on kyseessa Tiibetin alkuperaisen Bon-uskonnon edustaja. Vastapaivaan kiertavaa turistia ei katsota hyvalla.

Koraa kiertaessa tai vaikka vain bussissa istuessa monet tiibetilaiset pyorittavat rukousmyllyja. Se koostuu 30-40 cm pitkasta kepista ja sen paahan kiinnitetysta pyoreasta kotelosta. Kotelon sisalta loytyy paksu rulla paperia, johon on painettu rukous "Om mani padme hum". Koteloon on kiinnitetty viela lyhyen ketjun paahan paino, jotta mylly saadaan pyorimaan. Suunta on tietysti myotapaivaan - paitsi Bon-uskonnossa.

Toinen tarkea esine tiibetilaiselle on rukoushelmet. Niita pyoritellaan kadessa ja kosketetaan yhta helmea kerrallaan - samalla mumistaan tuttua om mani padme humia. Rukoushelmet ovat mukana koraa kiertaessa, piknikilla tai melkein missa vain. NUorison joukossa rukousmylly ja -helmet ovat harvinaisempi naky.

Pyhiinvaelluksia luostareille tehdaan pyhiinvaellusbusseilla tai rukouskavellen. Naita busseja paasi iloinen sancaikin kokeilemaan, mutta rukouskavely jai talla kertaa testaamatta. Pyhiinvaellusbussit toimivat ryhmamatkojen tavoin: ajetaan luostarille ja kuski kertoo kellonajan, jolloin jatketaan usein jonkin pienemman luostarin, pyhan lahteen tms. kautta takaisin Lhasaan. Aikaa varsinaiseen kohteeseen tutustumiseen on aina ollut liian vahan - ainakin meidan nakokulmastamme. Pyhiinvaeltajille tuntuu riittavan se, etta he ehtivat kayda heittamassa yhden maon (n. 1 eurosentti) setelin tarkeiden patsaiden ja kuvien eteen.Joillekin pyhimyksille viedaan myos esim. maitoa tai olutta. Merkittavimpien kuvien ja patsaiden edessa kumarretaan lisaksi kolme kertaa.

Rukouskavely onkin jo huomattavasti rankempi pyhiinvaeltamisen muoto. Kolme askelta, kammenet vastakkain paan ylapuolella, kasvojen ja rintakehan edessa, kumarrutaan maahan makaamaan, ojennetaan kadet eteen, noustaan ylos ja taas kolme askelta. Ja ihan oikeasti tiibetilaiset matkustavat talla tavoin tuhansia kilometreja ja kiertavat jopa Kailshin koraa.

Kaikki tuntuu pyorivan ympyraa tiibetinbuddhalaisuudessa. Kepin nokassa pyoritettavan rukousmyllyn lisaksi luostareiden seinilta loytyy suurempia myllyja, joita pyoritellaan, kun kierretaan koraa luostarin ympari. Jokiin on asetettu veden voimalla pyorivia rukousmyllyja, tuulisille paikoille tuulivoimalla kayvia. Kuinka paljon energiaa saataisikaan, jos naihin tuhansiin myllyihin asennettaisiin generaattorit.

Viimeinen pyhiinvaellus, Drigun til/Tidrum, Tibet

2011-01-20T01:17:00.000-08:00

Ajatus oli menna viimeisina paivina vaihteeksi siita,missa aita on
matalin - eli osallistua valmiiksi raataloidylle retkelle Nam Tsolle
(jarvi, jonka vaitetaan olevan maailman korkein, mutta eipa ole -
iloinen sancai kavi uimassa Tagyel Tsossa, 400 m korkeammalla).
Matkatoimisto ilmoitti, etta retket on toistaiseksi keskeytetty lumen
takia. Se tuntui suomalaisen mielesta holmolta - ei meillakaan
liikennetta pysayteta, jos lunta on muutama sentti. No ei muuta kuin
plan b kehiin.

Lhasassa tapaamamme Phema lupautui lahtemaan
kanssamme pyhiinvaellusbussilla tutustumaan Drigung Til -luostariin ja
Tidrum-nunnaluostariin, jonka yhteydessa on myos kuumia lahteita.
Tarkastuspisteiden kohdilla vedimme pipot silmille ja huivit suun eteen -
koitimme sulautua pyhiinvaeltajien joukkoon ja leikkia nukkuvaa, jotta
poliiseille ei tulisi mieleen tulla kyselemaan mitaan. Kaikki meni
hyvin: Lhasan ymparistossa tarkistetaan yleensa vain kuskin ja auton
paperit, vasta kauempana kysellaan passeja.

Drigung TIl on yksi
Lhasan alueen kulttuurivallankumoukselta parhaiten sailyneita
luostareita. Sen juuri maalatut valkoiset ja punaiset kiviseinat
tasapainottelivat ainakin 45 asteisella rinteella. Ruskavarit hohtivat
matalalla leijuvien pilvien lomasta kurkistavan auringon valossa.
Ymparoiva laakso oli uneliaan kaunis, mutta haaveiluun ei nyt ollut
aikaa. Kuski oli antanut meille vain reilun tunnin aikaa ennen kuin
jatkaisimme Tidrum-nunnaluostarille ja kuumien lahteiden lampoon.
Ehdimme kuitenkin kayda kumartamassa meditoivaa korkea-arvoista lamaa -
niin korkea-arvoista, etta han ei edes katsonut eteensa polvistuvia
pyhiinvaeltajia.

Tidrum-nunnaluostari ei kohonnut rinnetta ylos
lajitovereidensa tavoin,vaan sijoittui rotkon suulle vuorten notkelmaan.
Nunnat mumisivat rumpujen saestaessa saman kuuloista mantraa kuin
kylpijat kuumissa lahteissa. Me joimme kylpykaljat saunasta haaveillen.
Tidrumin kuumia lahteita kehutaan Tiibetin parhaiksi, eika syytta - vesi
oli saman lampoista kuin kylpyloiden porealtaissa, pohja luonnon
kivista ja ymparilla jyrkkareunaisia vuoria seka rukouslippuja. Kaiken
pyhan ja kauniin keskella tiibetilaiset miehet tirkistelivat naisten
puolen kylpijoita kuin eivat olisi ennen nahneet alastonta naista.

Kymmenen
tunnin younien ja aamupuurojen (Atusta 2008 mukaan lahtenyt
muovilautanen palvelee yha uskollisesti) jalkeen lahdimme ihmettelemaan
yolla valkoiseksi muuttunutta maisemaa.Utuiset aamupilvet olivat
kietoutuneet teravien kallionkielekkeiden ymparille ja ruskavarit
piileskelivat ohuen lumipeitteen alla. Kapusimme vajaat tuhat metria
korkeammalle ihastelemaan itaiselle Tiibetille ominaisia jyrkkia
muotoja. Vasyneita jalkoja hemmoteltiin illalla viela pyhan lahteen
lammossa.

Fillarilla ympäri ämpäri Kyi Chu-laaksoa, Tibet

2011-01-20T01:16:00.000-08:00

Aamu Drak Yerpalta alkoi edellis illasta huolimatta vauhdikkaasti. 12 kilometria pitka alamaki oli 570 metria korkea! Aikaa lasketteluun kului vartin verran.

Jatkoimme vehmasta ruskassa kylpevaa laakson pohjaa ylavirtaan. Idyllisia maalaiskylia, ihmisia peltotoissaan ja turkoosina kiemurteleva Kyi Chu. Fiilis oli katossa kunnes saavuimme ensimmaiselle tarkastuspisteelle. "Go back to Lhasa" oli nuoren poliisin tiukka kasky. Ulkomaalaiselle matkustaminen Tiibetissa on edelleen kovin rajoitettua.

Iloinen Sancai ei moisesta masentunut. Takaisin edelliseen kylaan (13 km), hyvat sapuskat huiviin ja uudet planit kehiin. Yopaikkakin jarjestyi ilmaiseksi, joten paatimme rentoutua loppupaivan syysauringon paisteessa Kyi Chu-joen rannalla.

Gandenin luostari oli ja on yksi merkittavimmista Tiibetissa. Sen sijaintia Kyi Chu-laakson ylapuolella on kehuttu vaikuttavimmaksi Tiibetissa, siispa paatimme uhmata jalleen kerran mahdollisia tarkastuspisteita ja polkea kylmasti kohti luostaria. Ihan perille asti emme kuitenkaan uskaltautuneet. Valitsimme tukikohdaksemme laheisen idyllisilla maalaiskylilla kyllastetyn laakson, jonka yhdesta talosta jarjestyi yopaikka, kuumaa vetta, jakinvoiteeta ja perunoita - jalleen ilmaiseksi.

Kiipesimme korkealle harjanteelle ja lahestyimme Gandenia "takaoven" kautta pieni poliisin pelko sydamissamme. Maisevat lunastivat kaikki odotuksemme heittamalla. Kapealla kanervaa kasvavalla keikkui valtava luostarikompleksi taustanaan lukuisina haaroina kiemurteleva Kyi Chu-joki ja loppumattomat vuorten jonot. Tyydyimme nautiskelemaan evaita mielta ylentavissa puitteissa. Iltapaivan varjojen syvetessa vuorten notkelmissa aloimme hiipia takaisin kohti kylaa.

Jotain jai hampaan koloon ja uteliaisuus voitti poliisin pelon ja paatimme koittaa viela Gandenia polkemalla royhkeasti suoraan etuovista sisaan. Ja nain kavi. Ei tarkastuspisteita, ei kuumottavia poliiseja. Luostarin majatalokin otti meidat avosylin vastaan. Vaihtoehtoja oli kolme: 1. Poliiseja ei kiinnostanut lasnaolomme, 2. poliisi kuvitteli etta meilla oli opas ja luvat kunnossa, 3. myos itsenaiset ulkomaalaiset turistit saavat vierailla Gandenissa ilman opasta. Vietimme miellyttavan iltapaivan tutkimalla suurta luostaria kaikessa rauhassa. Gandenissa moni asia on uutta, silla se karsi poliittisen merkittavyytensa vuoksi suuria vaurioita punakaartilaisten kasissa vuosina 1959 ja 1966 kulttuurivallankumouksen aikaan. Talkoo voimin luostaria kunnostetaan entiseen loistoonsa edelleenkin. Vaikuttavin rakennuksista pitaa sisallaan uudelleen rakennetun kultaisen chortenin, joka palvelee Gandenin ja Gelugpa suuntauksen perustajan Tsongkapan kulttuurivallankumouksessa hapaistyjen jaannosten tyyssijana.

Ganden on paljon muutakin kuin mahtavia maisemia ja kimmeltavia temppeleita. Ennenkaikkea se on erittain viriili luostariymparisto, jossa paasee lahelta tarkkailemaan munkkien ja muun luostarivaen jokapaivaista elamaa. Viela myohaan illalla mennessamme nukkumaan tuikkivat lukuisat energiansaastolamput kanervaisella kukkulalla.

Paluumatka Gandenilta Lhasaan alkoi jalleen vauhdikkaasti. 4240 metrissa sijaitsevalta luostarilta johtaa 3700 metrissa sijaitsevaan jokilaaksoon hiuksia nostattava 20 plus mutkan serpenttiinitie. Saa oli syksyisen harmaa, mika entisestaan vauhditti paluumatkaamme. Ohittaessamme joukkoa rukouskavelijoita saimme vetta seka taivaalta etta tuolta hilpealta seurueelta pulloveden muodossa huolimatta siita, etta heidan kulkunsa oli pyorailyyn nahden moninverroin raskaampaa. Tiibetissa tosiaan arvostetaan lihasvoimin liikkuvaa pyhiinvaeltajaa. Ilmainen majapaikka ja tee on itsestaan selvyys, ruokaakin tarjotaan mahdollisuuksien mukaan. Mutta ennen kaikkea ihmisten suhtautuminen on aidon ystavallista.

Saapuessamme Lhasaan olivat Potalan takaiset vuoret saaneet lumipeitteen. Talvi teki jo tuloaan Tiibetiin.

Luolia ja mainiot kekkerit, Drak Yerpa, Tibet

2011-01-20T01:15:00.000-08:00

Turismi on kasvanut Tiibetissa rajusti viimeisen kymmenen vuoden aikana. Viela 90-luvulla Tiibetin polyisia teita kansoittivat jalan ja erilaisilla elaimilla kulkevat ihmiset. Nyt uutuuttaan hehkuvilla asfalttiteilla kurvailevat Toyotan Landcruiserit ja varikkaat linja-autot.

Iloinen Sancai halusikin kunnioittaa perinteita ja liikkumalla lihasvoimin, joten vuokrasimme fillarit alle kuudeksi paivaksi ja lahdimme pyorimaan ympari syksyista Kyi Chu laaksoa.

Ensimmaisena paivana testasimme, josko valitsemamme pyorat ovat soveltuvia usemman paivan retkeen. Otimme suunnaksi Lhasan pohjoispuolisen laakson. Loistava yhdenpaivan pyorailykohde! Laaksonpohja on muokattu vehnaa kasvaviksi terasseiksi; ymparilla tummat vaalean graniitin ja luostareiden taplittamat vuoren rinteet. Syksyn ruska loi viela laaksolle oman kiinnostavan pigmenttinsa. Paluumatkalla ystavallinen munkkiseurue kutsui meidat jakamaan herkullista picnic-ateriaansa. Jakinvoiteeta, tsampaa, makeutettua juustoa, kuivattua ja raakaa jakinlihaa, keitettyja perunoita ja tuoretta jogurttia. Kas siinapa herkullinen ateria auringon loisteessa.

Kuulumisten vaihto rajoittui kuitenkin kielimuuriin. Sen verran saimme kuitenkin selville, etta yksi vanhemmista munkeista oli tavannut Dalai Laman Intiassa, toinen tullut nuorempana rukouskavelya Degesta Lhasaan koko n. 1500 kilometrin matkan.

Toinen fillari vaihtui kokonaan, ja toisesta paikattiin rengas, minka jalkeen saatoimme startata aamun sarastaessa hyvilla mielin kohti Drak Yerpan luola luostaria. Tiukka nousu Changa-Lahan, 60 km/h makea alas Yerpan kylaan ja kahden ja puolentunnin hikoilu Drak Yerpan luostarille 4380 metriin.

Luolakompleksi on vaikuttavalla paikalla vertikaalisessa voimakkaasti rapautuneessa graniittirinteessa. Koko komeus on koristeltu valkoiseksi maalatuilla meditointiluolilla ja loputtomalla maaralla rukouslippuja. Drak Yerpan ylapuolella taivas nayttaa syvemmansiniselta kuin muualla.

Luostarilla otettiin lihasvoimin liikkuvat hyvin vastaan. Majapaikka ja tee jarjestyivat toki ilmaiseksi, mutta Suomalais kaksikko joutui hieman hammennyksiin kun molemmille lyotiin isot pullolliset Lhasa-olutta kouraan heti kattelyssa. Vahvasti murtaen joku ilmoitti no money.

Paikalla oli selkeasti suuren juhlan tunnelmaa, mutta paatimme ensin hoitaa uskonnolliset rituaalit temppelikayntien, rukouslippujen levittamisen ja koran muodossa. Koran loppupuolella eras munkki liittyi seuraamme ja esitteli Drak Yerpan taivashautajais-paikan. Paikalta loytyi ruumiiden pilkkomiseen tarkoitettuja veitsia seka hiiltyneita luita. Ystavallinen munkki havainnollisti omaa ruumistaan hyvaksikayttaen mista kohdin luut olivat kotoisin...

Koran ja pyorailyn uuvuttamina ajattelimme syovamme nopeasti ja painuvamme pehkuihin saman tien mutta viela mita! Heti paikalle saavuttuamme meidat istutettiin poytaan johon alkoi virrata olutta, changia ja ystavallisia Tiibetilaisia. Pyoraretkemme kannalta onneksi, avolava-auto tuli hakemaan naiset hyvissa ajoin Lhasaan jatkamaan juhlimista ja paasimme jotenkuten selvinpain ja hyvissa ajoin nukkumaan.

Pyhiinvaeltamaan päiväksi, Tsurphu, Tibet

2011-01-20T01:14:00.000-08:00

Suunnattiin anivarhain aamulla Barkhorin aukealle metsastamaan kuuluisia pyhiinvaellusbusseja. Tammoinen loytyikin ja suunnaksi sattui luostari nimelta Tsurphu. Kauniissa laaksossa sijaitseva suuri luostari tarjosi loistavan paivaretkikohteen. Erikoisuutena mainittakoon etta yhdessa kappelissa poltettiin metallisessa astiassa suitsukkeiden lisaksi murskattuja hampun lehtia?! Taysin uusi ilmio kummallekkin meista...

Paluumatkalla poikettiin viela pyhalla lahteella ja parissa pienemmassa luostarissa. Jalkimmaisessa tuli kaupan paalle viela siunaus ja elaman punainen lanka joka tuli bussin fikseri nunnan mukaan kietoa kaulan ymparille... ... ihan loyhasti vaan.

Back in Lhasa

2011-01-20T01:13:00.000-08:00

Melkoisen huikea 16 paivan jeeppisetti takanapain. Iloinen Sancai on taas nahnyt ja kokenut paljon. On kontattu pitkin muinaisia kuningas kuntia, kylvetty hyvin ohuessa ilmassa, ihmetelty lukuisia vuoristo jarvia ja kierretty toki myos maailman pyhin vuori. Synnit on siis hyvitetty ainakin taksi illaksi, eli Lhasan yo kutsuu.

Aloitamme huomenissa loppumattoman paivitys urakan, eli lisaa dataa sitten...

------

Karaokebaari teki tehtavansa ja paa on hyvin jumissa, mutta koitan silti tarinoida pienen koosteen, mita kaikkea viimeiseen reiluun kahteen viikkoon on mahtunut. Mita ajatuksia Tiibet on herattanyt?

Luonto on taalla ihmeellinen ja vastaavia maisemia tuskin loytyy muualta. Lannessa loppuivat Lhasan alueen vahatkin ruskan kellastamat puut ja maisemaa hallitsivat syvansiniset jarvet ja satumaisen variset vuoret. Rusehtavan Tiibetin ylangon rikkoi etelassa Himalajan valkea korkeuksiin kohoava vuorijono ja bongasimme myos Manaslun, jonka ympari patikoitiin viime talvena.

Mutta maisema ei ole kauttaaltaan kaunis. Monet kylat ovat roskakasojen valtaamia ja kiinalainen moderni arkkitehtuuri rikkoo monin paikoin kaunista perinteista maisemaa. On rakentamisvimmassa ollut hyvaakin. Lahes koko jeeppiajelu paastiin nauttimaan upouudesta asfaltista.

Luonnon lisaksi kulttuuri on saanut sydamen sykkimaan ja piirtanyt mieleen unohtumattomat muistot. Luostareihin kannattaa ehdottomasti menna aamulla, silla munkkien rukoustreeni on todella vaikuttava kokemus. Se kuulostaa, tuoksuu (suitsukkeet) ja nayttaa juuri silta, milta mielikuvieni Tiibetissa - sita kuunnellessa katoaa mielsta maisemaa hallitsevat kiinan liput, linkkitornit ja kiinalaiset superturistilaumat.

Vastakohdat ovat lasna kokoajan: uutta ja vanhaa, kaunista ja rumaa, kiinalaista ja tiibetilaista, turistibisnesta ja aitoa ystavallisyytta.

Matkaa tehtiin Toyota Landcruiserilla ja tiimiin kuului meidan lisaksi kuski, opas, ja venalainen ja ukrainalainen reissaaja. Totesimme - taas kerran - etta ryhmamatkailu ja oppaan perassa kulkeminen ei ole meidan juttu. Lansi-Tiibetiin vain ei ole mahdollista (ainakaan laillisesti) menna itsenaisesti. Opas oli kylla huomattavasti parempi ja fiksumpi tapaus kuin edellinen kokemus Nepalissa - mutta silti, mukavampi olisi menna omien ehtojen mukaan. Muutaman kerran meni hermot ryhmamme erilaisten tottumuksien ja halujen kohdatessa. Jollekin on tarkeaa ladata kannykka joka paiva, toinen haluaa mukavamman huoneen ja parempaa ruokaa, me haluttiin menna halvalla ja paikallisten tyylilla.

Kokonaisuudessaan reissu oli upea: uitiin 5100 metrin korkeudessa olevassa jarvessa, kierrettiin maailma pyhin vuori ja patikoitiin pyhiinvaeltajien kanssa yli 5550 metrin solasta yli, paastiin ainakin hiukan sisaan buddhalaisuuteen, Jussi opetteli jakkien ja murmelien kielta, leikittiin Indiana Jonesia vanhan kuningaskunnan raunioilla ja kylvettiin maailman upeimmassa kuumassa lahteessa joka on viela turistilaumojen ulottumattomissa.

Taas yksi yhden kadun kylä, Raka, Tiibet

2011-01-03T09:02:00.000-08:00

Yksi majapaikka, yksi likainen kiinalainen ravintola, yksi katu, tuhottomasti roskia ja haukkuvia kulkukoiria ja heratys kukonlaulun aikaan rekkakaravaanin raimeeseen. Siinapa 4880 metrin korkeudessa sijaitseva viehattava Rakan kyla pahkinankuoressa. Raamit tosin jalleen kerran mahtavat.

Maailman korkein järvi, Tagyel tso, Tiibet

2011-01-03T09:01:00.000-08:00

Ennen paluuta Lhasan vehmaaseen laaksoon ja sivistykseen paatimme viela tehda pienen ekskursion Tiibetin villiin luontoon. Kohteeksi valitsimme Kuningas Tiikerin kuumien lahteiden lahelta loytyvat pari jarvea.

Alue sijoittuu maantieteellisesti hyvin lahelle villia Changtangia eli Pohjois-Tiibetia, nomadien maata, jossa vain vahvimmat parjaavat. Ilmasto peittoaa karuudessaan helposti arktiset alueet; lunta voi tulla tupaan helposti heinakuun puolellakin.

Ensimmaisen yon telttailimme 5020 metrin korkeudessa pienemman "aiti"jarven rannalla. Ilta oli kaunis joskin viilea ja priimuksen keittimemme tuhisi retkueellemme seitseman litraa kiehuvaa vetta. Aamu valkeni satumaisen kirkkaana ja ainakin Iloisen Sancain moraali oli hyvinkin korkealla. Retkikuntamme muut jasenet tosin paattivat hatarin perustein viettaa seuraavan yon kylassa.

Jatkoimme autolla Tagyel Tsolle. Suuren parikymmenta kilometria pitkan jarven rannassa altimetri naytti lukemaa 5100. Etela-Amerikkalaiset vaittavat usein 3700 metrin korkeudessa sijaitsevan Titicacan olevan maailman korkein jarvi, pah, ja jopa Tiibetilaiset kehuskelevat vailla parempaa tietamystaan 4700 metrissa olevalla Nam Tsolla. Vaitammekin Tagyel Tson olevan maailman korkein jarvi, jos jarven maaritelmana pidetaan latakkoa, jonka veden korkeus ja maaraa pysyttelee vuodenajasta riippumatta jokseenkin samana ja jonka pituus ja leveys ovat kumpikin vahintaan kilometrin.

Ja jarven rantaan saavuttuamme ei meilla Suomalaisilla ollut muuta mahdollisuutta kuin menna uimaan. Navakasta tuulesta ja pikku pakkasesta huolimatta.

Uskomattoman syvansinisella Tagyel Tsolla on myos komeat raamit. Etelassa maisemaa hallitsee jaatikoitynyt vuorijono, pohjoisessa ja lannessa taas punertavat ja kellertavat vuoristot. Itaranta on nomadien maata; loivilla kukkuloilla vaeltaa satoja jakkeja ja lampaita. Pysyvaa asutusta ei jarven lahistolta loydy, mutta vahan valia voi laaksoissa ja notkoissa bongata paimentolaisten telttoja.

Uimisen aiheuttama vilu pakotti meidat pienelle kavelylenkille laheiselle 5575 metrin korkeudessa sijaitsevalle kukkulalle. Ja mitka maisemat! Lumisia huippuja, tumman sininen jarvi ja loppumatonta Tiibetin eramaata silmankantamattomiin.

Saali ettei loppuretkikunnastamme suostunut enaa toiseen leiriyopymiseen.

Kuningas Tiikerin pyhät lähteet, Changtangin ylänkö, Tiibet

2011-01-03T08:59:00.000-08:00

Villiin eramaakokemukseemme oli saatu ympattya myos yksi nahtavyys, King Tiger Hot Springs, yli 5000 metrin korkeudessa sijaitseva kokoelma geysiireita, kuplivia kuumia lahteita seka rikin katkua.

Paikka on Tiibetin Buddhalaisille samaan aikaan kirottu ja pyha. Pyha koska maan alla asuu tarinoiden mukaan maan suojelija, kirottu koska paikalle asettuneet ihmiset saivat joka paiva osakseen surua ja kuolemaa. Paikalta loytyi muutama raunioitunut talo, joista oppaamme mukaan ihmiset muuttivat pois selittamattomien ja tiuhaan tapahtuneiden kuolemantapausten vuoksi.

Valitettavasti naista syista myoskaan uimista kuumissalahteissa ei suositeltu, joten tyydyimme vain ihastelemaan niiden ulkoista kauneutta.

Pölyinen Pharyang

2011-01-03T08:58:00.000-08:00

Pitkaan valttelimme Pharyangin kaltaisia kylia. Pari polyista katua, hirveasti roskia, sarjettyja pulloja ja kuumottavia koira laumoja.

Ennakkoluulottomasti lahdimme kuitenkin kaupunkikierrokselle. Nappasimme super marketista Lhasa Piitsut ja painelimme kaupungin laidalle ihmettelemaan hiekkadyyneja. Muutaman hetken paasta kymmenen koiran lauma siivutti meidat sadan metrin paasta ja suuntasi pois pain kaupungista, kohti yksinaista hevosta. Hammentavan jarjestelmallisesti koirat asettuivat rinkiin hevosen ymparille ja aloittivat hyokkaykset. Laheisesta talosta alkoi juosta ihmisia kivia heitellen hevosta pelastamaan. Koirat luovuttivat, jarjestaytyivat uudelleen ja alkoivat piirittamaan yksinaista jakkia. Paatimme hipsia takaisin kylaan, jos hurtille olisi tullut seuraavaksi vaikka ihmislihaa mieli.

Itse asiassa koirat Lansi-Tiibetissa ovat usein tottuneet ihmislihan makuun. Tiibetilaisten hammentava hautajaisrituaali, taivashautajaiset, toimii siten etta ruumis viedaan korkealle paikalle, missa rituaaliin erikoistunut munkki pilkkoo ruumiin kirveella linnuille syotavaksi. Aluksi katoavat silmat ja sisaelimet, myohemmin, munkin avustuksella, irtoavat myos lihakset luista. Lansi-Tiibetin karussa ilmastossa eivat suuret petolinnut tule kuitenkaan toimeen, joten puolivillit Tiibetin mastiikit ovat yleisia ja hyodyllisia kuokkavieraita taivashautajaisissa.

Siirryimme turvallisemmille seuduille, majapaikkamme katolle katselemaan auringonlaskua. Pari iloista pikkupoikaa tuli pitamaan meille seuraa. Illalla soimme 80 momoa (tiibetin versio dumblingeille, pelmeneille tai tortellineille) mitattoman halvalla, mukavassa pikku ravintolassa. Aamulla majapaikkamme miellyttava emanta nousi ennen sarastusta kokkaamaan meille aamupalaa, ja jalleen kerran pikku rahalla.

Pharyangin kaltaisissa kylissa ei ole juuri mitaan nahtavaa, ja harva turistijeeppi viitsikaan pysahtya lounastaukoa pidemmaksi ajaksi. Silti kiinnostavaa koettavaa ja havainnoitavaa voi loytya yllattavan paljon ja ennen kaikkea ihmiset ovat yleensa potenssiin rehdimpia ja ystavallisempia, kuinb varsinaisten turisti nahtavyyksien valittomassa laheisyydessa. Jos siis matkustat Lansi-Tiibetissa, uhraa tovi myos noille jumalan hylkaamille pikkupaikoille.

Psykedeelisiä hiekkavuoria ja jeeppejä

2011-01-03T08:56:00.000-08:00

Laskeutuminen Ngarin ylangolta Zadan laaksoon on vaikuttavaa puuhaa. Jalleen kerran kasittamaton tie johtaa jotenkin lapi satametristen pystysuorien hiekkakivimuodostelmien viidesta tuhannesta metrista aina syvalle Sutlejin rannoille, Zadan kaupunkiin. Muinaiset kirjoitukset kuvaavat paikan Shambalana, paratiisina. Elaman toteutuminen keskella kuumaista vuoristoaavikkoa onkin jo ihme sinansa. Paratiisiin on tosin paassyt luikertelemaan kaarme, tai jos tarkkoja ollaan, niin kaksin kappalein.

Tama muinainen ja aarettoman syrjainen kuningaskunta karsi ensimmaiset kulttuurilliset suuren luokan menetyksensa kulttuurivallankumouksen aikana kun punakaartilaiset pirstoivat alueen ainutlaatuisia luostareita, palatseja ja linnoituksia. Toinen kulttuurillisen tuhon aalto pyyhki paikan yli edelleen. Laumoittain turisteja, me mukaanlukien, rynnii tahan aarettoman syrjaiseen mutta kauniiseen laaksoon paivittain. Kiinan tienrakennuskoneisto on jo miltei saanut rakennusprojektinsa valmiiksi; prikymmenta kilometria odottaa viela paallystetta.

Mutta turistit tulevat syysta. Tholingin luostarin tuhatvuotiset viela jaljella olevat seinamaalaukset ovat aarettoman mielenkiintoisia. Kuinka Tiibetilaisen luostarin seinalta voi loytya tuhatvuotta vanha maalaus leijonasta? Osin raunioituneista ikivanhoista chorteneista tulee mieleen lahinna Intian ja Nepalin arkkitehtuuri. Hiekkakivi muodostelmat peittoavat muut vastaavat alleen. Koko laakso on kuyin valtava kokoelma luonnon omia patsaita. Guge Kingdom on roskista ja turistilaumoistaan huolimatta yksinkertaisesti vaikuttava. Kolmesataa metrinen kapea hiekkakivi kaistale muistuttaa muurahaiskekoa loputtominen luolineen ja tunneleineen. Huipulla kyyhottaa vaikuttavan kesapalatsin jaanteet. Iloinen Sancai paasi taas toden teolla leikkimaan Indiana Jonesia/Janea.

Silti upeasta laaksosta jai ontto tunnelma. Paikallisille olimme kavelevia setelinippuja. Keskusteluissa ei paasty tinkimista pidemmalle.

Indiana Jane ja Jones seikkailemassa

2011-01-03T08:55:00.000-08:00

Ei ristin sielua missaan, vain jossain kaukana kiinalaiset sotilaat, joiden takia emme saa viipya alueella kuin nelja tuntia - ihan liian vahan. Kunlun Hopeapalatsi oli upein koskaan nakemani rauniokaupunki ja ajoittuu noin 2000 vuoden taa. Se on ollut itsenainen kuningaskunta Lansi-Tiibetissa siihen asti, kunnes kuningas Songtsen Gampo yhdisti Tiibetin alueen eri kuningaskunnat yhtenaiseksi valtioksi 600-luvulla. Ilman kiinnostavia luolia ja raunioitakin paikka olisi noussut yhdeksi kohokohdaksi jeeppiajelullamme. Sutlej-joen reunoja koristivat ihmeellisiin muotoihin asettuneet hiekkakiviseinamat, jotka hohtivat auringossa kuparinruskean, vaaleanpunaisen ja hopean (siita palatsin nimi...) vareissa.

Moni ei ole taalla kaynyt - kai kiinan rajoitusten tahden. Luolia ja raunioita kierrellessa iloinen sancai sai kokea tutkimusmatkailun riemua. Tuntui kuin olisimme olleet ensimmaiset ihmiset taalla satoihin vuosiin ja luolista loytyi monia jannittavia ja taatusti todella vanhoja juttuja: kenka, buddhalaisia maalauksia, pikeentynyt kangasketju, tulisija... Luolia oli useita kymmenia ja ne oli hakattu jyrkkaan hiekkakiviseinamaan. Harjanteen huipulla komeili palatsin rauniot.

Loytoretken kruunasi kylpy kuumissa lahteissa, joita upeampia iloinen sancai ei ole missaan maailman kolkassa nahnyt. Luonnon muodostamia noin 30 senttia syvia altaita, jotka olivat juuri sopivan kokoisia lampimassa vedessa makoiluun. Altaat tarjosivat myos esteettista nautintoa: ne olivat puhtaan valkeita (jokin mineraali...), kauniisti ympyran muodossa kuin hieman epasaannolliset kukan teralehdet ja itse lahde pulppusi kelkella niin, etta vetta virtasi sopivasti kaikkiin altaisiin.

Nelja tuntia ei ollut todellakaan tarpeeksi, mutta oppaamme pysyi tiukkana ja halusi noudattaa kiinalaisten maarayksia. Toisaalta nelja tuntia oli jo liikaa matkakumppaniemme viela aurinkoon tottumattomille nenille - porotus on naissa korkeuksissa armoton.

Kalliita kuumia lähteitä

2011-01-03T08:54:00.000-08:00

Koran jalkeiseen hemmotteluun kuuluu perinteisesti pysahdys Tritapurin pyhilla kuumilla lahteilla. Retkikuntamme paatti ajatuksiaan selventaakseen venyttaa taman stopin yhden yon mittaiseksi. Iloinen Sancai loysi natin leiripaikan vihrealta mattaalta Sutlejin rannalta, kun muu porukka hakeutui majatalon suojiin.

Kuumatlahteet aiheuttivat pettymyksen. Puisessa paljussa jostain kaukaa johdettua vetta ja hinta 50 yuania. Paatimme kieltaytya. Sen sijaan iltapaivan lammossa virkistavan viilea Sutlej tarjosi oivan pesuhetken.

Kora luostarin ympari oli kaunis varikkaine kallioineen ja chorteneineen (tiibetilainen stupa). Kirkkaan sininen taivas oli edelleen sakeanaan lintuja aamuisten taivashautajaisten johdosta.

Kailashin kora

2011-01-03T08:46:00.000-08:00

Darchen (4630m) on kuten muutkin Lansi-Tiibetin tuppukylat. Likainen ja tuhottomasti kulkukoiria, silti taynna aitoa tunnelmaa ja ymparilla upeita maisemia. Ja Darchen sattuu sijaitsemaan maailman pyhimman vuoren juurella. Kailash on elanyt jo ammoisista ajoista ihmisten tietoisuudessa. Vuori joka suutelee taivaita ja jonka jaatikoiden sulamisvedet mahdollistavat elaman Aasian mantereella. Itseasiasa Kailashin valittomasa laheisyydesta saa alkunsa nelja suurta jokea, Indus, Sutlej, Yarlung Tsangpo (Brahmaputra) seka Karnali (yhtyy Gangesiin). Miettikaapa sita vaen paljoutta joka elaa naiden jokien valumaalueella.

Vuori on pyha niin Hinduille kuin Buddhalaisille, ja sadat Tiibetilaiset ja Intialaiset pyhiinvaeltajat seka Kiinalaiset ja lansimaalaiset turistit kiertavat sita paivittain. Niin merkittavalta kohteelta Kailash vaikutti ettei Iloinen Sancai voinut millaan sita sivuuttaa.

Liikkeelle lahdimme ennen sarastusta oppaan johdolla. Puolet retkikunnastamme jai nukkumaan, me halusimme tehda pyhan kierroksen eli koran kuten Tiibetilaiset: kavellen ja ilman apuja. Suurin osa turisteista ja Intialaisista taittaa ensimmaiset kahdeksan kilometria autolla. Autotien paassa odottaa teetuppia, hevosia, jakkeja ja tiibetilaisia hevos- ja jakkimiehia. Kuten jo sanottu me emme moiseen sortuneet.

Aamu valkeni verkkaisesti kirkkaana ja kauniina. Olimme onnekaita kun naimme auringon ensisateiden koskettavan Gurla Mandatan huippua. Muista pyhiinvaeltajista ei nakynyt jalkeakaan. Teetuvalle saavuimme parissa tunnissa.

Elainten kanssa aheutui odotettua saatoa ja paatimme lahtea kaksin edelta kavelemaan.Suurin osa ihmisista kiertaa vuoren myotapaivaan. Vastaan tuli pieni joukko Bon uskovaisia. Vaikkakin Buddhalaisuudesta vaikutteita saanut Tiibetin alkuperaisuskontokunta noudattaa edelleen vanhoja perinteitaan kiertamalla korat ja chortenit vastapaivaan. Myos joukko Hinduja kulki vastapaivaan; solassa oli kuulemma liikaa lunta ja he olivat kaantyneet takaisin.

Mutta saa suosi meita, ei tullut turhaan pyoriteltya rukousmyllyja ja kaveltya lukuisia koria. Aurinko paistoi pilvettomalta taivaalta ja Kailashin lansi seinama paljastui vuortenvalista kirkkaana. Pupelsimme teetuvassa nuudelit ja jatkoimme Dira Phukin luostarille (5000m). Hieman ennen luostaria ymmarsimme vihdoin miksi Kailash on niin pyha vuori. Sanat eivat riita kuvaamaan pohjoisseinaman mahtavuutta pystysuora jaatikon huuhtoma paljas kallio on vain kasittamattoman vaikuttava. Sovimme etta Helena jaa luostarille lepaamaan, minun oli pakko kiiveta jaatikon reunalle ihmettelemaan luonnon voimaa.

Seuraavana aamuna starttasimme taas ennen auringonnousua. Paivan valjetessa alkoi muitakin ihmisia nakymaan. Kaikilla oli yhteinen paamaara, huikean korkea Drolma-La (5550m). Tunnelma oli mita mainioin, pyhiinvaeltajat lauloivat, ilma oli raikas ja maisemat komeita. Sola on kaikkien yhteinen tavoite ja pyhiinvaeltajat auttavat toisiaan jakamalla evaitaan ja taakkojaan. Heittaydyin yhden Tibetaanin kelkkaan ja kaveltyamme yhdessa kolmisen varttia han nappasi tauolla rinkkani kantoon ja lahti kipittamaan rinnetta ylospain! Hieman ylpeana taytyy sanoa etta kohtalaisen hyvin sita paikallisten perassa pysyi, tosin nama tasoittivat tilannetta tupakoimalla +5400 metrissa ketjussa!

Solan ylitys meni hienosti, ja jotain taikaa paikassa taytyi olla koska raskaan kiipeamisen jalkeen olo tuntui silti virkealta ja kevyelta. Tarinat kertovat etta solan ylittamisen yhteydessa tapahtuu uudelleen syntyminen (kuolema tapahtuu kiipeamisen aikana), jolloin myos synnit hyvitetaan.

Matka alas Zutuk Phukin luostarille (4780m) oli pitka, jopa puuduttava mutta mieli sailyi kevyena.

Viimeisena paivana kavelimme lyhyen matkaa hyvaa polkua takaisin Darcheniin. Mieli oli jotenkin haikea.

Pyhä, pyhempi, pyhin järvi

2011-01-03T08:45:00.000-08:00

Jos Kailash on maailman pyhin vuori on sen juurella sijaitseva Manasarovar maailman pyhin jarvi. Eika syytta. Lumihuippujen ymparoima sinista ja turkoosia hohteleva latakko on yksinkertaisesti upea. Erityisesti etelarantaa dominoiva liki 8000-metrinen Gurla Mandata on vaikuttava Maata pidetaan pyhana ja nimenomaa Manasarovarin avarassa ymparistossa voi sen puhtauden aistia. Edes jarvea jeepeillaan ihmettelemaan tulleet Kiinalaiset turistilaumat eivat tata vaikutelmaa pilaa.

Iloinen Sancai paatti telttailla jarven rannassa autenttisen elamyksen saadakseen. Auringonnousu ammunuudeleiden lomassa vakuutti kylmahkosta viimasta huolimatta!

Viimeinen "iso" paikka

2011-01-03T08:43:00.002-08:00

Aamu alkoi Sakyassa sateisena, eika saassa tapahtunut paljoa petrausta paivan mittaan. Lounaan soimme SangSang nimisessa pikkupaikassa, jonka sateen kerryttamista latakoista saattoi loytaa uimasiltaan vaikkapa koiran, tosin kuolleen sellaisen. Iltapaivalla saimme taivaalta veden lisaksi roppakaupalla rakeita. Ankara saa antoi oman lisasavayksensa muutoinkin karulle maalle. Ihmisasutukset harvenenivat aina vain. Taytyy nostaa hattua tienrakentajille, jotka painavat taysin saiden armoilla, lahinna lihasvoimin hommia reilusti alle tuhannen yuanin kuukausi taksalla.

Sateen huuhtoman mutta jylhan komean paivan paatteeksi saavuimme, emme Sagaan, vaan tarkastuspisteelle, johon retkikuntamme jumiutettiin kolmeksi tunniksi. Sagaan olisi ollut kymmenen minuutin kavelymatka mutta armeija kaski kaikkia odottamaan...

Auringon laskun aikaan aina vaan piteneva jeeppi/rekka letka palkittiin sentaan komealla kaksois-sateenkaarella.

Sakyan värit

2011-01-03T08:43:00.001-08:00

Talojen varitys erottaa Sakyan muista tiibetilaiskylista: taalla neliskulmaiset talot maalataan harmaiksi ja koristellaan valkoisin ja punaisin pystyraidoin. Muualla rakennukset maalataan valkoisiksi (jos maalataan ollenkaan) ja luostareissa on lisaksi punaista.

Sakyan luostari naytti korkeiden kaupungin tyyliin sopivien harmaiden muurien suojassa aivan linnoitukselta. Se naytti ankealta tihkusateessa,mutta oli sisalta sitakin tunnelmallisempi. Paasimme seuraamaan munkkien aamurukousta jakinvoikynttiloiden tuoksuessa ja luodessa kauniin valon punertavaan halliin. Kymmenien munkkien yhtaaikainen rukoilu rauhoitti kiireisen mielen rumpujen saestaessa.

Kohti länttä

2011-01-03T08:36:00.000-08:00

Kauan odotettu jeeppiretki alkoi aamuvarhaisella ensin kohti Yamdrok Tso (4380 m) nimista jarvea. Kristallin kirkas turkoosi vuorten ymparoima jarvi on tiibetilaisille pyha, mutta kiinalaisille ei. He ovat rakentaneet tunnelin, johtamaan vetta joesta vesivoimalaan niin, etta jarven pinta laskee jatkuvasti ja saattaa kuihtua kokonaan. Illalla saavuimme ensimmaiselle etapille Gyantseen.

Gyantse on kuuluisa 1400-luvulla rakennetuista Gyantse Kumbumista ja Gyantse Dzongista eli linnoituksesta. Kumbumin paatimme jattaa aamuun, nappasimme pari olutta mukaan ja lahdimme iltakavelylle viljapelloille, vanhaan tiibetilaiskaupunginosaan ja ihastelemaan mahtavaa dzongia. Horisontin tummat pilvet loivat dramaattisen taustan ruskasta keltaisina koreileville puille ja kultaisina kimmeltavilla viljapelloilla tyoskenteleville tiibetilaisille. Jokilaakson ymparille kohosi vuorten ketju ja valokuvia tuli taas otettua liikaakin. Kapealla kujalla vanha nainen tuli vastaan ja laittoi kammenet vastakkain ruouksen merkiksi. Han pyysi meilta hartaasti jotain, mutta emme meinanneet ensin ymmartaa mista oli kyse. Hetken ihmettelyn jalkeen selvisi, etta han olisi toivonut meilta eraan hyvin kuuluisan, nykyaan Intiassa asuvan herran kuvaa - ne kun ovat taalla kiellettyja.

Kiipesimme nauttimaan auringonlaskuoluita pienelle harjanteelle, josta oli kaunis nakyma ympari koko kaupungin, ja keskelle nakokenttaa asettui jyrkalle kukkulalle rakennettu dzong.

Gyantse Kumbum on Tiibetin suurin (35 m korkea) chorten eli pyramidin muotoinen, valkoinen pyha rakennelma oli jannittava naky ja sen sadoissa buddhan ja muiden pyhien hahmojen kuvissa ja patsaissa olisi riittanyt tutkittavaa vaikka koko paivaksi. Kumbumin kymmeniin pieniin hamariin huoneisiin sijoitettu taide ei olisi mietnkaan meille auennut ilman oppaan selostusta ja karsivallisia vastauksia tyhmiin kysymyksiimme. Opimme ainakin, etta suojelia on se joka seisoo pienten ihmisten paalla, irvistaa ja on huoneen pelottavimman nakoinen hahmo.

Vihdoin Lhasassa!

2011-01-03T08:31:00.000-08:00

Mualiman katolla porskutellaan menemaan!

Keltaisen joen varrella, Lanzhou, Gansu

2011-01-03T08:28:00.000-08:00

Lanzhou oli Iloiselle Sancaille ensimmainen Kiinalainen kaupunki. Taynna vilinaa, kaupungin ylla leijuva saastesumu, 3 miljoonaa asukasta, huikeita pilvenpiirtajia, neonvaloja ja Buddhalaisia ja Taolaisia temppeleita. Lanzhoun arveltiin olevan 1990-luvun lopulla maailman saastunein kaupunki, mutta nykyaan se ei enää nosta päätään joukosta. Pekingin ilma oli huomattavasti huonompi, Delhin kadut moninverroin likaisempia.

Itseasiassa Lanzhou on kaikessa sekavuudessaan ja hyorinassaan varsin viehattava kaupunki. Keltaisen joen rannoilla on viihtyisia puistikoita ja ymparoiville vuorille voi kiiveta nakymien tai sisaisen rauhoittumisen merkeissa. Sadat katukeittiot loihtivat toinen toistaan herkullisimpia annoksia pilkkahintaan. Jarjeton kulho suussa sulavaa lagmania (lagman=Keski-Aasian muslimien kasinvedetyista nuudeleista koostuva perinneruokia, jonka jaloin muoto loytyy Kiinasta) irtoaa kuudella yuanilla, kasa herkullisia dumblingeja neljalla.

Meille Lanzhou on kuitenkin supererikoinen koska taalta alkaa huomenna Tiibetin valloituksemme! Permitit on turvassa moneybeltissa siina junalippujen vieressa. Eli huomenna 16:19 hyppaamme stogeen joka vie meidat maailman korkeinta rautatieta Lhasaan. Lhasassa lienemme viela netin aarella kerran tai pari mutta sen jalkeen alkaa Lantiseen-Tiibetiin suuntautuva reilun parinviikon jeeppiretkemme, jolloin tuskin olemme linjoilla. Arvioitu lahtopaiva on 21. tai 22.9.

Eli uskollinen lukijakunta! Elkaa huoliko vaikka tanne ei hetkeen tekstia ilmestyisikaan.

Kiinan liikenne

2011-01-03T08:24:00.000-08:00

Moottoritie vilisee renkaiden alla. Asfaltti on uutta ja mustaa, ymparilla satoja kilometreja asumatonta aavikkoa. Liikennettä uuden ilmeen saaneella silkkitiella riittaa edelleen- sleeper-bussimme (nerokas Kiinalainen keksinto, bussi pienilla punkilla varustettuna) ohittaa jokaisena tuntina kymmenia rekkoja.

Kashgarin kaupungin kaduilla kavi kuhina kuten ennenkin. Tarkkasilmainen ja karsivallinen turisti saattoi loytaa kameran ruuaksi viela vihanneskarryja vetavan aasin, ja karryilla keikkuvan parrakkaan uiguurin vanhuksen, mutta suurin osa kansasta oli mobilisoitunut sahkokayttoisten skoottereiden selkaan. Kromisina kiiltelevia ohjaustankoja ja pastellisavyisia muovikuoria, jokaisella oma kimea torvi. Itse Mao kaantyisi haudassaan jos nakisi Pekingin katujen vilskeen nyt. Skoottereissa on hyvatkin puolensa, kun pitaa nappinsa erossa torvesta ovat ne varsin aanettomia. Itseasiassa perinteisista Kiinalaisista polkupyorista, joita olemme parista paikkaa vuokranneet, lahtee kovempi ramina. Akkukayttoiset kulkuvalineet eivat edes paasta ilmoille tukahduttavaa pakokaasua!

Jiayuguan on vaatimaton sadantuhannen asukkaan pikkukaupunki syrjaisen Gansun provinssin viela syrjaisemmassa lansikolkassa keskella aavikkoa. Kiina ilmeisesti juonii kuitenkin jotain kayttoa kaupungille, sen verran massiivisia ovat rakennusprojektit. Ja ajovaylat! 8 kaistaa halkoo kaupunkia keskelta ja siihen yhtyy lukuisia kuusikaistaisia teita. Ruuhkiin todella varaudutaan ennakolta.

Kiinan teilla, provinsseissa ja suurkaupungeissa, liikkuu kasittamaton ihmis- ja tavarapaljous. Ruuhkahuiput ajoittuvat kansallisiin juhlapyhiin; talloin Kiinan teilla ja raiteilla arvellaan liikkuvan 500-800 miljoonaa ihmista! Kiina on myos mahtava vientitalous. Kauppa ei kay jos tavara ei kulje. Massiiviset moottoritie-projektit korkealla Keski-Aasian vuoristossa yltavat jo entisen Neuvostoliiton alueelle. Pekingilainen mies arveli aikoinaan kaupungin vakiluvusta puhuttaessa: "oisin 17 miljoonaa, paivisin 22-23 miljoonaa". Kaupungin katujen lienee syytakin olla leveita. Mikali Kiinaa haluaa sailyttaa ja kehittaa valtaansa taytyy infrastruktuurin ja logistiikan olla kunnossa sen tietaa maan ylin porras, ja siihen panostetaan.

PS. Jiayuguanissa kaytiin tsekkaamassa Kiinan muurin lantisimpia (restauroituja) jaanteita, tanne ajateltiin sivistyneen Kiinan ulottuvan ja lannempana asuvan vain barbaareja - olemme siis vihdoin paasseet sivistyksen pariin.

Hiekkaa varpaisiin ja Buddhalaista taidetta, Dunhuang, Gansu

2011-01-02T11:22:00.000-08:00

Englannin kielinen kierros alkaisikin vasta neljan tunnin paasta. Arsytti ja harmitti, kun istuttiin auringon paahteessa Mogao-luolien lippuluukun edessa. Sinne olisi ihan turha maksaa kallista sisaanpaasya kiinalaisella opastuksella. Toisaalta tuntui tyhmalta odottaa niin kauaa.

Jussi bongasi laheisten pikkuvuorten huipulla pienen yksinaisen nakoisen temppelin. Lahdimme pakoon Gansun provinssin suurinta turistirysaa ja kiipeilimme jyrkkia rinteita ylos alas aavikon ja dyynien levittaytyessa hiljaisina ymparillemme. Kavelyretki oli juuri sopivan mittainen, kukkulan laella oleva temppeli autio ja kaunis. Paha mieli jai hiekan keskelle ja saimme ostettua liput englannin kieliselle kierrokselle.

Silkkitien varrella sijaitsevat Mogao-luolat sisaltavat maailman upeinta buddhalaista taidetta, joista vanhimmat 366 luvulta ad. Luolat sijaitsevat kallioseinamassa keskella aavikkoa ja niiita on noin 1700 metrin matkalla. Jannittavaa oli nahda, kuinka silkkitie oli tuonut eurooppalaisia vaikutteita luoliin: mm. eurooppalaiset horoskooppikuviot oli maalattu yhteen seinamaan ja kirjastoluolasta oli loytynyt syyriaksi kirjoitettu raamattu 400-luvulta. Valtavat buddhapatsaat olivat komeita, korkein 34,5 m, maailman korkein sisatiloissa oleva. Opas oli hyva vaikkakin puhetta oli valilla vaikea seurata kiinalaisten turistien huutaessa ymparilla. Iloinen sancai suosittelee kaikille taiteesta ja buddhalaisuudesta kiinnostuneille.

Aikataulusta jo jaljessa pistimme nopeasti nuudelia naamaan ja tutustuimme samalla kahteen hainanissa asuvaan kalifornialaisiin (hyva tuttavuus, kun tarkoitus olisi ehtia loppumatkasta hainanille viettamaan kunnon rantalomaa ennen Suomeen paluuta:). Heilla oli sama suunta - dyyneille auringonlaskua ihastelemaan.

Dyynit olivat uskomattoman kauniita. Teravat varjot antoivat sulavia muotoja silkinpehmealle hiekalle. Kiipeaminen oli hikista puuhaa, mutta kannatti. Hetki oli kaunis ja Mogao-viini hyvaa, kun istuimme dyynin harjalla katsellen miten oranssina hohtava aurinko hiipi hiljaa horisontin taa. Olimme tuoneet makuupussit ja -alustat mukana, koska halusimme nahda myos auringonnousun. Yolla tahtien loiste oli melkein yhta upea kuin merella, enka meinannut malttaa nukkua ollenkaan. Taskut olivat taynna hiekkaa viela monta paivaa myohemmin.

Keski-Aasia jää taakse, Turpan

2011-01-02T11:21:00.000-08:00

Xinxiangin provinssi jaa tanaan taakse ja samalla uiguurit, muslimit ja keski-aasia. Gansun provinssista alkaa oikea kiina, eika enaa tarvitse huolehtia ramadanista.

Vaikka Xinjiang luetaan maantieteellisesti osaksi Keski-Aasiaa, on idan Yhdysvaltojen eli Kiinan vaikutus alueella sen verran vahva, etta jatamme sen seuraavasta arviosta pois.

Keski-Aasian plussat ja Miinukset:

+ Paikalliset ihmiset. Missa ikina paikallisten kanssa olet tekemisissa on vastaanotto vilpittoman uteliasta ja vieraanvaraista, poislukien osa asiakaspalvelussa seka haparoivia enisaskeleitaan ottavan turismibisneksen parissa tyoskentelevista ihmisista.

+ Keski-Aasian matkailuskene. Ne vahat kanssa turistit joihin tormasimme olivat paaosin huippu sakkia. Ei muuta kuin terveisia kaikille ja pidetaan yhteytta ja Kiitos. Muuten, tuleville Keski-Aasian matkaajille tiedoksi etta muihin reissaajiin tormaa parhaiten a) Eraan kansainvalisen, sinikantisen opaskirjan mainitsemissa halpismajoituspaikoissa, b) Lukuisten Keski-Aasian maiden suurlahetystojen loppumattomissa viisumi odottelujonoissa. Top 5 mestat 1. Uzbekistanin suurlahetysto, Almaty 2. Pamir Lodge, Khorog 3. Bahodir GH, Samarkand 4. Gulnara GH, Tashkent 5. Third Dormitory, Almaty.

+ Budjettimatkaajalle hyvinkin sopiva hintataso.

+ Joustavat kulkuyhteydet, joskin asiakkaan kukkaron mukaan.

+ Uskomattomat maisemat! Tajikistanin ja Kirgisian vuoristot paimentolaisineen, Uzbekistanin kulttuuri kohteet, Kazakhstanin jarjenvastaiset aavikot... Top 5 1. Fan-vuoret, Tajikistan, 2. Pamir Hwy, Tajikistan 3. Pamir Alai, Kirgisia 4. Bukharan vanhakaupunki, Uzbekistan, 5. Mangishlak ja Beket Ata, Kazakhstan + monia muita.

+ Venajan-kieli, jos hallitset Venajan ja kyrilliset on matkustaminen Keski-Aasiassa verraten helppoa ja vielakin halvempaa.

+ Turistien vahyys, jos haluat reissata omillasi ilman valtavaa lankkari tms turistilaumaa ymparillasi mene Keski-Aasiaan.

- Palveluiden heikkous, valilla yopaikan, transportaation, jopa ruuan saaminen tuntui ylitsepaasemattoman vaikealta ja mistaan varsinaisista turisti infoista (ilman hyvaa Venajan-kielen taitoa) ei voitu puhuakaan.

- Jatkuva tinkiminen lahtien ravintolaruuista, kuljetuksista ja majoituksesta.

- Julkisen liikenteen puute, kyydin siis saa aina nopeasti, jos maksaa itsensa kipeaksi. Halpoja saakin odotella valilla tooooodella pitkaan.

- Miliisin pelko! Milloin vain voi kohdallesi osua virkavaltaan kuuluva henkilo, joka tekee kaikkensa ansaitakseen jonkun roposen, valilla paatahuimaavia summia, kustannuksellasi.

- Byrokraattiset, hitaat ja jopa korruptoituneet viisuminhakuprosessit.

Keski-Aasiassa matkustaminen kay tyosta. Se oli meilta tietoinen valinta, saadakseen paljon pitaa myos nahda vaivaa. Voimme myontaa empimatta etta valilla on ollut vaikeaa, ja mieleen on hiipinyt ajatus onko tassa mitaan jarkea. Ei ole mukavaa saapua Jumalan hylkaamaan kylaan aavikolla keskella yota, kun ensimmainen ihminen jonka tapaat on kusettava taksikuski, toinen hotellin respan nainen, joka ilmoittaa ettei ota asiakkaita vastaan, kolmas miliisi, joka sanoo etta viisumianne ei ole rekisteroity ja neljas paamiliisi, joka rankaisee kuukausiansionsa suuruisilla sakoilla.

Tai kun vasyneena korkean solan jalkeen ja rantasateenjalkeen huomaa, etta polku on pyyhkaisty pois ja pitaa kiveta takaisin ylos...

Tulliviranomaisten rattaisiin sotkeutuminen on myos yksi ehdottomia stressitekijoita...

Toisaalta loma Kanarialla tai Kaakkois-Aasiassa ei antaisi nain paljon, kokemuksia, muistoja ja ennenkaikkea rutosti oppia elamaan. Hetkeakaan en vaihtaisi pois...

Kiertoajelut saivat pitkän nenän, Tuyoq, Xinjiang

2011-01-02T11:12:00.000-08:00

45 kilometria hyvaa tieta huonoilla pyorilla. Matka taittui mukavasti puoleen paivaan asti, mutta sen jalkeen ei ollut enaa kuuma vaan liian kuuma ja juomastoppeja jouduttiin ottamaan vahan valia. Niin kuin yleensa, vaiva ja hien vuodatus palkittiin lopulta. Loysmme kauniista Tuyoqin kylasta pienen kaupan ja jaimme jatskille. Heitimme vieressa istuville nuorille pari repliikkia uiguuriksi sanakirjastamme ja kohtelias nuorimies tarjosi meille viela toiset jatskit. Han oli myos kovin otettu, kun minulla (H) oli huivi paassa - uiguurialueella kun ollaan. Mutta teille voin myontaa, etta se oli lahinna suojaksi paahtavalta auringolta...

Suomalaista aksenttia aina haukutaan ja nauretaan, mutta taalla sen on kova valtti. Uiguurin aantaminen sujuu sanakirjasta kuin vanhalta tekijalta.

Jadehetken jalkeen jatkoimme viela hiukan eteenpain etsimaan majapaikkaa. Hups, menimme liian pitkalle: siisti parkkipaikka kyltteineen ja lippuluukkuineen. Osuimme juuri siihen kohtaan, johon inhottavat one day tour -bussit jattavat asiakkaansa rapsimaan kuvia. Siita vieresta, kun kysyimme yosijan hintaa, oli se sama kuin viime yona hotellissa - nyt tarjottiin kuitenkin vain lattiapaikkaa.

Otimme vahan pakkia. Parikymmenta metria kauempaa loytyi aivan ihana emanta, joka tarjosi tahan asti kiinan halvimman yon (25RMB eli about 3e nena). Sisapihassa oli keskella vanha suuri puu, uiguurityyliset terassit, saviaita ja takana vihreana koreilevaa peltoa. Emantamme oli ihastuksissaan, kun tavasimme sanakirjasta vessaa ym. ja tarjosi meille heti rypaleita ja vesimelonia. Nukuimme ulkona aavikkotuulen huminaa kuunnellen. Aavikkoa on jokapuolella ja Tuyoq vihrea helmi sen keskella. Kyla oli aivan ihastuttava - nyt kuva kertoisi enemman kuin sanat. Punertavat vuoret nousevat vihrean keitaan ylle, talot on tehty perinteiseen uiguurityyliin ja tastakin ohi kulkeneen sikllitien humina soi yha korvissa. Autoja ja skoottereita on tosi vahan, joten taalla ei hairitse edes se infernaalinen toottaaminen, mika on kiinalaisille kaupungeille tyypillista. Kaikkialla on siistia ja suloista.

Naimme myos kiertoajelubussien fotojenrapsimispaikat, niissa ei ollut mitaan ihmeellista. Flaming Mountains ei hatkahdyta Pamirin jalkeen, mutta kokemus ihanan aidon oloisesta uiguurikylasta iltahamarassa oli kaiken polkemisen arvoista. Aamulla saimme viela rypaletertun evaaksi.

Kiinalaisten mainoskylttien takaa, Turpan, Xinjiang

2011-01-02T10:44:00.000-08:00

... loytyi lopulta etsimamme.

Mutta ensi vaikutelma paljon kohutusta Turpanista ei ollut haappoinen, lahinna arsyttava. Heti, kun vaalea skandinaavitukka pilkisti bussin ovesta, myyjat ja mainostajat ryntasivat kimppuumme. Tour tour the whole Turpan in one day tour...Me ei haluta mitaan hikista bussitouria, eika haluta nahda kaikkea ohikiitavan bussin ikkunasta yhdessa paivassa, ei ei ei. Mutta ne ei vaan luovuta - juostiin rinkkoinemme karkuun minka helteessa jaksoi.

Kiinalainen turismi tuntuu olevan yhta kiertoajelua ja ryhmassa valokuvaamista. Valilla joutuu vahan hikoilemaan (talla kertaa kirjaimellisesti), jotta paasee ryhmamatkojen ulottumattomiin.

Marssimme John's Cafe nimiseen matkatoimistoon. Meilla oli jo kerran mennyt sen kanssa sukset ristiin Tiibettia suunniteltaessa, mutta se tuntui olevan Turpanissa ainoa paikka, joka vuokraa pyoria. Kysyimme varovasti, mita maksaisi kahden paivan fillarivuokra. Halusimme polkea Flaming Mountainsille eli liekehtiville vuorille, mutta turismitati huusi kiihtyneesti: "no possible no possible, you have to take a tour!" No ei varmaan oteta. Harmitti, mutta lopulta se muuttui taas iloksi. Saimme vuokrata hotellin tyontekijoiden pyorat - kylla taalla jollekin se raha aina kelpaa. Huomenna siis fillarin selkaan.

Muutenkin Turpanin keskusta oli allottavan turistisoitunut: netti maksoi yhtakkia viisinkertaisesti, eika meita paastetty paikallisten nettiin, kun sen vihdoin loysimme. Majoitusten hinnat olivat myos pompsahtaneet huimiin lukemiin, joissa oli viela huimempi maara ilmaa. Turpan guesthouse oli ainoa, joka ei ensin yrittanyt huiputtaa meita moninkertaisilla hinnoilla. Silti vietiin sielta kaikki shampoopakkaukset ja hammasharjat:)

Illalla ostimme lohdutukseksi viinia - siita ja rypaleistaan tama paikka tunnetaan. Meno muuttui heti kun jatimme uutuuttaan kiiltavan keskustan taaksemme. Silkkitien tunnelmaa, kirkkaan vihreina koreilevia viinikoynnoksia, viinitypaleita kuivumassa talojen nurkissa ja ystavallisia ihmisia, jotka antoivat meille rypaleita, kun tervehdimme heita uiguuriksi.

Viinipullot juotiin piilossa viinikoynnosten alla ihastellen vihreyden seassa kohoavaa Emin minareettia. Turpan on kuin onkin todella kaunis paikka, kun vaan ohittaa keskustan halinan.

Sunnuntai markkinat, Hotan, Xinjiang

2011-01-02T10:43:00.000-08:00

... eli valtava bazaari, jossa kaikkea hevosenpaista silkkihuiveihin.

Muuten perus kiinalainen kaupunki, eli ei juurikaan muuta nahtavaa kuin sunday market.

Majoitus vaikea loytaa silla suurin osa guesthouseista ja hotelleista ei ota ulkomaalaisia. Mita ihmetta? Eiko niille raha kelpaa? Hongkongilainen tuttumme osasi antaa selityksen talle: majapaikkojen on rekisteroitava kaikki ulkomaalaiset yopyjat, jotta jos jotain yllattavaa tapahtuu, poliisi osaa tulla heti suojelemaan turisteja. Onneksi loytyi Happy Hotel, joka otti meidat ilolla vastaan (5e per nena tuplasta omalla vessalla ja suihkulla, ihan jees).

Huomenna lahtee aavikkoralli sleepperdosalla Taklamanin halki.

Kiinan ihmemaa, Kashgar

2011-01-02T10:41:00.000-08:00

Vaikka Peking on viela tuhansien kilometrien paassa kiinalaisuus hyppaa heti ensikertalaisen silmille, jopa taalla uiguurialueella. Keski-Aasian tuppukylien jalkeen Kashgar tuntuu suurkaupungilta koristeltuna suurilla mainoskylteilla, joita iloisen sancain on aivan mahdotonta alkaa tavata. Kielia on kaksi, kiina ja uiguuri, mutta se ei paljoa lohduta, silla uiguuria kirjoitetaan muunnelluilla arabialaisilla kirjaimilla.

Taalla ei enaa poliisi koita ryostaa turistia vaan pitaa liioitellunkin hyvaa huolta meista. Kiina valvoo kaikkea. Internetin kayttoon vaaditaan paikallisilta henkilotietokortti ja siksi meita ei aina paasteta nettikahvilaan - omistaja joutuisi kaynnistamaan koneen omalla kortillaan ja taten ottamaan vastuulleen kaiken sen pahan, mita internetissa touhuamme. Taman yhden paikan loysimme, johon turisteja suostutaan ottamaan. Ennen koneelle paasya tyontekija rekisteroi meidat passin avulla koneen kayttajiksi.

Pamirin jugurtti-leipa -kuurin jalkeen suuta polttelevat herkulliset, mutta tuliset kiinalais- ja uiguuriruoat. Kiinalaista syodaan lounaalla ja uiguuria illalla silla ramadanin takia kaikki muslimi paikat ovat kiinni ilta seitsemaan asti. Ja silloinkin paasi vasta poydan aareen istumaan. Poydat olivat taynna vakea ja jokaiselle oli katettu leipaa ja vesimelonia valmiiksi, mutta kukaan ei viela syonyt. Auringonlaskua odotettiin karsivallisesti eika poydista napsittu ennen h-hetkea ja ruokarukousta.

Muslimimeininki on taalla enemman esilla kuin missaan Keski-Aasiassa. Ramadan ei ollut ongelma Tadzikistanissa, mutta nyt sita noudatetaan tarkasti. Myos vaatetuksessa tulee uskonto vahvasti esille. Naisilla hiveja ja miehilla perinteinen muslimihattu. Uiguurien kieli ja kultturi on lasna, mutta kiinalaisuus puskee joka kulman takaa esille ja rakentaa perinteisen vanhankaupungin tilalle moderneja taloja. Surullista - eivat tajua, etta juuri vanhakaupunki houkuttaisi turisteja.

Kashgar on kuitenkin loistava paikka pienelle huoltojaksolle, jota Iloinen Sancai kipeasti kaipasi Keski-Aasian polyjen jalkeen.

Turistijärvi, Karakul, Kiina

2011-01-02T10:35:00.000-08:00

Ja koska se oli turistijarvi, vaikkakin kaunis sellainen, paatettiin taas etsia omia reitteja. Tashgurganin jalkeen stopattiin bussi pikkuriikkisen kylan kohdalla kauempana Kara Kulista. Yovyttiin paikallisen kirgiisi perheen luona, mutta kontaktit isantavakeen jaivat talla kertaa harmittavan vahaisiksi. Syyna oli nuorimman jarjeton pelko meita kohtaan. Pikkuinen alkoi huutaa kuin henkensa hadasa, kun naki jomman kumman meista. Han ei varmaan ollut nahnyt valkoisia ennen... Talosta loytyi telkkari, mutta ei vessaa:)

Tehtiin paivaretkia Muztag Atan (7546m) juurelle ja tirkisteltiin jaatikoita lumisateen lomasta. Hetkeksi aurinko palkitsi meidat lampimilla sateillaan: nakyma oli todella odottamisen arvoinen, kun jarvi ja jaatikot kimmelsivat pilvien lomasta.

20 metriä Pakistania, Khunjerab-sola

2011-01-02T10:33:00.000-08:00

Tashkurganista on tata nykya mahdollista tehda retki Pakistanin rajalle Kunjerabin-solaan. Kun Kiinalainen keski-ikainen pariskunta pyysi meita liittymaan seuraan, emme voineet vastustaa kiusausta.

Ennen lahtoa passit jatettiin rajavartioille Tashkurganiin, Iloista Sancaita ei niin vaan paastettaisikaan loikkaamaan Pakistaniin(!?).

Kaupungin jalkeen Karakoram Hwy seurailee korkeaa laaksoa, Kiinassa olosta muistuttavat enaa China Telecomin valtavat linkkimastot, jotka takaavat kannykan toiminnan syrjaisimmissakin osissa maata seka satunnaiset poliisi-asemat. Muuten laakso on puhdasta Ita-Pamiria seka jurtista ja muta-tiili-taloista koostuvalta arkkitehtuuriltaan etta laakealta jaatikkohuippujen taplittamalta luonnoltaan.

Solassa yksinainen Kiinalainen sotilas hytisi ja valvoi nuivasti turistien tekemisia rajan tuntumassa. Ennen paluuta perus-kiinalaiset turisti fotot sormet victory-asennossa ja takaisin Tashkurganiin.

Syrjäinen, Kiinalaistunut pikkukaupunki, Tashkurgan

2011-01-02T10:32:00.000-08:00

Akkia alkoi Kashgarin helle hiertaa Iloisen Sancain mielta! Jo kolme kokonaista paivaa kaupungin kuumilla ja polyisilla kaduilla sai rytmiryhmamme kaipaamaan jalleen viileaa vuoristoilmaa.

Aikaisin aamulla lampsimme bussiasemalle, kylla ihan oikealle bussiasemalle, katsomaan josko kyyti Tashkurganiin lohkeaisi. Ei enaa tinkimista ahneiden taksikuskien kanssa, ei palelemista tunti tolkulla jossain syrjaisen tien varressa. Kiinasta kun loytyy ihka oikeita aikataulutettuja busseja joihoi saa ostaa paikkalipun etukateen! Niin, ja bussi Tashkurganiin lahti valittomasti, ihan kuten aikatauluun oli kirjoitettu.

Karakoram High Way:ksi nimetty Kiinan ja Pakistanin valille rakennettu vayla on komea. Kashgarin keitaalta tie suuntaa vaajamatta kohti vuoria. Matkaaja hemmotellaan oudoilla, psykedeelisen varisilla ja muotoisilla hiekkakivi vuorilla, jarjen vastaisilla vertikaali seinamilla seka lopuksi valkeina hohtavilla jaatikoilla. Pamirin ylangolle saavuttaessa kaunistavat lukuisat kirkkaat vuoristojarvet maisemaa. Tien rakentaminen kesti Kiinalaisilta liki 20 vuotta ja vaati yli 400 kuolonuhria, joten ilmaiseksi ei reittia lapi noiden uskomattomien maisemien puhkaistu.

Tashkurgan on kummallinen pikkukaupunki syrjaisessa Tashkurganin laaksossa Tashkurgan-joen rannalla. Erityisesti ennen Karakoram Hwy:n valmistumista laakso oli taydellisesti eristynyt. Pakistanista lahestyttaessa pitaa ylittaa 4650 metrinen Khunjerab-sola, Tajikistanista reiti kulkee 4665 metrisen Qulma-solan kautta ja Kiinan Kashgarista kulkeva reitti kohoaa sekin 4100 metrin korkeuteen. Yksi jyrkka ja kapea jokilaakso pysyttelee kolmentuhannen metrin korkeudessa, mutta tata kautta paatyy ainoastaan Taklamanin aavikolle.

Ei siis ihme etta laaksossa puhutaan omaa etaisesti Persian sukuista kielta; asukkaat ovat alunperin sukua Tadzikeille. Muutenkin meininki muistutti kovasti Pamirista, vahvoilla Kiinalaisilla mausteilla. Kaupungin paakatu ja pari isompaa poikkikatua olivat uutta Kiinalle tunnusomaista arkkitehtuuria, katutaso pullollaan pienta ravintolaa, ruoka- ja rattikauppaa, niin ja totta kai Kiinalaisia mainoskirjoitusta varikkaimmillaan. Oikean Tashkurganin loytaakseen piti harhailla sivukujille, joilla talojen rakennusmateriaalina oli kaytetty viela savea ja tiilta tai avaraan jokilaaksoon, jota laiduntavat elaimet ja jurtat taplittavat. Paitsi etta osa jurtista oli pystyssa valtavana hotellimaisena turistikompleksina. Kiinalaisen B-luokan popin saattoi kuulla kilometrin paahan...

Kiina on suuri ja mahtava, kiehtova ja kiinnostava, ja sen lonkerot yltavat hammentavan kauas. Idasta nousee auringon varmasti uusi populaarikulttuuri ja globalisaation muoto.

Vihdoinkin Kiinassa, Kashgar, Xinjiang

2011-01-02T10:30:00.000-08:00

Keski-Aasian viimeinen etappi ennen Kiinaa taittui valkean Lada Nivan
kyydissa. Kaunis Kirgisia jai taakse, ja edessa olivat uudet seikkailut
Kiinassa. Rajan ylitys meni vaivatta. Menetyksiin jouduimme tosin
lukemaan yhden sivun Kiinan matkaoppaassamme, siina kun oli erasta
saarta koskien piirretty raja hieman vaaraan paikkaan... Onneksi Helena
tajusi repaista sivun valittomasti irti ja ojentaa sen
holmistyneelletullivirkailijalle; elintarkea matkaopas katosi takaisin
rinkkaan.

Kashgariin saavuimme myohaan illalla, ah lammin suihku, halpa kalja ja
maukas uiguurikeittion ruoka!

Kaunis Kirgisia, Pamir Alay

2011-01-02T10:29:00.000-08:00

Sari Tash on ensimmainen kyla Kirgisiassa jonka Pamirilta matkaavat
turistit nakevat. Sari Tash on olemassa vain siksi etta kaksi tieta
sattuu risteamaan juuri siina. Toinen tulee Kiinasta ja jatkaa Pamir
Alai-laaksoa kohti Dushanbea, toinen laskeutuu Pamirilta kohti Oshia.

Kirgisian levottomuuksien vuoksi olimme ottaneet vain viiden paivan
TRANSIT-viisumin. Halusimme silti kokea Kirgisiaa edes vahan.

Sary Tashista hoitui kyyti Sary Moguliin Kirgisian puolustusvoimien
rekassa testosteroiinin ja kalashnikovien seassa. Silti, lifti oli
miellyttava ja ilmainen.

Sary Mogul olikin jo toista maata. Idyllinen maanviljelyskyla mahtavilla
maisemilla vahvasti jaatikoityneille Pamir Ala-vuorille. Heti Kirgisiaan
saavuttuamme naimme joka puolella uljaita hevosia; Iloinen Sancai halusi
ratsaille. Pienen tinkimisen jalkeen saimme haluamamme kahdenpaivan
perusturistipaketin polleineen ja jurttineen.

Koko yon satoi mutta aamulla vuoret hohtivat valkeina uudesta lumesta.
Hyvilla mielin aloitimme vaelluksen. Kumpuilevaa heinikkoa, viilea
vuoristotuuli, kaikkialla paimenia elaimineen. Kirgisia alkoi tuntua
todella hyvalta.

Paikalliset kasittelivat hevosiaan kasittamattoman taitavasti.
Todennakoisesti pojat oppivat ratsastamaan heti konttausvaiheen jalkeen.
Jurtassa meille tarjoiltiin tuttu ja tuhti Kirgiisi evas: kaimakia eli
tuoretta jakinvoita, kefiria eli jakkijogurttia, kurtia eli hapatettua
jakin juustoa, hoysteena leipaa ja vihreaa teeta.

Ilta muuttui taas sateiseksi ja makoilimme vain jurtan lammossa.

Seuraava aamu valkeni uskomattoman kauniina. Maa oli jaassa ja aurinko
paisteli pilvien lomasta. Paimenet olivat jo viemassa karjaa laitumille.
Naimme ensimmaista kertaa Pamir Alain mahtavat jaatikot lahelta.

Ennen paluuta ratsastimme viela ylemmas vuorten juurelle. Heinikkoisten
kukkuloiden keskelta kirkkaat jarvet heijastelivat Pik Lenin
pohjoisseinaman jaatikoita, paimenet hevostensa selassa kaitsemassa
lampaitaan, maa kuorrutettu ensilumella. Kasittamattoman kaunista!

Paluumatka sujui jo rutiinilla ja takaisin Sary Mogulissa olimme
iltapaivalla. Ratsastus hevosella paljastui yllattavan raskaaksi
toiminnaksi. Paikat olivat viimeksi yhta jumissa Rishikeshin
joogakokeilun jalkeen!

Liftasimme avolavakuorma-auton kyydissa takaisin Sary Tashiin.

Pamirin sininen sydän, Karakul, Tadzikistan

2011-01-02T10:28:00.000-08:00

Polyinen Murgab jai taakse ja aloitimme viimeisen etappimme
Tajikistanissa. Alla oli vanha neukkujeeppi ja suuntana Kirgisia.

Syksy alkoi jo saapua Pamirille; jaatyneet joet kimmaltelivat kirkkaassa
aamuauringossa. Ennen Karakulia hyppasimme jeepista, pupelsimme nuudelit
ja lahdimme huiputtamaan laheista viisitonnista nyppylaa. Ylhaalta
avautuivat epatodellisen kauniit mutta karut maisemat. Loppumaton maara
vuorien jonoja ja jaatikoita, kaukana alhaalla syvansininen
Karakul-jarvi.

Yovyimme jarven rannalla kylassa jonka nimi oli myos yllatyksellisesti
Karakol. Jalleen yksi maailmanlopun asutuskeskus kaukana kaikesta.
Puitteet tosin olivat komeat. Sinisen jarven takaa kohosi mahtavana yli
7000 metrinen Pik Lenin.

Aamulla huristelimme Kirgisiaan. Elamysrikas kuukausi Tajikistanissa
siirtyi historiaan.

Pyöräretki paimenten kesälaitumille, Pshart-laakso,Tadzikistan

2011-01-02T10:25:00.000-08:00

Lampaannahasta tehdyssa jurtassa vaari laulaa pienokaista uneen ja keinuttaa kehtoa vauhdikkaasti - tuollaiseen keinumiseen tottuneesta tulisi varmaan hyva merimies. Tytto laittaa tulta kaminaan ja isa opettelee englantia sanakirjastamme. Muodoltaan puolijoukkuetelttaa muistuttava kirgiisien perinteinen asumus on koristeltu kirjavin matoin ja kankain. Kirgiisien, vaikka ollaan viela Tadzikistanissa, silla Murgabista eteenpain vaesto on etnisesti paaasiassa kirgiiseja.

Jumalan hylkaamasta Murgabista loytyi yllattaen pyoravuokraamo ja umpikujien kavelyyn vasyneina otimme vaihteeksi pyorat alle ja suuntasimme pariksi paivaksi paikallisten kesalaitumille Phsart-laaksoon. Hurjan kaunis paikka! 4000 metrissa sijaitseva laakso koreili kaikissa eri savyissa, joita voi vain kuvitella luonnossa nakevansa. Pohja oli levollisen avara ja ihanan tasainen fillarointiin. Perille paastyamme ja pakollisen tinkaushetken jalkeen meidat otettiin iloisin ja ihmettelevin silmin vastaan. Tays yllapito 6usd\paiva.

Saimme seurata jakkien aamu- ja iltalypsya. Pikkujakit jaivat paivaksi jurttakylan liepeille leikkimaan, mutta isommat vietiin laiduntamaan ylemmas rinteeseen. Nama hupaisat elukat tarjoavat ison osan ravinnosta: jugurttia, voita, maitoa erilaisin yhdistelmin. Jugurttia kaytettiin myos kasvoilla rauhoittamaan auringonpolttamaa ihoa.

Ihmiset vaikuttivat onnellisilta jurtissaan. Yksinkertaista perinteiden mukaista elamaa upean luonnon keskella hoystettyna nykyajan mukavuuksilla. Meidan jurtastamme loytyi mm. aurinkopaneelilla toimiva sahkovalo ja kiinalainen muistikortteja lukeva ministereo. Siihen saatiin myos kytkettya Jussin mp3-soitin, mutta suomalainen musiikki sytytti vain juuri kavelemaan oppineen lapsukaisen tanssiaskeliin. Pian isommat lapset vaihtoivat taas tutumpiin saveliin.

Umpikujia, Batchor, Gorno Badakshan, Tadzikistan

2011-01-02T10:22:00.000-08:00

Suunnitelma lahtea tutkimaan Bartang-laaksoa hukkui tulvavesien alle. Kuulimme sattumalta eraalta venalaiselta, etta tie Bartangiin oli poikki kolmesta kohtaa joen tulvimisen vuoksi. Nopea suunnitelmien muutos: lahdimme seuraavana aamuna aikaisin kohti Batchorin kylaa, josta kartan mukaan lahtisi n. kuuden paivan mittainen trekki kauniille vuoristojarvien ketjulle 4000-4500 metrin korkeuteen.

Kaveltyamme 18 km Batchorista kohti jarvia edessa oli umpikuja. Karttaan merkattua polkua ei ollut, emmeka loytaneet turvallista reittia ensimmaisen turkoosin jarven ympari. Maanvyoryma oli varmaankin peittanyt polun alleen ja rinteelta kieri kivenmurikoita yha solkenaan. Ei muuta kuin samaa reittia takaisin ja taas uutta suunnitelmaa kehiin.

Viitisen kilometria ennen Batchoria kaannyimme kohti Yashil Kul nimista jarvea ja suunnittelimme tulevamme joen toista puolta takaisin. Umpikuja vol. 2: silta oli huuhtoutunut tulvavesien mukana, joten iloisen sancain paluumatka tapahtui jalleen kerran samaa reittia. Tosin tama suunta kuitenkin tarjosi meille ihanan rantalomapaivan kauniin Yashil Kulin aarella - ja tottakai kavimme uimassa. Ilman haasteita ei tastakaan retkesta selvitty. Meidan oli ylitettava joki, joka oli hieman liian syva Helenalle, mutta Jussin kahlattavissa. Jussi siis ylitti joen 5 kertaa kantaen molemmat rinkat seka Helenan kuohujen yli. Takas tullessa vesi oli hieman alempana ja loysimme paremman ylityspaikan niin, etta Helenakin selviytyi joesta oman rinkkansa kanssa. Varpaat kylla palelivat kahlauksen jalkeen.

Batchorissa meilta koitettiin kiskoa 10 kertaista hintaa autokyydista, joten loppuverryttelyksi taivalsimme viela 18 km Batchorista paatielle, josta saimme viela samana paivana kyydin Murgabiin. 110 km edestakaisin kavelya tuntui jaloissa ja hermoissa - Murgabin kolkossa hotellissa (ei juoksevaa vetta tai muita turhanpaivaisyyksia) jopa Tadzikistanilainen olut maistui yhtakkia hyvalta.

2010-08-28T08:00:00.000-07:00

Ilmeisesti Kiinan ja Googlen viilenneisiin väleihin liittyen Blogspot ei näy Kiinassa. Tämän johdosta päivitykset tulevat jatkossa näkymään ainoastaan iloisen sancain "kakkosblogissa", eli :

http://www.travelpod.com/travel-blog/iloinensancai/1/tpod.html

Tapaamisiin siis siellä!

2010-08-26T14:38:00.001-07:00

;) J

Tadzikistan, Pamir: Kommunistien pyhiinvaellus

2010-08-09T22:48:00.000-07:00

Neuvostoaikojen muistoksi retkikuntamme lahti Lada Nivalla Karl Marx ja Engels -vuorten ympari. Tiimiin kuului meidan lisaksi sveitsilainen pariskunta Claudia ja Alex seka maailman paras rallikuski Abdulnazar.

Lada Niva koetteli aluksi pyhiinvaeltajien uskoa sammumalla noin 15 kertaa ensimmaisen paivan aikana. Loppua kohden Niva kuitenkin oli hyvin hengessa mukana ja pysyi uskollisena silloinkin, kun tie naytti silta, etta siita paasi vain helikopterilla. Vasta viimeisena paivana puhkesi rengas.

Ensimmaisen paivan kohokohdaksi muodostui Bibi Fatiman kuuma lahde. Homma toimi kuin suomalainen sauna. Miehilla ja naisilla oli omat vuoronsa ja yllatykseksemme kylpemaan mentiin alasti. Vain kylma olut ja vihta puuttui. Lahteella oli etenkin naisille erityinen merkitys. Kallionseinamassa oli pieni luola, jonne piti kiiveta, mikali halusi lapsia. Ja taallahan se on itsestaan selvaa, etta lapsia halutaan heti, kun on joku, jonka kanssa niita voi tehda. Muut naiset koittivat tarjota minulle ja Claudiallekin tata oivaa tilaisuutta ankea pieneen kallionkoloon, mutta koitin selittaa, etta lapsia on parempi hankkia kotona suomessa eika haahuillessa ympari maailmaa. Claudia hoiti tilanteen paljon sujuvammin valehtelemalla, etta hanella on kaksi lasta. Taytyy ottaa opikseen, vaikka tuntuu hassulta sanoa, etta kotona odottaa lapsilauma, jos on juuri kertonut olevansa puolen vuoden reissulla. Eras vahan tukevampi nainen oli selvastikin lastenhankkimisaikeissa. Han ei meinannut millaan mahtua kuumana hoyryavaan luolaan, mutta muut naiset tyonsivat ja puskivat ja saivat vihdoin koko paketin sullottua luolaan. Jonkin sortin ihme oli se, etta tama nainen paasi kolosta viela uloskin.

Kaksi ensimmaista paivaa Lada Niva puuskutti Wakhan laaksoa ylos. Katselimme vuolaana virtaavan joen toisella puolella olevaa Afganistania. Siella nakyi vain muutamia paimentolaisia ja pelottavan jyrkka vuoristotie. Afganistan on tassa kohden vain todella kapea kaistale ja pystyimme samaan aikaan nakemaan Pakistanille kuuluvia vuorten huippuja. Kuskimme on punaisella ristilla toissa ja han oli kaynyt joen toisella puolella pari kertaa. Maan tilanteeseen han totesi, etta maa ei ole enaa afganilaisten, vaan ulkomaalaisten maa.

Kolmantena paivana sai jannittaa loppuun asti voittaako Lada vaikeudet vai joudutaanko kaantymaan takaisin. Auto ja kuski tekivat hyvaa tyota ja jokaisen joenylityksen jalkeen tiimimme antoi kaksikolle raikuvat ablodit. Vihdoin saavuimme 4200m korkealla olevalle Turuntai Kulille (eli jarvelle). Maisema oli satumaisen kaunis ja muistutti etaisesti Islantia. Vastasatanut lumi kimalteli jaatikoilla ja ylangon rauhalliset varit hallitsivat maisemaa. Alex ehdotti uintia jarvella, eivatka suomalaiset tietenkaan halua jaada rannalle ruikuttamaan. Tulipahan uitua yli 4000 metrissa. Illalla homestayssa meita kohdeltiin taas kuin kuninkaallisia ja uni tuli nopeasti jannittavan paivan jalkeen.

Neljas ja viides paiva olivat jo Ladalle lasten leikkia, kun tiputtelimme Sogh Dara laaksoa alas, nyt Marxin ja Engelsin toista puolta. Herrat valitettavasti paljastivat komeita seinamiaan meille vain vilaukselta pilviverhon takaa. Lohoily kuumassa lahteessa lohdutti kuitenkin retkikuntaamme. Iltapuhteeksi kavelimme n. 7km Drum Kul nimiselle jarvelle, joka on muodostunut maanjaristyksen jalkeen kivivyoiryn padottua veden kulun.

Upean retken lisaksi saimme kaksi uutta ystavaa, jotka tietysti kutsuimme heti Suomeen saunomaan ja purjehtimaan.

Huomenna iloinen sancai suuntaa Bartang-laaksoon, talla kertaa luottaen hyvin epavarmasti julkiseen liikenteeseen. Tarkoitus olisi myos treenata keuhkoja hengitellen vahan ohuempaa ilmaa, silla unelmamme Lansi-Tiibetin retkesta on jo lahella toteutumista.

Tadzikistan, Khorog: Pyykkipaiva ja tilannepaivitys

2010-08-03T03:58:00.000-07:00

Khorogissa vietetaan pari paivaa akkuja lataillen ja pyykkia pesten. Matka Dushanbesta tanne taittui jeepilla (18 h) neljan brittireissaajan kanssa. Tama on Pamirin vuoristoalueen, GBAO:n (Gorno-Badakshan Autonomous Oblast) suurin kaupunki. GBAO:n alue kasittaa n. 45 % Tadzikistanin pinta-alasta, mutta taalla asuu vain 3 % vaestosta. Pamirilta loytyy mm. entisen Neuvostoliiton alueen korkein vuori Pik Kommunism (7495m) ja Pik Lenin (7134m) kohoaa lahes yhta korkealle. Eika Karl Marxia (6723m) ja Engelsiakaan (6507m) ole nimilla pilattu:) Tosin nimia muutetaan ja on muutettu jo paljon, Kommunism on nykyaan Koh-I-Samani, mutta muuten kommunismin henki puhisee viela alueen korkeimmilla huipuilla. Khorogia on tarkoitus pitaa tukikohtana seuraavat pari viikkoa, joiden aikana tehdaan retket Wakhan- ja Bartang-laaksoihin. Sen jalkeen matka jatkuu kohti Murghabia ja sielta Kirgisian Sary-Tashin kautta Kiinaan. Taalta Khorogista lahdettyamme seuraava netti loytyy Kiinan Kashgarista, siella ollaan 27 tai 28 elokuuta.

Huippuja nakyvissa, Fan-vuoret, Tajikistan

2010-08-03T02:56:00.000-07:00

Uzbekistanin helteessa vareilevat, vaikka niin historiaa ja kulttuuria taynna olevat kaupungit saivat viimein iloisen sancain trekki-varpaan taas vapajamaan. Niinpa aamun sarastaessa Tajikistanin viisumin alkamispaivan kunniaksi hyppasimme Samarkandissa marshrutkaan ja hurautimme Uzbekistanin ja Tajikistanin valiselle rajalle. Tulliselvityksiin hyvinkin syvallisesti perehtyneina lapaisimme rajan valtavalla itseluottamuksella vajaaseen tuntiin, ja hengittelimme vapaina Tajikistanin ilmaa.

Osman kurvasi paikalle kirkkaan keltaisella Ladallaan ja tarjoutui heittamaan meidat Penjikentiin vaatimattomaan 5 dollarin kiskurihintaan. Matkalla tuo oiva ja taloudellisesti ajava kuski tunnustautui suureksi Viron ja Suomen ystavaksi seka saunomisen miltei fanaattiseksi kannattajaksi.

Penjikentissa meininki oli leppoisa muutta horisontissa haamottavat lumihuiput pitivat ruumiimme rauhattomina ja liikkeessa ja normi saatojen jalkeen saimme allemme taksin joka veisi meidat polun alkupaahan.

Tajikistan hurmasi heti. Kingia jengia, upeita maisemia, halpoja hintoja eika viela esimerkiksi Nepalista tuttuja turismin lieveilmioita. Vuoristossa kaikki tervehtivat iloisesti ja utelivat iloisen sancain synnyinmaata. Ensimmaisen illan kavely jai tyngaksi kun jeepillaan ohi hurauttanut herrasmies totesi hyvin painokkaasti: "kyyti on ilmainen, autoon siita". Autotie jatkui alppimajalle asti josta jatkoimme ilta-auringon loisteessa viela kilometrin verran polkua eteenpain.

Teltta paikkaa etsiessamme sattui silmiimme jonnekin lanteenpain kumarteleva mies, joka oli ottanut rintamasuunnan vain noin 50 astetta ohi Mekasta. Kyselimme josko nurmikentalle sopisi pystyttaa telttaa, johon tama vastasi etta totta kai. Kun majoite oli pystyssa rupesimme suunnitelemaan sapuskan valmistusta, mika ei talle hurskaalle miehelle tullut kuulonkaan. Varsin tahdikkaasti han kehoitti pistamaan sipulit, munat ja makaronit takaisin reppuun ja istumaan viltille. Hetken paasta paikalle ilmestyi nelja miesta lisaa ja viltille alkoi ilmestya salaattia, olutta, vodkaa, kivennaisvetta, valtava vesimelooni, hoyrystettya lammasta... Niin ja agrikaatin hurahdettua kayntiin alkoi viltin vieressa nokottavassa taulutelevisiossa pyorimaan Tajikistanilaiset karaoke-videot! Etta sellainen herrain piknik.

Aamupuuron keitto ei luonnollisesti tullut kuulonkaan ja jaoimme taas evaat herraporukan kanssa. Evaaksi saimme viela pari leipaa ja kurkkua.

Paivan agendana oli nousta ~700 metria Kulikalonin "kulhoon", joka on kuuluisa lukuisista turkooseista jarvistaan. Vuorten viela varjostaessa aamuauringolta sujui kavely vauhdikkaasti ja jo hyvissa ajoin ennen puoltapaivaa alkoi polku tasoittua. "Kulhon" pohja oli karua moreenia, puita oli sentaan jonkinverran vehreyttamassa maisemaa; etelassa kohosi valtavana Chimtargan seudun korkeimman huipun vaikuttava pohjoisseinama.

Puolisentuntia laakson pohjalla harhailtuamme eksyimme ensimmaisen jarven rantaan. Ja tasta eteenpain maisema oli ehka eniten kauneinta ikina. Polku seuraili toinen toistaan kauniimpia turkoosin ja sinisen savyissa hohtavia jarvia, joita yhdistivat kirkkaina solisevat purot. Rannoilla kakkaraiset puut nautiskelivat kesapaivan auringosta. Eraasta pienesta teetuvasta hieman rahjainen aija kutsui meidat teelle. Valmistellessamme lahtoa tarjosimme emannalle paria somonia vaivan palkaksi mutta tama kieltaytyi!

Luulimme nahneemme jo maailman kauneimman paikan kunnes saavuimme telttapaikallemme. Kapean niemennokan karjesta loytyi juuri yhdelle teltalle sopiva tasainen kohta pienen puun varjosta. Ymparilla oli kirkkainta koskaan nakemaamme vetta sinisena ja turkoosina. Chimtargan lumiset huiput heijastuivat tyynesta jarvenpinnasta ja vieressa solisi raikkaana puro. Paratiisi. Iloinen Sancai jumittui kahdeksi paivaksi jarven rannalle ihmettelemaan maailman kauneutta.

Kaikkea aikansa, kuten on tapana sanoa. Kolmantena aamuna pistimme leirin kasaan ja suuntasimme kohti Alauddin-solaa ja sen takana sijaitsevia Alauddin-jarvia. Aamu oli kaunis ja fiilis olisi muuten ollut tosi jees, mutta Jussia riivasi jokin tuntematon tauti. Ruoka ei maistunut, hengastytti, vasytti, ja mikaan ei oikein kiinnostanut. Kiipeaminen tuntui tuskaiselta. 500 metrin kiipeamisen jalkeen eraan turistiretkikunnan aasimiehet saavuttivat meidat. Vanhempi miehista totesi etta saamme heittaa toisen rinkan aasin selkaan. Rahaa han ei kaivannut. Mika pelastava enkeli! Solan ylittamiseen taysilla kantamuksilla ja Jussin kunnolla olisi mennyt ikuisuus, nyt Iloisen Sancain kuorma keveni niin paljon etta saatoimme jatkaa miltei entiseen tahtiin.

Kuten arvata saattaa solan huipulta avautuivat mahtavat nakoalat. Aasimiesten retkue, Sveitsilainen perhe, ilmestyi huipulle muutaman minuutin meidan jalkeemme. Meidan repusta loytyi pahkinoita, kun taas heilla oli muassaan kurkkua, tomaattia, leipaa, omenoita, nakkeja... Annoskateuden valttamiseksi tai aidon ystavallisyyden eleena Iloinen Sancai paastettiin kuitenkin osingoille ja kaikilla oli parempi mieli.

Varpaat hellina saavuimme leiriin, jossa kestitsemisemme jatkui. Telttapaikka loytyi Sveitsilaisen retkikunnan vieresta jarven rannalta. Jussi paineli piakkoin telttaan ja loysi itseltaan lampoa 37,6 astetta. Illalla ruoka kuitenkin jo maistui ja aamulla Iloinen Sancai herasi entista ehompana.

Vuoriseikkailu jatkuu...

Seuraavana aamuna herasimme virkistyneina, ja teimme heti karkeen kunnianhimoisen muutoksen suunnitelmiin. Paatimme lahtea yrittamaan yli 4000 metrisen Kaznok-solan yli Iskander-jarvelle. Soimme Sveitsilaisten kera aamupalat, pistimme leirin lajaan, ja suuntasimme kohti kolmessa ja puolessa tonnissa sijaitsevaa Mutnoje-jarvea. Puolen paivan ja jarven lahestyessa alkoivat korkeat huiput keraamaan pilvia. Lounas nautittiin tihkusateessa, mutta teltta saatiin kuivana pystyyn.

Sveitsilaisilta lainaamillamme kiikareilla tarkastelimme seuraavan paivan reittia kohti solaa. Lumisessa rinteessa nakyi selkea polku, olipa solan huipulla muutama ihminenkin. Matkalla jarvelle haastattelimme viela yhta Venalaista retkikuntaa, joka oli juuri ylittanyt solan: "ei ongelmnia". Jussi kavi illansuussa kartoittamassa viela reittia.

Yolla ripotteli vuoronperaan vetta ja rakeita. Ukkonen kumahteli aina sillon talloin vuorenhuippujen lomassa. Illansuussa naimme pari komeaa salamaakin.

Aamulla saa oli hieman sekava, mutta aamupaivaan mennessa pilvet rakoilivat ja aurinko lammitti niin mukavasti etta paatimme yrittaa solaa.

Kiipeaminen alkoi suuremmitta vaikeuksitta, alkupatka oli helpohkoa moreenilla rullailua. Laakson loppupaa jyrkkeni kohti solaa, ja lumisissa kohdissa sai puuskuttaa ihan tosissaan. Viimeisen jyrkan nousun aikana alkoi sataa rantaa, mutta Iloinen Sancai ei hyytynyt vaan jatkoi sitkeasti solan huipulle.

Ylhaalla pilvet halvenivat hetkeksi ja Chimtargan veitsenterava huippu kimalteli auringossa jaatikkoineen. Lahdimme laskeutumaan jyrkkaa moreenia.

Ylhaalta katsottuna laakso naytti hurjalta, 450 metrin laskeutumisen jalkeen pahin pelkomme, jonka olimme sysanneet pois mielestamme, kavi toteen. Umpikuja. Jatkaminen eteenpain olisi tarkoittanut hengella leikkimista. Niin jyrkka ja liukas rinne oli. Mutta kuinka tama oli mahdollista? Sola oli merkitty karttaan, mainittu Lonely Planetissa ja Venalainen retkikunta oli juuri ylittanyt sen. Olimme viela itse nahneet ihmisia solan huipulla edellisena paivana. Oliko yollinen sade pyyhkaissyt polun mennessaan?

Iltapaiva oli jo pitkalla ja olimme vasyneita. Samana paivana emme solaa jaksaisi tai ehtisi ylittaa. Kiipesimme parisataa metria takaisin ylos ja pystytimme teltan turvalliseen paikkaan. Sumupilvet kiertelivat laakson tummanpuhuvien veitsenteravien huippujen ymparilla, taivaalta tuli tihkua jas tuuli huokaili laaksossa. Paikka tuntui samaan aikaan synkan komealta ja kirotulta. Soimme tukevan illallisen ja kavimme nukkumaan. Seuraavana paivana ylittaisimme solan toiseen suuntaan.

Aamu valkeni kauniina ja aurinkoisena. Kaikkialla hohti, yolla oli satanut lunta. Solan huipulle paasimme vaivatta vajaassa puolessatoista tunnissa ja maisemaa ihaillessamme tuntui kaikella olevan taas tarkoituksensa. Vastasatanut lumi sai jaatikot kimmaltelemaan hohtavan valkoisina ja tuuli kiidatteli pilvia huippujen lomassa. Liuimme alas lumiset rinteet ja hetken paasta olimme taas turvallisesti jarven laheisyydessa. Merkkeja ihmisistakin alkoi taas nakya. Paatimme jatkaa iltapaivan aikana viela Alauddin-jarville lihapatojen aareen.

Laskeutuessamme paasimme ihailemaan harvinaisen komeaa luonnon naytelmaa. Chimtargan takaa alkoi kuulua taukoamaton jyrina, mustanpuhuvat pilvet keraantyivat laakson ymparille ja salamat piirtyivat taivaalle. Rankkasateen maalaamat viivat pilvissa olivat satumaisen nakoiset. Ihan kuivana ei Iloinen Sancaikaan selvinnyt mutta oli se sen arvoista. Voitteko kuvitella vuorilla liki puolituntia taukoamatonta jyrinaa? Kaiut seikkailivat vuortenseinamilla herattaen koko vuoriston eloon.

Jumahdimme ensimmaiseen teetupaan, tilasimme oluet, plovit ja shaslikit ja painuimme telttaamme nukkumaan.

Seuraavana paivana aloimme suunnittelemaan matkaa Dushanbeen. Saimme apua Venajaa taitavilta Puolalaisilta, jotka olimme tavanneet aiemmin Tashkentissa. Kerroimme kokemuksestamme Kaznokin solassa, johon yksi paikallinen totesi etta alueella ei ole ollut mitaan vyoryja, olimme vain kuulemma valinneet vaaran reitin.

Mutta miten se on mahdollista? Laakso jota laskeuduimme oli niin jyrkka ja kapea ettei mitaan muuta polkua voi edes harkita. Rupesimme syynaamaan tarkemmin karttojamme ja muistilokeroitamme, kunnes hetken paasta tajusimme, mika oli mennyt pieleen.

Kaznokin sola kulkee reilun 4000 metrisen harjanteen yli. Yksikaan kartta tai reittikuvaus vaan ei kerro etta harjanteen yli menee kaksi vierekkaista solaa. Nahtyamme ihmiset solan huipulla ei pieneen mieleemme enaa juolahtanutkaan etta reitteja voisi olla kaksi. Olimme vain valinneet vaaran, todennakoisesti solan huipulla nakemiemme ihmisten aiheuttaman paahanpinttyman vuoksi. Hyva etta ymmarsimme kaantya ajoissa takaisin.

Seuraavat kaksi paivaa kuluivat julkisissa kulkuneuvoissa ensin Alauddinilta Dushanbeen ja sen jalkeen Dushanbesta Khorogiin Pamirille. Olipahan ainakin mita muistella.

Valuutta sekamelska, Tashkent, Uzbekistan

2010-08-03T02:30:00.000-07:00

Uzbekistanin valuuttaa kutsutaan SUMiksi. SUMeja saa eurolla virallisen kurssin mukaan 2011. Suurin seteli on arvoltaan 1000 SUMia eli hieman alle 50 eurosenttia. Naama vahan venahti kun vaihdoin 50 euroa Almatyssa SUMeiksi ja rahanvaihtopisteen tati antoi vaihdossa minulle siistin sadan setelin nipun Uzbekistanin tuhatlappusia.

Vaikka Uzbekistan on halpa maa aiheuttaa rahan heikko arvo ja setelien pienuus koomisia tilanteita. Juna-asemalla Venalainen kolmikko osti kolme junalippua Tashkent-Pietari junaan. Ostoksen tarkasta suuruudesta en tieda mutta muovikassista kaivettiin tiskille toista kymmenta 100 setelin nippua...

Toisena paivana Tashkentissa tuli tarve vaihtaa rahaa. Katsellessani valuuttakursseja hotellin aulassa tuli portieeri luokseni hymyillen ja kysyi kohteliaasti josko haluaisin vaihtaa rahaa. Vastasin myontavasti, jonka jalkeen minut vietiin virallisen valuutanvaihtopisteen ohi johonkin siivouskomeroon, jonka hamarasta nurkasta loytyi muovikassi pullollaan SUMeja. Portieeri kysyi mita valuuttaa haluaisin vaihtaa, kuinka paljon ja mika olisi mielestani sopiva kurssi. Pirun hyva kysymys! Vaihdon varovasti parikymmenta taalaa saaden reilun sata SUMia paremman kurssin taalaa kohden virallisiin vaihtopisteisiin verrattuna. Myohemmin joutui iloinen sancai toteamaan etta takkiin tuli yli 300 SUMia taalaa kohti...

Uzbekistanin valuuttamarkkinoilla rehottaa mustaporssi. Bazaareilla kiertelevat rahanvaihtajat muovipussit kadessa kahmien turisteilta dollareita. Edes vihreapukuisia miliiseja ei bisnes nayta pahemmin hetkauttavan. Mustaporssi pyorii kaikkialla, jokainen hotelli ja pieninkin guesthouse on valmis vaihtamaan turisteilta dollareita mustanporssin hinnoilla. Ja vaikeahan moisesta tarjouksesta on kieltaytya. Mustanporssin hinnoilla SUMeja saa 30-40% enemman virallisiin kursseihin verrattuna. Luonnollisesti viralliset valuutanvaihtopisteet vaihtavat SUMeja dollareiksi ainoastaan kuittia vastaan.

Ainoa taho joka tuntuu suhtautuvan asiaan vakavasti on Uzbekistanin tulli. Maahan saavuttaessa taytetaan kaksi identtista lomaketta, joihon tulee kirjata sentilleen kaikki valuutta mita mukanaan kantaa. Ja maasta lahtiessa rahaa ei saa olla enempaa kuin mita lomakkeisiin on kirjoittanut. Ylimaaraisen valuutan korjaa talteen Uzbekistanin tulli ja paalle saattaa rapsahtaa viela mojovat dollarimaaraiset sakot.

Kunhan tietaa pelin saannot paikallisilla valuuttamarkkinoilla valttyy varmasti isommilta ongelmilta. Ja taman jalkeen on matkustaminen Uzbekistanissa helppoa, halpaa ja mukavaa. Mutta vain niin kauan kun maan talous kestaa mustanporssin...

Silkkitien helmia, arabipoppa meloneita ja sashlikkia

2010-07-22T02:44:00.000-07:00

Uzbekistan sykkii, tuoksuu ja kimaltelee.

Paakaupungissa Tashkentissa moskeijat ja nevostoarkkitehtuuri vuorottelevat ja yhtakkia kaikki ovat kaupittelemassa meille, kun Kazakstanissa tuntui, etteivat turistin rahat kiinnostaneet. Tashkentista loytyi siistein majoitus Moskovan jalkeen 15usd/hlo ja hintaan kuului tayttava aamupala. Vanhan kaupungin sydamessa kuhisee valtava Chorsu basaari, jossa esimerkiksi yksi monen sadan nelion laajuinen alue oli varattu pelkastaan meloneille. Vesimeloneita, hunajameloneita ja erikoismeloneita (joita Iloinen Sancai ei tunnistanut) pinottuina metrien korkuisiksi keoiksi. Muu bazaari hiljeni pimean tullen, mutta meloneita karrattiin rekka-autolla lapi yon. Turistille yksi jattimeloni irtosi 2000 sumilla eli 1 dollarilla. IS loysi myos suosikki ravintolansa, jossa hinnat tippuivat jokaisen ruokailukerran jalkeen. Viimeisena iltana otimme ruotsalaisen Igorin mukaamme ja illallinen kolmelle oluiden kera maksoi 14000 sumia eli n 7 usd. Mutta parasta tassa paikassa ei ollut halpa hinta vaan arabipoppi. Tarjoiltuaan ruokamme huiviin verhoutunut perheen aiti ja hanen n. 8 vuotias tyttarensa alkoivat tykittaa arabipoppia ja tanssia illan hamarassa. Vauhti oli huima ja tyttarenkin jalat pysyivat hyvin tahdissa mukana Rytmi tuntui olevan veressa isallakin, joka innostui hetkeksi mukaan jammailemaan.

Bukharassa aika tuntui vierahtaneet satoja vuosia taakse pain. Keskustassa ei nakynyt neuvostoliiton tai modernin arkkitehtuurin vaikutuksia, vaan kauniita kunnostettuja moskeijoita, medressoja ja linnoituksia. Low seasonin ansiosta iloinen sancai hemmotteli itseaan ihanassa parisataa vuotta vanhaan rakennukseen tehdyssa hotellissa: saimme 50 dollarin huoneen (jossa ilmastointi, oma vessa ja suihku seka jaakaappi) 20 dollarilla. Kauniin pinnan takaa loytyy viela surullisiakin historian jalkia. Kuniinkaallisesta linnoituksesta ei ollut sailynyt kuin nurkkaus, loput tuusan nuuskana puna-armeijan jaljilta. Ehdottomasti ihana paikka, vanhan kaupungin kapeilla kujilla riittaa ihmettelemista viela, kun perusnahtavyydet on tsekattu.

Aleksanteri Suuri sanoi Samarkandista, yhdesta Keski-Aasian vanhimmista asutuksista: "Kaikki, mita olen Samarkandista kuullut on totta, paitsi etta se on kauniimpi kuin odotin". Sijainti Kiinaan, Intiaan ja Persiaan johtavien teiden risteyksessa teki kaupungista yhden silkkitien merkittavimmista. Iloinen Sancai ihastui heti ensisilmayksella. Medressat ovat taalla suuria, kimaltelevia ja mahtavia ja loysimme Bed&Breakfast majoituksen (7usd/nena) aivan paanahtavyyksien vieresta. Toisaalta Bukharassa tunnelma oli tiiviimpi, joten suosikkia ei pysty valitsemaan. Ensimmaisena iltana tuimme poliisien omaa bisnesta Registanilla: paasimme parilla taalalla kiipeamaan minareettiin, josta avautui kaunis maisema auringonlaskussa kimmeltavan kaupungin ylle.

Jos tullisaatoa ei lasketa, Uzbekistan on ollut todella helppo paikka matkustaa Kazakstaniin verrattuna. Iloinen Sancai suosittelee kaikille historiasta, lammosta, shaslikeista ja mukavasta vilinasta kiinnostuneille. Taalla elaa helposti 20e paiva ilman kummempia saastotoimenpiteita. Heinakuu on ajankohtana hippasen liian kuuma.

Asioilla on lopulta tapana jarjestya - jopa Keski-Aasiassa

2010-07-22T02:30:00.000-07:00

Brittien konsuli neuvoi meita menemaan takaisin rajalle, josta olimme maahan tulleet. Bussissa istumista ja kalliimpia majoituksia seka yksi taksi kyyti tuli taman saadon hinnaksi, mutta nyt meilla on paperit kunnossa ja homma hallussa. Englantilainen venajaa puhuva ystavamme kirjoitti meille venajaksi kirjeen, jossa ongelmamme on selitetty. Siita oli hurjasti apua, kun koitimme paasta rajalla kulkemaan vastavirtaan vain venajaa ja uzbekkia puhuvien poliisien keskella. Tullivirkailijat olivat talla kertaa jonkin verran yhteistyohaluisia ja jopa auttavaisia. Meille jai epaselvaksi loysivatko he lappujamme enaa mistaan (heilla on velvollisuus sailyttaa niita), koska saimme kirjoittaa kokonaan uudet tullilomakkeet. Lauantaina tai sunnuntaina iloisen sancain matka jatkuu siis hyvilla mielin kohti uusia rajanylityksia: ensin Tadzikistaniin 24.7-24.8, sitten Kirgisian kautta (aiti, ei hataa mennaan vaan parikymmenta kilsaa rajan silla puolella eika lahellakaan Oshia, kun tie Tadzikistanista Kiinaan nyt vaan sattuu menemaan Kirgisian kautta) Kiinaan Kashgariin.

Uzbekistanin saadot: viisumi, ylitys ja tulli (eli ihan helppo maa matkustaa, seuravassa jaksossa miksi Uzbekistaniin kannattaa silti matkustaa)

2010-07-17T05:30:00.000-07:00

VIISUMI
oli ensimmainen paansaryn aihe. Anoimme LOI:t eli Letter Of Invitationin kaksi viikkoa ennen Kazakhstanin viisumiemme umpeutumista. LOI:t tulivat juuri ja juuri ajallaan, juoksimme Uzbekistanin lahetystoon, laitoimme nimemme kahteen eri jonotuslistaan, odotimme 6 tuntia emmeka saaneet viisumia. Ei siina muuta kuin seuraavana paivana uudestaan. Tosin seuraava paiva oli tiistai ja Kazakhstanin viisumimme oli menossa keskiviikkona umpeen - eli jonotuksessa oli taas hiukan enemman jannitysta mukana. Olimme paikalla jo puoli kaksitoista ja puoli viisi saimme viisumit ja iso moykky vierahti sydamelta. Jos emme olisi saaneet viisumeja tiistaina, olisi meidan pitanyt unohtaa Uzbekistan ja sannata kiinaan ennen viisumin umpeutumista (Kiinan viisumit meilla on jo). Ehdimme juhlistaa viisumeja makealla hunajamelonilla ja oluella ennen yojunaa rajan lahelle Shymkentiin.

YLITYS
Shymkentissa paatimme ottaa taksin rajalle tehdaksemme asiat yksinkertaisemmiksi. Olimme juulleet, etta Jalalama-niminen ylityspaikka oli erityisesti turisteja varten ja neuvottelimme kuskin kanssa kohtuullisen 5000 tengen eli 32 euron hinnan n. 150km matkalle. Kaikki meni hyvin kunnes olimme perilla. Epailyksemme herasi liian lyhyen matkan takia ja vaikka kuski vaitti paikan olevan Jalalama, kavimme tarkistamassa asian ohikulkijalta - paikka ei todellakaan ollut Jalalama, vaan paikallisten kayttama rajanylityspaikka Chernayavka. No, kavin tarkistamassa, etta turistitkin paasevat taalta lapi ja annoimme vilpillisen taksikuskin menna, kun olimme ensin tehneet selvaksi, ettemme olleet kovin tyytyvaisia taman toimintaan.

Ystavamme Derick jenkeista tiivisti toiminnan rajalla hyvin: karjaakin kohdellaan paremmin kuin ihmisia silla rajalla. Homma toimi niin, etta kahdessa kohdassa ennen passintarkastusta oli portti. Kun ensimmainen portti avattiin muutamaksi minuutiksi, valtava lauma ihmisia alkoi juosta kohti seuraavaa ovea. Siella olkoi tunkeminen ja toniminen pyorryttavan kuumassa helteessa. Maksoimme diilerille 6usd, jotta han hommasi meidat enimmaisen portin kohdalla paalupaikalle. Silti rajan ylitykseen meni kokonaisuudessaan melkein nelja tuntia.

TULLI
Taytimme tulli lomakkeen ja kirjoitimme siihen kuuliaisesti mukanamme olevan rahamaaran. Merkkasimme kaikki rahat Jussin lomakkeeseen, koska emme muistaneet tarkkaan kuinka paljon kummallakin oli. Kun tullivirkailija oli leimannut lomakkeemme, alkoi valtava syynays. Joka ikinen euro, juani, dollari, tenge, rupla ja sumi laskettiin. Lopputulos oli n. 35 usd enemman kuin olimme lomakkeeseen merkanneet (kaikkea ei voi muistaa) ja tullivirkailija otti taman ylimaaraisen rahanipun kouraansa. Helenan tavarat tutkittii rinkkaa ja taskuja myoten (varmaan virkailijat koittivat epatoivoisesti loytaa lisaa ylimaaraista rahaa, mutta turhaan). Taskujen tutkimista varten mentiin naispoliisin ja yhden brittilaisen kohtalotoverin kanssa pieneen huoneeseen. Mukana oli tama 35 usd:n rahanippu, Jussin passi seka meidan molempien tullilomakkeet - aika sekavaa toimintaa. Kun lisaa rahaa ei loytynyt, poliisi sanoi, etta britti saa menna mutta minun pitaisi jaada. Han jatti kuitenkin oven auki seka rahat, passin ja tullilomakkeet poydalle. Minuutin empimisen jalkeen otin rahat ja dokumentit mukaani ja seurasin perassa. Jussilta tempaistiin tullilomakkeet kadesta, mutta paasimme menemaan lopulta kaikkien rahojen kanssa. Pikkuhuoneessa ollessani aloin tivata poliisin nimea seka numeroa, joita en saanut, mutta mika ehka laittoi hanet empimaan ryostoaikeissaan.

Luulimme, etta kaikki on ok. Parin paivan paasta aloimme kuitenkin kuulla ikavaa puhetta kahdesta tullilomakkeesta, joista toisen pitaisi jaada meille. Kukaan ei tallaista rajalla sanonut, eika sita lue lomakkeessa. Meilla oli leimatut lomakkeet kadessa viela, kun teimme lahtoa, mutta ne otettiin meilta pois. Eli uutta saatoa edessa, maanantaina on suunnitteilla soittaa Saksan lahetystosta vahan vinkkeja.

Muuten Uzbekistan vaikuttaa huippumestalta!

Kazakstan laidasta laitaan (16.6-14.7.2010)

2010-07-15T04:42:00.000-07:00

Kuukauden Kazakstanin viisumi umpeutui eilen ja ehdimme onneksi Uzbekistanin puolelle ajoissa. Nyt olisi tarkoitus koota maasta jonkinlainen yhteenveto. Miten ihmeessa maailman yhdeksanneksi suurimman maan voi rutistaa pahkinan kuoreen? Ei, kylla tasta tulee pakostakin valtava vesimeloni, sellainen, joita pikallisilla basaareilla kaupitellaan. Alla olevat kappaleet pyrkivat kokoamaan Iloisen Sancain ajatuksia tasta valtavasta oljyn ja arojen maasta. Tarkoitus on myos tarjota pieni infoplajays silta varalta, etta joku uskollisista lukijoistamme tanne joskus eksyisi.

ILOISEN SANCAIN KAZAKSTAN-TILASTOT
- telttayot: 5
- kuljettu matka ja siihen kaytetty aika: n. 7000 km ja 172 h eli 1vko ja 4 h -> kertoo hiukan tan maan koosta...
- Iloisen Sancain tapaamat turistit kuukauden aikana (venalaisia ei lasketa, koska sulautuvat niin hyvin joukkoon:
A) ennen Uzbekistanin lahetystoon menoa: suomalainen keski-ikainen pariskunta tulossa Uzbekistanista, 2 uus-seelantilaista, 2 japanilaista, 1 itavaltalainen, yks jenkki, 2 brittii, slovakialais-uussseelantilainen pariskunta = 12
B) Uzbekistanin lahetystossa vietettyjen pitkien tuntien jalkeen: edellisten lisaksi 1 jenkki, 1 irlantilainen, 2 belgialaista, 3 kanadalainen, 1 italialainen, 2 australialaista, 2 tsekkilaista, 1 britti = 13 edellisten lisaksi -> kaikki Kazakstanin turistit, Iloinen Sancai reippaasti muiden mukana, ovat jumittuneet Uzbekistanin lahetystoon (siita lisaa seuraavassa jaksossa)
ILOISEN SANCAIN MATKAILU VINKKI: jos olet Kazakstanissa vailla lansimaista juttukaveria, mene Uzbekistanin lahetystoon!
- Iloisen Sancain altimetrit ovat vaihdelleet -100 metrista 3500 metriin
- vatsataudit/turistiripulit: 0 (ja nyt kaikkien lukijoiden pitaa koputtaa puuta)
- syodyt nuudelit: laskut meni sekaisin, mutta junissa vietetty aika (eli melkein viikko) on eletty nuudeleilla ja puurolla
- juomatilastot: 1 vodkapullo, moldovalaisia viinieja 4 (ILOINEN SANCAI SUOSITTELEE!), kazakstanilaisia viineja 2,kazakstanilaisia oluita muutama
- sakkoja 2

KAZAKSTANIN BIITSIT
Hammentavaa, mutta totta - Kazakstania voisi melkein kutsua rantalomakohteeksi. Missaan ei ole Iloinen Sancai tavannut nain monipuolista valikoimaa rantalomakohteista. Luksusta edustaa Khan Shatyrin ostoskeskuksessa oleva biitsi aaltoaltaineen ja vesiliukumakineen. Aktaun rannalla saattoi seista vedessa varpaat palellen ja paa hikoillen (veden kylmyys niin kuumassa paikassa oli ihan kasittamaton ilmio). Paikallisten lomatunnelmaan ja Zhingis Khanin jaljille paasi Alakolin mustahiekkaisilla rannoilla ja vuoristoa saattoi ihailla Almatinskoje-jarven rannalla. Aral-jarven rannalla tunnelma muuttui apeaksi, joten sita ei Iloinen Sancai suosittele (vaikkakin todella nakemisen arvoinen paikka).

MAASTO JA ILMASTO
Maastosta saakin jo hyvan kuvan biitsi-kappaleesta. Vaikka suurin osa maasta on aroa, Kazakstanista loytyy paljon muutakin: lannessa tuhansia kilometreja aavikkoa ja kaspianmeri, etelassa ja idassa Tien Shan seka Altai -vuoret. Pohjoisessa saa on kesalla mukava, lannessa on aivan liian kuuma paitsi kaspian meressa alkaa varpaat palella, idassa ja etelassa kaikkea mahdollista riippuen korkeudesta.

MILIISI
Koppalakkien toiminta taalla on aika shokki oikeusvaltioon tottuneelle. Yksi paikallinen kertoi (yllattaen Uzbekistanin lahetystossa:), etta han lahjoo aina ovella seisovat poliisit rahalla tai vaikkapa skumpalla paastakseen anomaan viisumia (eli ei mikaan ihme etta meilla oli vaikeuksia kun ei lahjottu ketaan). Han kertoi myos kerran olleensa rajalla niin, etta kaikki paperit eivat olleet kunnossa, mutta paasi lapi, kun toi poliiseille Playboy -lehtia. Asialle ei kuulemma kukaan voi mitaan, koska korruptio yltaa ylimpaan herraan asti. Saa nahda miten meille kay Uzbekistanissa, jonka sanotaan olevan Keski-Aasian pahin miliisien suhteen.
Suuremmissa kaupungeissa sai virkavallalta olla rauhassa, mutta provinsseissa poliisi oli valilla turhankin tunkeilevainen. Aariesimerkkina Aktogayn yliaktiivinen koppalakki, joka tunkeutui koputtamatta huoneeseemme kyselemaan passia ja sivilisaatya. Osa provinssien virkaintoisuudesta selittynee myos ihan silkkana uteliaisuutena; pitaahan oudonnakoinen passi tsekata kun siihen kerta on oikeus. Syrjaseuduilta loytyivat myos ne kingeimmat miliisit, jotka aloittivat asioinnin esittaytymalla ja pyrkivat oikeasti olemaan avuksi esimerkiksi auttamalla majapaikan etsinnassa, kun matkalainen saapuu uuteen paikkaan keskella yota (Elista, Aralsk).

IHMISET
Kaikki tavikset ovat aivan ihania ja hurjan vieraanvaraisia. Kun kyseessa on joku virkailija, meininki on aivan painvastaista. Lahes joka ikinen kerta juna-tai bussilippuluukulla myyjan ensimmainen vastaus meille on NJET! Ja melkein aina lippuja kuitenkin on loytynyt, kun olemme riittavan kauan hiostaneet myyjaa.

MAJOITUS
Hinnat ovat vaihdelleet 500-1750 tenngea/hlo eli 2,5 eurosta about 9 euroon per nena. Taso on paaasiassa ollut ihan jees, Almatyn Third Dormitorya emme voi suositella kellekaan vaikka se olikin halpa.

VESSAT
Tama erityisesti naisille. Vessat taalla on hirveita muutamia poikkeuksia lukuunottamatta. Sita on tullut kehiteltya kaikenlaisia taktiikoita hoitaakseen asiansa ilman etta tarvitsee koskea ponttoon. Osa vessoista on intialaistyylisia reikalattiassa-vessoja ja ne ovat Iloisen Sancain suoksikkeja taalla. Paikalliset nimittain kayttavat tavallisia istuttavia ponttoja samalla tavalla kuin reikalattiassa-vessoja: kiipeavat ponton paalle seisomaan ja yrittavat osua siina juurikaan onnistumatta.

RUOKA
Ravintoloiden listat, laatu ja hintataso vaihtelevat rajusti. Almatysta, Astanasta ja Aktausta loydat kaikki mannermaisen keittion herkut, joskin kukkarosi kapenee vauhdilla, joka on yhtenevainen Suomen ravintolakulttuurin kanssa. Iloinen Sancai kiersikin moiset loukot kaukaa (vaikka halpaan pizzaan sorruimmekin pari kertaa), ja tutustui Kazakhstanilaisen keittion erikoisuuksiin, eli: mantyihin (vahan niinkuin isot pelmenit), ploveihin (oljyssa paistettu riisi hoystettyna aprikoosilla ja lampaan lihalla), lagmaniin (paikallinen nuudeli soppa), brisoliin (munakkaaseen kaaritty jauhelihapihvi perunamuusilla), shaslikeihin ja muutamiin muihin, joiden niemt eivat juuri nyt palaudu mieleen. Moiset herkut irtosivat kaupungeissakin 250-500 tengella eli 1,5-2,7 eurolla. Halvimmillaan Kazakki erikoisuudet ksutansivat vaatimattomat 180 tengea eli euron annokselta.
Kaupoissa ruoka on Suomen hinnoissa, eli ei alyttoman kallista. Toisaalta suhteutettuna ravintolaruokiin, ei oikein maksa vaivaa kokata itse. Pikkukauppoja loytyy asutuskeskuksista Venajan tapaan varsin tiuhaan. Supermarketit ovat harvemmassa joskin varsin hyvin varusteltuja vaikka Valion tuotteet olivatkin listoilta pudonneet.

JUOMA
Ita-Helsingin alajaosto onkin varmaan jo vesikielella ja turhautuneena odotellut tata osiota, eli ei muuta ku terveisia meltsiin ja kaikille muillekkin.

Kazakhstanissa paikalliset bisset bungaavat marketeissa 100-150 tengea (0,60-0,80e)/0,5l, baareista ja rafloista maltaiset lahtevat kitusiin 150-350 tengella. Eri panimoiden tuotteet ovat paasaantoisesti laadukkaita, joten rahojen haaskaaminen tuontioluihin on turhaa rahan ja resurssien haaskausta. Joissain expat-kuppiloissa keskaariin saa kulumaan helposti 600-1000 tengea tuopilta, mutta se onkin sitten jo oma valinta.

Viinan (eli vodkan kanssa) ei Kazakhstanissa juurikaan latratty, mutta tarkkasilmaisen seikkailijan silmat toki bongasivat hyllyilta hintahaitarin, joka kattoi kaiken 110 tengen lasinpesunesteista, liki tuhannen tengen "laatu"tuotteisiin. Siis puolenlitran flindaa kohti.

Sen sijaan Iloinen Sancai loysi ilonaiheen Moldovalaisista viineista, jotka edustivat erittain hyvaa hintalaatusuhdetta. Haarukalla 500-700 tengea sai hyllysta mukaan mielenkiintoisennakoisen punkkupullon, joka ei taatusti ollut pettymys. Kyseiset tuotteet pyoritelivat nimittain Etela-Eurooppalaisia huomattavasti kalliimpia kilpakumppaneitaan 6-0!
Tynnyreiden pohjalta kaavittuja Kazakhstanilaisia olisi sanut 400 tengen hintaan.

Venajan koosteesta taisi juomaosio unohtuakkin, mutta mainittakoon tassa etta jopa vodka oli isantamaassa selkeasti kalliimpaa. Maltaisiin mieltyneille ilonaihe saattaa loytya 1,5-2,5 litran muovisista biniflindoista joita lukuisat produktyt kauppaavat varsin kilpailukykyiseen hintana.

Keisarin uusi kaupunki

2010-07-15T04:06:00.000-07:00

Bling bling!

Totaalisesti overiksi vedetty Astana onkin loistava osoitus siita, mita seuraa kun vallankahvassa olevalta henkilolta lahtee fillari kasista. Kaupungin kaavoitus lieneekin repaisty presidentti Nazarbaevin paivaunista ja sen kylla huomaa, hyvassa ja pahassa.

Kylla! Astana on vaikuttava. Sielta loytyy kultaa ja kimallusta, suihkulahteita, vehreita puistoja, valtava pyramidi, maailman suurimmaksi teltaksi naamioitu ostoskeskus ja futuristisia pilvenpiirtajia. Infrastruktuuri pelittaa, kyltteja ja opasteita on ruvettu kaantaa englanniksi ja kadut seka rakennukset kiiltelevat puhtauttaan. Ja ennen kaikkea, Astanalaiset ovat loisto possea; kaikki mukana ylpeina kiillottamassa kaupungin ja koko Kazakhstanin imagoa. Ihmiset tulevat hymyillen esittelemaan kaupunkiaan seka englanninkielen taitojaan ja matkatoimistojen nayteikkunoissa Astanan 97 metrinen Bayterek-monumentti komeilee pyramidien, Eiffel-tornin ja Vapaudenpatsaan rinnalla.

Astana ilmio on syntynyt vauhdilla. Vuonna 1994 presidentti Nazarbaev nimesi taman Siperian rajalla sijaitsevan tuppukylan tulevaisuuden paakaupungiksi ja vuonna 1997 valta siirtyi Almatysta Astanaan. Kaupunki on kyhatty kasaan kiireella, minka kylla huomaa, kunhan silmat ovat tottuneet kimallukseen. Tiet ja portaikot saattavat johtaa pusikkoon, vasta valmistuneissa puistoissa rikkaruohot rehottavat, katukivetykset lohkeilevat ja aivan ydinkeskustan ulkopuolella kaikki on viela enemman tai vahemman rempallaan.

Ja ennen kaikkea, koko muu Kazakhstan tuntuu laahustavan valovuosia saihkyvan paakaupungin perassa.

Aavikolle unohtunut

2010-07-15T03:45:00.000-07:00

Aktogay on rakennettu kahden radan risteykseen. Mitaan muuta funktiota on talle Jumalan hylkaamalle paikalle vaikea keksia. Kazakhstanissa on lukuisia vastaavanlaisia aavikolle jahmettyneita asutuskeskuksia. Kesalla on tukahduttavan kuuva, talvella taas jaatavan kylma. Kevaisin ja syksyisin hiekkamyrskyt riepottelevat naita kylapahasia. Piikkipuskaa kasvava aro leviaa tasaisena joka suuntaan, vetta tai pinnanmuotoja ei ole.

Asemalla alkaa hyorina ennen junan saapumista. Rautateiden matkustajaliikenne tuntuukin saatelevan kylan naisten elamaa, jotka touhukkaina jarjestelevat hedelmia, kylmia juomia, savustettuja kaloja ja muuta pikkupurtavaa matkustavaisten ostettavaksi.

Pojat heittelevat pulloja ja maalipurkkeja vanhoille raiteille, jotka ovat hylkaamisen jalkeen muuttuneet kylan ongelmajatteiden loppusijoituspaikaksi. Kauempana aavikolla makaa umpiruostunut junanvaunu, josta paikalliset ovat leikkelleet isoimmat osat aidoiksi, talojen katoiksi...
Kamera kaulassa heiluva turisti kummastuttaa ja huvittaa kylan poikia. Toinen innostuu esittelemaan ruosteisista junan osista kyhattya aitaa ja sen takana haamottavaa peltikattoista savimajaa "Aktogayn pyramideina". Esittely tosin katkeaa naurunremakkaan.

Pienessa kahvilassa nautimme oljyssa paistetut lihataytteiset letut ja katselemme, kun pikku poika kokeilee uusia rullaluistimiaan poytien lomassa. Hiekkaisilla kaduilla niilla ei kayttoa olekaan. Kapeilla kujilla pikkulapset sarkevat tyhjia olutpulloja talojen seiniin. Keskusaukion rahjainen punatahdella varustettu muistomerkki on jo ymparoity erivarisilla lasinsiruilla.

Aktogaysta on junalla Astanaan vain 18 tunnin matka, mutta ulkopuolisen silmin vali tuntuu sukupolvien mittaiselta.

Yksi pieni roadtrip

2010-07-12T21:13:00.000-07:00

Kuulimme Almatyssa huhuja pohjoisempana sijaitsevasta sinisesta ja terapeuttisesta Alakol-jarvesta. Iloisen Sancain vuoristossa ja Almatyn loputtomilla kaduilla kuluneet jalat kaipasivatkin jo lepoa ja viilennysta, joten lisasimme valjaan reittisuunnitelmaamme uuden luvun.

Matka alkoi taas tutuilla saadoilla: Vaara dosari, toiselle puolelle kaupunkia, hapan lipunmyyjatati, mesta njet ja lopulta tiketit tuskastuttavan kuumaan yodosaan, ei suinkaan kohteeseemme vaan parinkymmenen kilometrin paassa sijaitsevaan tuppukylaan, Utsaraliin.

Heti bussista, tuosta tulikuumasta patsista paastyamme jouduimme ahnaiden taksikuskien riepoteltavaksi. Ensimmainen kyyti jai parin sadan metrin pituiseksi pilkkuvirheen seurauksena, mutta hetken etsiskelyn ja tinkauksen jalkeen saimme jarjestettya asiallisen hintaisen kuljetuksen.

Ja kuinka ihanalta vesi tuntuikaan hikisten ja polyisten kilometrien jalkeen. Jarvi kimalteli sinisena ja turkoosina ja musta hiekka oli kuumaa. Taustalla haamottivat Zhungur Alataun vuoret. Heti saavuttuamme ystavallinen Kazakhstanilainen seurue pyysi meidat brunssille ja tutustumaan leiriinsa.

Alakol on suosittu rantalomakohde kazakhstanilaisten parissa ja syysta! Jo mahtava Zhingis Khan totesi jarven parantavan voiman ja jai sen rannoille saavuttuaan keraamaan voimia uusia valloituksia varten.

Iltapaivalla paratiisiin saapui ensimmainen kaarme. Vuorilta puhaltavat voimakkaat laskutuulet muuttuivat tasangolla varsinaisiksi hiekkamyrskyiksi lennattaen roskia ja rantaleluja jarven selalle seka tehden selvaa lukuisista teltoista. Toinen vitsaus saapui auringon laskettua. Saalimattomat moskiittoparvet olivat syoda Iloisen Sancain hengilta!

Jarvella saimme todeta taas rivi-kazakhstanilaisten vieraanvaraisuuden. Brunssin tarjonnut seurue pisti poydan koreaksi myos illallisella, kyyditsi meidat varhain aamulla upean auringonnousun saattelemina takaisin Utsaraliin ja selvitti viela puolestamme jatkoyhteydet eteenpain kohti Kazakhstanin uutta paakaupunkia.

Taipaleemme ei tulisi olemaan helppo. Edessa olisi aaltoilevaa aroa, arvaamattomia pikku kylia seka harvakulkuisia junayhteyksia. Mutta Astanan kiilto silmissamme hyppasimme ennakkoluulottomasti mustaan Mercedekseen ja hurautimme Besolin steissille.

Mika kuollut kylapahanen se olikaan! Tapoimme aikaa syomalla ja korttia laiskimalla odotellessamme sita paivan ainoaa junaa, joka veisi meidat kenties vahan lahemmaksi Astanaa. Ihmisia ei nakynyt kuuman auringon alla. Iltapaivalla saapuneesta kaksivaunuisesta junasta purkautui Kiinasta ostosreissulta tulleita aurinkoisesti hymyilevia Kazakkeja.

Iloisen Sancain tie katkesi aavikolle Aktogayn kylaan. Juna Astanaan lahtisi vasta seuraavana iltana...

Isa Omena

2010-07-05T22:13:00.001-07:00

Almaty, entiselta nimeltaan Alma-Ata eli Isa-Omena, tuntuu todella eurooppalaiselta kaupungilta Kazakstanin lansiosien aavikkoseikkailujen jalkeen. Ompusta loytyy kalliita vaatekauppoja, ylihintaisia pizzoja, kiiltavia city-maastureita ja jopa muita reissaajia. Esimerkiksi Anthony Uudesta-Seelannista oli ollut reissussa jo vaatimattomat kaksi vuotta. Oli han sentaan kaynyt pyorahtamassa kotona, mutta jatkoi pian matkaa todettuaan kaikkien ystaviensa muuttuneen tylsiksi mentyaan naimisiin. Tosi mukava tyyppi! Kavimme yhdessa oluessa meidan bongaamassa budjettikuppilassa: tavallinen ruokakauppa, jonka eteen on tuotu muutama muovituoli ja -poyta - mahdollistaa laillisen juopottelun. Seuraamme liittyi viela paikallinen Lena tyttonen, joka lausui kahealla aanellaan Jussille " Juritskaja, you are a beautiful man!"

Iloinen sancai hymyilee taas: passissa on Tadzikistanin viisumit ja Pamir-vuoristoon vaadittavat luvat. Ensi maanantaina saadaan toivottavasti Uzbekistanin viisumit ja sitten kiidetaan heti rajalle keskiviikoksi.

Tilannekatsaus

2010-07-04T07:36:00.000-07:00

Huomenna toivottavasti saadaan Tadzikistanin viisumit ja ehka myos GBAO-luvat vuoristoon. Viikon paasta maanantaina toivottavasti saadaan LOI (Letter Of Invitation), jonka jalkeen on mahdollista hakea Uzbekistanin viisumia. Kaksi paivaa sen jalkeen pitaa poistua maasta. Katsotaan kuinka kay, jos hyvin niin lahdetaan junalla Uzbekistaniin, jos vain vahan huonosti niin lennetaan Uzbekistaniin, jos tosi huonosti niin mennaan Kiinaan.

Astana joudutaan jattamaan valiin, juniin on kahdeksan paivan jonot. Paakaupungin loistoa koitetaan korvata vuorilla, kanjonilla ja kauniilla jarvilla.

Ja viela tarkein: ILOINEN SANCAI ONNITTELEE ALEKSIA HUIPPISUORITUKSESTA!

Ylamakia ja alamakia

2010-07-04T06:54:00.000-07:00

Sen siita saa, kun lahtee vuorille - jatkuvaa yla- ja alamakea. Kazakhstanin ja Kirgisian rajaa vartioiva Tian Shan -vuoristo laittoi sydamen pamppailemaan monellakin tapaa.

Kaksi ensimmaista paivaa pelkkaa ylamakea. Hiki virtasi ja rinkka painoi, mutta fiilis oli mahtava, kun paasi kaupungin polyjen keskelta kapuamaan Tian Shanin jyrkkia rinteita - niin jyrkkia, etta teltallekaan ei aivan tasaista paikkaa loytynyt. Vaellus alkoi tanssien puolitoista metristen kukkien keskella ja jatkui puurajan ylapuolelle ihastelemaan lumisia huippuja. 3336 metrin korkeudesta loytyi Kosmostansia, Neuvostoliiton aikainen avaruuskeskus, ja paljon ruostuneita putkia ynna muita harveleita. Illalla katselimme kiviselta harjanteelta, kun aurinko laski horisonttiin Kazakhstanin tasaisten arojen taa.

Kosmostansialta alkoi alamaki, monessakin mielessa. Aamukiipeilyn ja -puuron jalkeen aloimme laskeutua mahtavan Neuvostoliiton rakentamaa jeeppitieta pitkin kohti Almatinskoje-jarvea. Miliisit paasivat pilaaman paivan (tai ainakin osan siita) jopa keskella kaunista vuoristoa. Kaksi nuorta heppua tulivat tarkastamaan paperimme, jotka nyt vihdoin olivat kunnossa. Arsytti alkaa purkaa rinkkaa parin pojan klopin takia, mutta ei siina viela kaikki. He osoittivat kasimerkein, etta jarvelle johtavalle tielle ei ole mitaan asiaa ja menivat parikymmenta metria ylospain tarkkailemaan liikkeitamme. Arvioimme, etta vaihtoehtoinen reitti olisi ainakin 5km pidempi - ei kai siina muukaan auttanut, vaikka sadepilvia alkoi kertya taivaalle. Kohta kaksi paikallista miesta kuitenkin kaveli jarvelle menevaa tieta, eika se nayttanyt vaivaavan miliiseja tippaakaan. No mehan lahdimme miesten vanavedessa kohti kielletya tieta. Se ei enaa yhtakkia kiinnostanutkaan maastopukuisia pyssymiehia, vaikka he sen varsin hyvin nakivat. Taas yritettiin jekuttaa tyhmaa turistia, vaikka siina kavellessa tulikin katseltua tiuhaan taakse - jos olisivat lahteneet peraan helppojen korruptiorahojen toivossa.

Kun teltta oli pystytetty turkoosin jarven rannalle, koppalakki ja toinen mies ilmaantuivat paikalle. He olivat vedenhakureissulla, eivat siis erityisesti meita jahtaamassa. Koppalakki sanoi, etta telttailu on rannalla kiellettya. Tama oli vaihteeksi asiallinen poliisi, joka esitti heti virkamerkkinsa. Kun naytimme sopivasti surkeilta ja valitimme kipeaa jalkaa, saimme luvan jaada yhdeksi yoksi ja paasin kuvaan miliisin kanssa. Poliisien ja kieltojen maara ihmetytti alueella, jonka pitaisi olla suosittu vaelluskohde. Myohemmin kuulimme, etta Kirgisian tilanne oli saanut aikaan joitain rajoituksia rajan laheisyydessa sijaitsevalla vuoristoalueella. Onneksi talla kertaa selvisimme ilman sakkoja.

Aamu oli uskomattoman kaunis. Soimme tupla-annoksen puuroa ja peseydyimme jarvessa, auringon lammossa vuorten keskella olisi voinut paistatella koko paivan, mutta pidimme kivalle koppalakille antamamme lupauksen ja lahdimme laskeutumaan kohti shaslikpoytaa. Yksi yo viela paikallisten suosimien piknik alueiden ja jurttadiskon ymparoimana, sitten takaisin Almatyyn jatkamaan viisumisaatoja.

www-saatoa

2010-06-27T20:56:00.000-07:00

Kazakhstan alko kiukuttelee iloisen sancain blogger blogille ja perustettiin hatapaissaan uusi blogi jonka osoite loytyy tuosta alta.

http://www.travelpod.com/travel-blog/iloinensancai/1/tpod.html

Nyt siis tekstit tasta eteenpain vaihtelevasti jommassa kummassa tai molemmissa blogeissa. Uudesta blogista voi seurata etenemistamme myos kartalla.

Pahoittelemme sekaannusta ja toivomme etta jaksatte vastakin pysya kanavalla!

Nyt siis tosiaan Almatyssa ja kohta alkaa infernaalinen saato Tadzikistanin ja Uzbekistanin viisumien saamiseksi. Huomenna toivottavasti vuorille.

Zuuuus!

J&H

Miiliseista

2010-06-27T20:54:00.001-07:00

Ihan aluksi mainittakoon, etta kaikki tassa kappaleessa ilmenevat kohtaukset ovat vain ja ainoastaan omaa tyhmyyttamme, laiskuuttamme ja sinisilmaisyyttamme.

Seka Venajalle, etta entisen Neuvostoliiton alueelle matkustettaessa tarvitaan muutamaa poikkeusta lukuunottamatta viisumi, joka pitaa maahan saavuttua rekisteroida, esimerkiksi Venajan ja Uzbekistanin tapauksessa useampaan kertaan.

Kazakhstanista kirjoitettiin matkaoppaassamme, Lonely Planetissa vapaasti suomennettuna nain:
28 maan (joihin Suomi kuuluu) kansalaisten rekisteroinnin voi hoitaa Kazakhstanin suurlahetysto tai konsulaatti viisumi anomuksen yhteydessa. Mikali nain ei ole tapahtunut saa rekisteroinnista kertovan leiman kansainvalisilta lentokentilta, Aktaun satamasta seka suurimmalta osilta maarajoja. Rekisterointi leima painetaan migration cardiin, maahan saapumisesta kertovan leiman viereen.
Suurin osa Kazakhstaniin matkaavista turisteista ei kohtaa mitaan ongelmia rekisterointiin liittyen ja Almatyn migration police on jopa kieltaytynyt rekisteroimasta turisteja, koska se ei ole "valttamatonta".
Ainoa varma keino valttaa ongelmat on kuitenkin rekisteroitya viiden paivan kuluessa migration police stationilla, jos rekisterointi ei jostain kumman syysta ole tata ennen tullut hoidettua.

Kuten jo aiemmin kirjoitimme, oli Aktaussa asioiden saataminen tuskaisaa, valimatkat olivat pitkia, englantia osaavia virkailijoita ei ollut ja kielitaidottoman auttamiseen oltiin haluttomia. Useita tunteja seikkailtuamme olimme vasyneita ja vittuuntuneita, ja siina ainokaisessa matkatoimistossa jossa meille suostuttiin edes puhumaan, ei ilmeisesti tiedetty mitaan koko rekisterointi asiasta. Teimme virheen ja luovutimme.

Aktausta lahdettyamme kysyttiin meilta junassa ensimmaisen kerran passit rekisteroitymisajan umpeuduttua. Vahan pidempi syynays perus pollareilta, mutta ei kuumotuksia, vain olan kohautus. Juuri ennen Aralskiin saapumistamme hyppasi yksinainen miliisi vaunuumme ja kysyi passeja. Nyt rekisteroinnin puute oli yhtakkia vakava ongelma, joskin tamakin pollari paasti meidat menemaan vannottaen etta menisimme heti seuraavana aamuna hoitamaan rekisteroitymisen. Lupasimme.

Aralskiin laiturille hyppasimme miellyttavaan aikaan 0219 am. Taksi suharin kyytiin, joka lupasi vieda meidat ihan ookoo hintaiseen hotelliin. Valittomasti hotellille saavuttuamme kuski ilmoitti hotellin olevan taynna. Vaadimme tata kuitenkin koputtamaan, ja hetken paasta vanha karttyinen nainen avasi oven: "mesta njet! Zaftra, da!". Kysyimme voisimmeko jaada odottamaan hotellin aulaan huomista sen vaatimattoman neljan tunnin ajan. Vastaukseksi ovi paiskattiin nenamme edesta kiinni. Ja taksikuski hymyili vieressa leveasti: "vokzal?". Ylihinnalla takaisin asemalle, jonka lattialle ja penkeille aloimme kyhaamaan hataleiria loppu yoksi.

Hyva miliisi saapui paikalle vartin paasta. Otti ensin rinkat sailytykseen, heratti sen jalkeen juna-aseman pienen kahvilanpitajan, jolta loytyi avain asemarakennuksessa sijaitsevaan kohtuuhintaiseen huoneeseen muutamalla punkalla. Tapahtukoon naille ihmisille pelkkaa hyvaa elamassa!

Aamulla suunnistimme Aral Tenizin toimistoon. Lafka pyorittaa Araljarven tutkimus- ja pelastusohjelmien ohella pienimuotoista homestay-painoitteista majoitustoimintaa seka kiertoajeluita Aralskin ymparistossa.

Toimistolta loytyi jayha, mutta kohtelias nuorimies, joka puhui erinomaista englantia ja rupesi avustamaan meita rekisterointisaadon kanssa. Hetken paasta olimme paamiliisin puheilla paikallisella poliisilaitoksella. Kirjoitimme vaadittavat dokumentit, myonsimme syyllisyytemme ja annoimme omakohtaisen sepustuksen miksi nain paasi kaymaan. Sedrin (Aral Tenizin kaveri) kaansi meille lakikirjasta tekstin, diipa daapa, sakkoa 14 300 Tengea eli vajaa sata dollaria tai 80 euroa per latty. Kirpas, mutta ajattelimme etta okei, teimme rikoksen ja nyt seuraa rangaistus. Saimme leimat migration cardeihin ja sovimme etta maksu suoritetaan pankkiin oppaamme valityksella (muutoin meidan olisi pitanyt odottaa sakonmaksuun oikeuttavia tunnuksia 3 arkipaivaa), kunhan paperit on saatu asemalla kuntoon.

Kavimme ostamassa junaliput seka Turkistaniin samalle illalle, etta Turkistanista eteenpain Almatyyn 26:ksi paivaksi.

Lahdimme noin puolikahdelta Sedrinin kanssa vaikuttavalle kierrokselle katsomaan laivojen hautuumaata ja Araljarven nykyista rantaa.

Takaisin Aralskiin saavuimme 1740 ja 1745 miliisipaallikko ilmoitti puhelimitse etta kokonaissumma joka meidan olisi maksettava 15 minuutin kuluessa pankkiin on 40200 Tengea... Sakko oli molempien osalta kasvanut 34,50 eurolla. Peruste oli se etta olimme jo kolme paivaa myohassa rekisterointimme kanssa. Koitimme soittaa Suomen Kazakhstanissa olevalle kunniakonsulille, seka Saksan suurlahetystoon, no, molemmat olivat luonnollisesti kiinni. Ehdotimme tapaamista miliisipaallikon kanssa poliisiasemalla, johon tama totesi, etta toimistoaika paattyy kuudelta, ja ettei han ole mikaan matkatoimisto, jota sopii hairita virka-ajan ulkopuolella.

Jos jatkaisimme matkaa maksamatta (kun olimme jo saaneet rekisterointileiman), olisimme etsintakuulutettuja Kazakhstanissa. Lisaksi meilla oli junaliput samalle illalle.

Paskamainen tilanne!

Maksun hoitamiseen oli kuitenkin takaportti. Luonnollisesti poliisipaallikko ei suostunut nakemaan meita. Kateista turistilta vastaanottava poliisihan on yhtakuin korruptiosyyte. Sedrin saisi toimia lahettina, ainoa asia, jonka saimme tingittya oli kuitti poliisilaitoksen leimalla, joka osoittaa meidan suoriutuneen sakosta.

Mita tasta opimme?

Kun on vastaavanlaisten koneistojen kanssa tekemisissa ei ole varaa laskea yhtaan roskaa rattaisiin. Jos nain kuitenkin kay tai jos kohdalle sattuu aiheeton syytos, tulee kaikki summat, nimet, lakitekstit ja KAIKKI saada paperina ja kirjallisena mukaan varustettuna asianmukaisilla leimoilla, luonnollisesti.

Niin, ja oppirahan hinta talla kertaa: 115 euroa per nokka, eikohan siita jo jotain opi, ja paa-asia etta selvisimme pelkalla rahalla.

Surullisen kuuluisa Aral-jarvi

2010-06-27T20:53:00.001-07:00

- Synnyin aavikolle, vastasi 27-vuotias oppaamme Sedrik, kun kysyin Aral-jarven tilasta hanen lapsuudessaan. Sedrik naki jarven ensimmaisen kerran 17-vuotiaana.
Aralsk on tata nykya aavemainen paikka. Entisen vilkkaan kalastajakylan rautatieasemalla komeilee mosaiikki, jossa Aral-jarven kalastajat pelastavat vastasyntyneen Neuvostoliiton nalanhadalta Leninin valvovan katseen alla. Entinen satama on lohduttoman nakoinen. Ruosteiset kraanat kurkottavat kohti auringossa vareilevaa hiekka-aavikkoa. Nelja vanhaa kalastusalusta nostettiin pukeille Aralskin 100-vuotis juhlan kunniaksi 2003. Nyt kaupungin lapset nakyvat kayttavan niita kiipeilytelineina. Laivanraatojen ymparilla pyorii lehmia ja kulkukoiria. Hiekan lisaksi jalkojen alla narskuvat lasinsirut. On helppo kuvitella paikalle tyottomaksi jaanyt juopunut kalastaja purkamassa turhautumistaan laivavanhuksille.

- Aitini 25 vuotta jatkunut ura kalatehtaassa loppui kuin seinaan eraana kauniina paivana 1995, kun tehdas suljettiin ja kaikki 3000 tyontekijaa irtisanottiin, kertoo Sedrik ajaessamme tarisevalla jeepilla pitkin aavikoitunutta Aral-jarven pohjaa, jonka hiekka on valkoisenaan simpukankuoria. Kuoppaisen ajouran sivuilla kamelit paivystavat laiskasti ohi kiitavaa kulkuneuvoamme. Kitukasvuisista puskista loikkii laumoittain heinasirkkoja automme konepellille. Valilla sivulle aukeaa valkeana hohtava suolatasanko, jolta trombit nostattavat polya korkeuksiin.

Reilun tunnin pomppimisen jalkeen saavumme laivojen hautuumaalle, missa muutama lapeensa ruostunut laivan ruho odottaa viimeista romahdustaan hiekkaan ja unohdukseen. Pari kamelia on asettunut isoimman rungon varjoon suojaan paahtavalta auringolta.

Laheisessa kylassa elaa kuitenkin edelleen ihmisia. Vuonna 2005 valmistunut pato erottaa Kazakhstanin puolella olevan pienemman Aral-jarven etelaisesta isoveljestaan ja padon valmistumisen jalkeen on pohjoisen jarven pinta noussut ja tila vakiintunut. Kevaisin ja syksyisin kylan asukkaat vetavat trailereillaan 8 metriset lasikuituiset kalastusveneensa jarven rantaan pyydystaakseen elpyneita kalakantoja. Kalastus on kielletty toukokuun puolesta valista kesakuun loppuun kalojen kutuajan rauhoittamiseksi. Loppukesan korkeat lampotilat estavat kalojen kuljetuksen pilaantumatta markkinoille. Talvella jarvi jaatyy kauttaaltaan jaapeitteen saavuttaessa parhaimmillaan jopa metrin paksuuden. Kalastus jatkuu verkoilla jaan alla ja jakelijat ajavat kuorma-autoineen suoraan avannoille, joilta kalat on nappara lastata tuoreeltaan kyytiin. Kun kalastusta ei harjoiteta kunnostetaan veneita ja pidetaan karjaa, lahinna hevosia, kameleita ja lehmia.

Jarven rannassa puhaltaa vilvoittava tuuli. Ilma tuntuu muutenkin miellyttavalta aavikon porotuksen jalkeen. Vesi on raikkaan viileaa, todella kirkasta ja horisontti siintaa sinisena. Turkoosin-vihrea vari paljastaa matalikot joilla joutsenet ja flamingot ruokailevat.

Hieno hiekka tunkeutuu Aralskin kaduille. Kaupungin laidalla hautausmaa uhkaa jaada vaajaamattomien dyynien alle. 50 kilometrin paassa sinisena kimaltelevan Aral-jarven viilentava vaikutus ei tanne asti ulotu. Kaupunki on jaanyt aavikon armoille.

Aavikkoseikkailu kuorrutettuna pyhiinvaelluksella

2010-06-27T20:52:00.000-07:00

Vaikka silmissa oli aamukuudelta viela unihiekkaa, vatsanpohjassa

kutkutteli mukavasti. Se oli juuri se jannittava kutkutus, joka

puuttuu valmismatkojen all inclusive -paketeista. Syy siihen, miksi ei halua

menna helpointa reittia, vaan seikkailla. Onnistua ja epaonnistua.

Eilen oli epaonnistumisten paiva, kun kiersimme tuskaisen kuumaa

kaupunkia etsien tietoa Beket-Atasta, aavikolla sijaitsevasta
maanalaisesta moskeijasta. Mitaan ei loytynyt, mutta paatimme lahtea
kokeilemaan. Vanhassa matkaoppaassa oli hyvia vinkkeja, mutta nelisen

vuotta vanhoja - ehka pitavat paikkaansa tai sitten eivat.

Juuri ja juuri mahduimme pieneen marshrutkaan, joka kuljetti meidat

Zanaozenin oljykaupunkiin. Viitisen minuuttia seisoskelimme
jalkakaytavalla toistellen Beket-Ata -nimea kysyjille (vaikka eihan

meilla ollut hajuakaan, mita he kysyivat). Kohtelias nuorimies, Ori
nimeltaan, pysahtyi kohdallemme ja otti ohjat kasiinsa. Tunnissa meilla
oli oma jeeppi seka kuski, vatsat taynna mantyja (kazakhstanilainen
vastine dumplingeille) seka vesivarastot taydennettyna. Kun olimme
palkinneet Orin parilla eurolla ja oluella, kuski painoi kaasun pohjaan
ja lahti kiidattamaan meita kohti aavikkoja ja muslimien pyhia
paikkoja.

Matkalla pysahdyimme Shopan-Atassa (maanalainen moskeija ja nekropolis
n. 900-luvulta) ja paasimme harjoittelemaan islamilaisia rituaaleja:
Kasivarsia, kasvoja ja jalkoja pestiin joka kaanteessa vedella ja
koskemalla pyhia asioita kuin saippuaa. Rukoiltaessa kasista
muodostettiin kuppi ja lopuksi kasilla pyyhittiin kasvot. Nepalin
buddhalaisalueilla opimme kiertamaan pyhat paikat myotapaivaan. Nyt
eteen tuli tiukka u-kaannos , silla muslimit kiertavatkin vastapaivaan
ja kierroksia tehdaan aina kolme.

Kahdestaan emme olisi hoksanneet, etta keloontunut puunrunko tai
tuhkainen kivi ovat pyhia tai sita, etta ovesta pitaakin poistua
takaperin. Onneksi pieni pyhiinvaellusseurue otti meidat hoiviinsa ja
opasti islamin tielle.

Maisemat vain parantuivat, kun jatkoimme pomppivaa aavikkorallia kohti
Beket-Ataa. Tasankoa, vajoumia, kanjonimaisia pinnanmuotoja valkoisen,
punaisen ja vihrean eri savyin kirjailtuna. Valilla kuski kaski sulkea
ikkunat hiekan tanssiessa villisti tuulen mukana.

Beket-Ata ei savayttanyt heti ensi silmayksella. Jeepin ikkunasta
parkkipaikalta nakyi vain tasainen kuumasti huokaileva aavikkoja
sinikattoinen uutena hohtava moskeija. Hetken paasta selvisi, etta uusi
rakennus olikin pyhiinvaeltajien majatalo, joka tarjosi teeta, ruokaa
ja yosijan - ilmaiseksi! Vasta talon takaa paljastui paikan koko
loisto. Tasanko tipahti akisti 150 metria ja maisema muistutti
levinnytta Grand Canyonia. Beket-Atan luolamoskeija loytyi rosoiselta
seinaman alaosasta.

Teehetken jalkeen lahdimme kymmenien muiden pyhiinvaeltajien mukana
laskeutumaan kohti moskeijaa. Maisema oli niin avara ja laaja, etta oli
mahdotonta arvioida mittasuhteita. Jannittavat kivimuodostelmat,
kauniit varit ja kaukana siintavat suolatasangot helpottivat
taivaltamista tuskaisen kuuman auringon porottaessa. Matkalla juotiin
suolaista vetta lahteestaseka pestiin kasvot, korvat ja kadet kolme
kertaa puhalla mutavedella. Vesi oli todella pyhaa, silla monet
raahasivat sita litrakaupalla mukaansa.

Meidat hyvaksyttiin heti osaksi pyhiinvaeltajien iloista laumaa ja
olimme illan tahtia. Kaikki halusivat kuvaan kanssamme, jotkut useamman
kerran. Jokainen, joka osasi sanankin englantia, tuli juttelemaan ja
kaansi sitten keskusteluamme ylpeana muille uteliaille. Meita
opastettiin, naytettiin istumapaikkaa, meille tarjottiin teeta ja
huolehdittiin, etta saimme vatsat tayteen. Nain varauksetonta
ystavallisyytta harvoin kokee tutuilta saatika sitten tuntemattomilta.
Meilla oli tarjota vain hymy, kaunis kiitos ja valokuvia Suomesta.
Kuvat kiersivat koko poydan ja jotkut jopa ottivat niista kuvia omilla
Nokian kannykkakameroillaan.

Illallista varten miehet ja naiset ohjattiin eri huoneisiin (joissa
myos nukuttiin). Liza-niminen nainen otti minut siipiensa suojaan.
Menimme istumaan lattialle pienen muovisen maton ymparille ja Liza
ojensi kasipyyhkeen polvieni paalle. Ruoka tuotiin isoissa vadeissa,
yksi vati jokaiselle poyta(eli muovimatto-)ryhmalle. Pastalevyjen
paalta loytyi kaikkea luista rasvamoykkyihin. Oma-ateriani koostui
lahinna pastasta ja lihaliemisopasta, mutta Jussi oli rohkeasti
maistanut kaikkea, niin kuin koulussa opetetaan. Ihra oli ollut
allottavaa, janteet sitkeita, aivot olivat tuntuneet jannittavilta
suussa, mutta liha ja maksa olivat olleet "tosi jees". Pyhiinvaeltajien
maarasta kertoo jotain se, etta Beket-Atassa teurastetaan joka paiva
4-5 lammasta.

Aamu-unisina aloitimme paluumatkan vasta 5.18 aamulla - kun kaikki muut olivat jo lahteneet.

Erilainen rantalomakohde

2010-06-27T20:51:00.000-07:00

Aktau on erilainen rantalomakohde. Ensinnakin se sijaitsee jarven, ei
meren, rannalla. Kaspian meri on harhaanjohtavasta nimestaan huolimatta
jarvi, tosin maailman suurin sellainen. Aktaun sijainti muuhun maailmaan
nahden on myos mielenkiintoinen. Se on kaistale Mangistaun aavikon ja jo
mainitun jarven valissa ja sielta on todella pitka matka kaikkialle.

Aktau palveli aiemmin rikkaiden neuvostoturistien rantalomakohteena,
joskin menneen ajan glooria on enaa muisto vain. Pollyavassa hiekassa
rapistuvat Breznevilaisen arkkitehtuurin helmet ovat mielenkiintoisessa
ristiriidassa valkean hiekan ja turkoosin veden kanssa. Matalasta
rantavededesta pilkottaa vanhoja laiturirakennelmia ja roskaa, etenkin
lasinsiruja, lojuu kaikkialla.

Aktau odottaa kuitenkin uutta tulemistaan. Kommunisti kolhooseja on
alettu maalata pastellivarein, kaduilla sykkii avaruusolioita
muistuttava armeija roskankeraajia, ja keskuspuiston vanhoja ruostuneita
huvipuistolaitteita kaynnistellaan uudestaan. Iloinensancai arveleekin,
etta 5-10 vuoden kuluttua loytyy Kaspianmeren rannoilta uudistunut helmi
valmiina vastaamaan rantalomailijoiden tarpeisiin.

Vaikka Aktaun aurinko lammittikin aluksi sielua ja mielta, keraantyi
kuitenkin jo ensimmaisena iltana retkikuntamme ylle synkkia pilvia.

Kirgisian tilanne oli pahentunut ja alkoi vaikuttaa uhkaavasti silta
etta joudumme hautaamaan toiveet jurtta yopymisista ja ratsastusretkista
vihreana aaltoilevilla kukkuloilla. Myos aavikonvalloitus retkemme
saataminen alkoi tuntua turhauttavalta, kun koko kylasta ei tuntunut
loytyvan ainoatakaan englantia puhuvaa ihmista, tai edes ihmista joka
olisi halunnut meita auttaa! Turhautuneina paatimme pitaa pienen
virkistyshetken nauttimalla paikalliset bisset bussipysakilla ja
tuumailemalla mika elamassa on parasta. Feng Shui tai jokin ei selkeasti
ollut puolellamme silla miliisi kurvasi yllattaen paikalle mika poiki
luonnollisesti saadylliset n. 5,5 euron sakot (ensimmaiset talla
reissulla).

Mutta iloinen sancai ei hyydy! Vaan reippaasti otimme matkaoppaan kateen
ja lahdimme rohkeasti kohti aavikkoa ja salaisia moskeijoita.

Sorry!

2010-06-18T04:52:00.000-07:00

Tossa valtavan saadon yhteydessa luiskahti noi kaksi edellista tekstia, Volgan varrella ja Lammin tuulahdus Etela-Venajalta vaaraan jarjestykseen, minka ehka nokkelimmat jo huomasivatkin...

Venaja takana Kazakhstan edessa

2010-06-18T04:09:00.000-07:00

Mita Venajasta jai kateen?

Nuudeleita soimme kahdeksan pakettia.

Noin viiden vodkapullon juomiseen osallistuimme.

Iloisen Sancain Trippimittariin kertyi noin 6000 kilometria (arvio) metroissa, sporissa, stogeissa, dosissa, takseissa, lautoissa ja jalan.

Dosan ja stogen penkkeja kulutettiin yhteensa 76 tunnin verran.

Lampotila on vaihdellut sielta Valamon reilusta nollasta Astrakhanin +43 celsius asteseen.

Iloinen Sancai on myos verkostoitunut ahkerati, tuttavuuksia on kertynyt niin lukuisia etta tarvitisi kaivaa jo muistikirja esiin niiden kaikkien muistamiseksi!

Faktoja Venajasta

Liikenne:

Junailu Venjlla on lipunostoa lukuun ottamatta helppoa, mukavaa ja halvahkoa. Kansan luokassa, platskartnyissa oli hinta luokkaa 1500 ruplaa 1000 kilometria kohden per nena. Hintaan sisaltyy makuulaveri, petari, tyyny ja puhtaat lakanat seka miltei rajaton vessan ja kuuman veden kayttomahdollisuus. Jos tarkoitus on matkustaa pitka matka, suosi Venajan valtion rautateita!

Bussit ovat aika peruskamaa, joskin ilman vessoja. Hinnat paasaantoisesti halvempia kuin stogeissa, ja matkat taittuvat melkolailla yhta nopeasti. Valta ainakin pidemmilla siirtymilla, jos junaa on mahdollista hyodyntaa.

Isommissa kaupungeissa metro on meidan valinta. Helppo, nopea ja luotettava. Muista vain varoa taskuvarkaita. Dosat, mathrushkat ja elektrisiskit tuntuvat jotenkin vaikeilta. Lippuja myydaan missa sattuu ja pysakit ovat vahan epaselvia. Pitaisi orientoitua yhdessa paikassa pidempaan, jotta saisi paremmin selvaa.

Ruokailu:

Varmimmin saat Venajalla masun tayteen, kun seuraat kyrillisilla kirjoitettuja кафе- eli kafe-kyltteja. Useimmiten tarjolla on runsain mitoin kukkarolle sopivaa maukasta sapuskaa. Paikoissa on usein tarjolla valmiita annoksia, mika helpottaa valikoimista. Kyrillisin kirjoitettuun menuun eksyy helposti pidemmaksikin toviksi. Annoksen osoituksen jalkeen kokki tai tarjoilia tunkee sen mikroon ja bling, minuutin paasta lammin ateria on edessasi poydalla. Hinnat vaihtelivat isojen kaupunkien 300-350 ruplasta pikkupaikkojen noin. 100 ruplaan.

Raha:

Automaateista ei ole pulaa Venajan maalla, joten rahaa ei kannata raahata valtavia summia mukana. Myos luottokortti ja Visa electron tuntuivat olevan varsin yleisesti kaytettyja maksukeinoja. Ruplan kurssi pyori reissumme aikana 37 ja 38 valia, eli eurolla sai keskimaarin 37,50 ruplaa.

Kaupat:

Rautaesirippu on luhitunut ja Venajan marketeista loytyy tata nykya varsin laaja valikoima kaikenlaisia tuotteita. Erityisesti silmaan pisti Astrakhanin helteessa hikoilevat Valion Oltermanni-juustot! Isompia marketteja on tosin aika ajoin vaikea loytaa ja suurin osa jokapaivaistavarakaupasta pyorii продукты:jen eli produktyjen ymparilla. Niista reissaaja hankkii niin pikkupurtavat, bisset kuin vodkapullotkin ja useimmiten vuorokauden ympari.

Siinapa sita Venajaa sitten!

Kazakstanin uljas valloitus on pyorahtanyt lupaavasti kayntiin kohtalaisen hikisilla junasiirtymilla hilpeassa ja kummallisessa seurassa yli suolatasankojen. Mutta naista lisaa myohemmin. Nyt Iloinen Sancai jatkaa rantalomaa Aktaun kuumilla hiekoilla, joskin jonkinlainen suuri aavikkoretki toteutettaneen.

Jelena & Juri

Volgan varrella

2010-06-14T07:15:00.000-07:00

Euroopan pisimman joen rannoilta loytyi kaksi mielenkiintoista ristiriitaisuuksien ja vastakohtien kaupunkia. Kazan valloitti uskontojen seka uuden ja vanhan sekoituksella, Ulyanovks taas festaritunnelmalla keskella harmaata kommunistikaupunkia.

Kazan on autonomisen Tatarstanin tasavallan paakaupunki. Ensimmainen tunnelma keskustasta oli ristiriitainen: upouusia kauniita juuri maalattuja taloja seka ransistyneita talojen osia, jotka nayttivat olevan kirjaimellisesti pommin jaljilta. Ilmeisesti rahaa kunnostukseen on riittanyt vain joka toisen rakennuksen kohdalla. Ensivaikutelma oli iloinen. Repsottavat seinat toivat varia muuten siistiin katukuvaan. Kazanissa oli eloisa tunnelma, paljon ihmisia liikkella ja hurmaava bandi soitti kavelykadulla.

Islam ja Venajan valtauskonto tuntuivat elavan ihanasti sovussa. Kremlinin muurien sisalta loytyi seka ortodoksikirkko etta moskeija. Iloinen Sancai paasi ensimmaista kertaa vierailulle moskeijaan, vaikka se edellyttikin pienta pukuleikkia. Naisella piti olla huivi paassa ja pitkahihainen paita (mulla oli vaan villapaita, vahaks oli kuuma:). Miesten pukukoodiin emme olleet varautuneet, mutta onneksi Jussi sai lainata paljaiden saariensa peitoksi suunnilleen samanlaisen hamosen, jonka mina jouduin pukemaan Valamon kirkossa. Oltiin aika sopo ilmestys! (kuvia tulee mahdollisesti myohemmin)

Ulyanovsk on kommunismin Beetlehem, Vladimir Ilits Ulyanovin eli Leninin kotikaupunki. Harmaata kommunistiarkkitehtuuria oli etenkin kaupungin laitamilla. Keskusta-aluetta hallitsivat ransistyneet puutalot, joiden keskelta loytyi kuitenkin pitka Leninin katu, jonka paassa massiivinen Lenin Memorial Centre ja muistomerkki Beslanin koulukaappauksen uhrien muistoksi.

Ulyanovskista olisi saattanut jaada masentava fiilis, jollei olisi ollut Venajan itsenaisyyspaiva. Taalla sita ei juhlita kyyhottamalla kotona katsomassa linnanjuhlia. Meininki muistutti enemmankin suomalaisten vapun juhlintaa. Ilmapalloja, naamareita, ruokakojuja ja taitopyorailya. Kadut oli koristeltu Venajan lipun varisin ilmapalloin ja illalla ilmoille raiskahti komeat ilotulitukset. Terassit olivat aivan taynna. Viimeisen diskoterassin (terasseilla oli meno kuin Borsin tanssilattialla) luota loytyi vapaa poydannurkka keski-ikaisten juhlioitten vieresta. Paasimme taas nauttimaan venalaisesta vieraanvaraisudesta. Hymyileva pariskunta tarjosi meille evaitaan ja tietenkin vodkaa, johon sekoitettiin pieni tilkka teeta.

Bileet jatkuu...

Lammi tuulahdus Etela-Venajalta

2010-06-14T06:22:00.000-07:00

Ulyanovskin jalkeen... Heratys junassa oli hikinen. Aurinko porotti jo aamulla kuumasti stogen ikkunasta sisaan. Eika paiva tuonut helpotusta. Porukka istui ja makasi junassa valinpitamattoman nakoisina vahissa pukeissa. Miehet ilman paitaa.
Puolilta paivin lampomittari osoitti + 35 celsius astetta.

Etelainen Venaja valui tasaisena, vaalean vihreana ja valilla vahan aaltoillen ikkunoiden ohitse.

Taytyy myontaa, etta huurteinen keppana maistui poikkeuksellisen hyvalta ilmastoidussa ravintolavaunussa.

Pitkaan ja veriseen kaupunkiin, Volgogradiin saavuimme illansuussa. Pitkaan, koska kaupunki levittaytyy yli 100 kilometrin matkalle Volgan varrelle, veriseen koska alue toimi Toisen Maailmansodan hirvittavimman taistelun nayttamona Stalingradin herruudesta.

Matka jatkui illan hamartyessa edelleen hikisessa bussissa kohti Kalmykia ja Elistaa. Kalmykia on kummallinen tasavalta Venajan sisalla. Sen vaesto muutti alueelle nelisen sataa vuotta sitten Mongoliasta fiiliksella "lannessa ruoho on vihreampaa", ja possen alkuperan aistii edelleen. Kun tahan kommunismin ja buddhalaisuuden hammentavaan soppaan lisataan mausteeksi viela shakkihullu presidentti mielikuvituksellisine visioineen Maailman Shakki Paakaupungista ei voi kuin jalleen kerran todeta saapuneensa jonnekkin aivan muualle.

Vehreita puistoja hallitsevat vahvojen kommunistijohtajien jykevat patsaat, shakkia mattavat herrasmiehet ja koristeelliset padogat rukousmyllyineen. Valtaosa vaestosta on selkeasti Aasialaista, vaikka naisten hameiden pituus (tai lyhyys!) ja kaula-aukkojen syvyys seka miesten vaatetus perus kauluspaitoineen ja nahkakenkineen on selkeasti saapunut Venajalta.

Itse Elistaan saapuminen oli jo kokemus sinallaan, hymyileva otti meidat ystavallisesti vastaan, tsekkasi passit, neuvoi tien vessaan ja odotutti 15 minuuttia etsiessaan vihkoa johon meidan tuli kirjata nimet, osoitteet ja syntymaajat. Etta alkaapa siella kotipuolessa ihmetelko mikali miliisilta saapuu postia! Mitaan erityista kuumotusta eivat miliisit paallemme lietsoneet vaan ohjasivat ystavallisesti taksiin ja toivottivat selvalla Englannilla - Good Bye!

Hotelli, jonka nimen olimme kuskille antaneet, ei varsinaisesti nakynyt kadulle ja harhailimme Elistan pimeilla kujilla muutamien juoppojen seurana tunnin verran etsiessamme sisaankayntia, jonka sitten eras ystavallinen taksikuski meille vihdoin ja viimein naytti.

Kello oli tassa vaiheessa nelja yolla ja toivoimme saadon jo loppuneen talta paivalta mutta ei! Massit olivat hektisen matkailun seurauksena ehtyneet siihen pisteeseen, etta meille tarjottuun tuplaan eivat rahat aivan riittaneet. Onni onnettomuudessa, parinkymmenen minuutin tinkimisen paatteeksi paasimme yhteisymmarrykseen yhden hengen huoneesta ilmastoinnilla ja omalla suihkulla - huomattavasti tuota tuplaa edukkaammin. Sitten lahti taju.

Nyt pallistellaa hikista Elistaa viela tama paiva ja huomenna jatketaan aamusta kohti Astrakhania. Siella heitetaan jaahyvaiset Volgalle ja Venajalle ja siirrytaan Kazkhstaniin Atyrayhyn, josta toivottavasti paasemme Kaspian meren rannalle Aktauhun viettamaan rantalomaa. Ei vaan toivottavasti telttailemaan aavikon ja meren partaalle seka tsiigailemaan muinaisia moskeijoita ja mausoleumeja.

Niin ja kommailkaahan ihmiset vahan, etta tiedetaan mita suomeen kuuluu, eika me tata vain itselemme pideta, olisi kiva tietaa jos joku oikeasti lukee tata.

Big City Moscow

2010-06-12T05:04:00.000-07:00

Mita Moskovasta jai paallimmaisena mieleen? Raha, rinkka ja punaisen torin aidat. Raha monessakin mielessa. Kallis kaupunki kauhistutti aluksi, pelkka viisumin rekisterointi maksoi 600 ruplaa eli n. 17 euroa, yo dormissa 28 dollaria ja ravintoloihin ei uskallettu sisaan ollenkaan, koska nakkikioskillakin lompakko tyhjeni pelottavaa vauhtia. Kukkaro oli kuitenkin pullollaan ruplia viela Moskovasta lahtiessa, silla Iloinen Sancai sai hostellilta 3170 ruplaa (about 90 euroa) suuren kirjallisen projektin paatteeksi: Kaansimme hostellin uudet nettisivut suomeksi. Raha lammitti mielta todella Moskovan kulujen jalkeen.

Rinkka meinasi jaada aamuruuhkassa metron oven valiin heti ensimmaisena paivana - kertoo vahan Moskovan vaenpaljoudesta. Liikenne oli huimaa maan alla ja paalla. Moskovassa odotti mielellaan vihreaa valoa katua ylittaessa.

Punaisen torin aidan olivat pettymys. Torilla kai valmisteltiin Kansallispaivan juhlia. Koko alue oli aidattu ja miliisien tiukassa valvonnasa. Leninin hautakin jouduttiin jattamaan rauhaan. Kremliiin paasimme kuitenkin ja nyt on kirkkokiintio taynna.

Vorobyovy Goryn puiston yhteydessa oli komea nakoalapaikka ja makihyppytorni! Katselimme, kun marttakerholaiset lahettivat paperisia palloja Moskovan taivaalle ja bongasimme seitseman Stalinin hammasta.

Moskova oli kaiken kaikkiaan valtava. Liikennevaloissa sai kiirehtia henkensa kaupalla, silla aikaa levean kadun ylitykseen oli annettu aivan liian vahan. Arkkitehtuuri oli suureellista, Pietari Suuren patsas oli kerrostalon kokoinen ja kerrostalot, no, olivat Isoja. Ehka juuri siksi kaupungista jai hieman vaisu ja keskenerainen fiilis. Kaksi paivaa ei ole laheskaan tarpeeksi, tai aivan liikaa. Joskus uudestaan paremmella ajalla ja ennen kaikkea paksummalla lompakolla.

Хелена Я Юсси

Kummallisten kirjainten ihmeellinen maailma

2010-06-08T10:21:00.000-07:00

Alkukevennyksena: Jeesusteipilla saa ihmeita aikaan, mutta ihmeillakin on rajansa.

Suomi on lahella Venajaa fyysisesti, mutta kaukana kulttuurillisesti. Ensimmaiseen suureen ja valilla ongelmalliseen eroavaisuuteen matkaaja tormaa kielessa ja erityisesti sen kirjoitusasussa, kyrillisissa aakkosissa. Jos kirjaimia ei tunne, joutuu haasteiden eteen heti rajan ylitettyaan.

Meille on kertynyt jo hauskoja ja vahemman hauskoja kokemuksia Venajan kielen ja kyrillisten kirjainten ihmeellisessa maailmassa.

Harhailimme Pietarin keskustassa, Nevskyn metroaseman tuntumassa, miltei kaksi tuntia etsien junalippujen myyntipistetta. Koitimme kysya neuvoa ihmisilta, kukaan vaan ei tuntunut ymmartavan englantia, ja vaikeaa oli parin sanakirjasta lainatun venajan sanankin kanssa. Lopulta hurjan viittomisen johdattelemina paadyimme paikkaan, jonka ohi olimme kavelleet hitaasti tuntia aikaisemmin, yrittaen tavata huolellisesti kirjaimia talojen seinista. Vaikka kirjaimet hallitsee, on sanoman sisaistaminen edelleen hyvin vaikeata.

Eika tassa viela kaikki. Lippuluukuilla harhailessamme (joita oli yli 80!) paadyimme ensin tiskille jossa myytiin jostain kumman syysta lentolippuja, toinen tiski paljastui jonottamisen jalkeen lippujenpalautuspaikaksi, mutta onneksi jo kolmannelta saimme ostettua tiketit Priozerskiin (aka Kakisalmi).

Kazakhstanin konsulaattia metsastaessamme paadyimme ensin mystiselle ovelle, josta saimme kuitenkin auttavalla kyrillisten taidolla selville, etta konsulaatti oli muuttanut kaksi vuotta aiemmin toiselle puolelle Pietaria. Todellinen voitto oli, kun saimme ovesta loytyneen osoitteen kaannettya roomalaisilla kirjaillulle Pietarin kartallemme.

Kun emme kyrillisia oikein hallineet, koitimme tilata sapuskat eraan ravitsemusliikkeen englanniksi kaanetylta listalta. Tilauksemme "smetanalla hoystetyt blinit" oli jossain vaiheessa kaantynyt "letuiksi suklaakastikkeella".

Petrozavodskissa kahvilassa taas tarjoilija poistui tiskin taakse leikkaamaan leipaa, kun hanelle selvisi ettemme puhu venajaa; hetkea aikaisemmin junalippukassa kieltaytyi tympeasti kommunikoimasta kanssamme.

Jostain kasittamattomasta syysta Moskovan junaa odotellessamme, paukahti venalainen mies eteemme iskien 5 ruplan kolikon kouraani. Suut auki kuuntelimme kun han hoki yhta sanaa "udasha". Pitkallisen selvityksen ja lopulta pantomiimin avulla saimme selville, etta kaveri halusi toivottaa meille hyvaa onnea lahjoittamalla onnen kolikon!

Sinnikaan yrityksen (ja vodkan) voimalla saimme rutistettua pitkat jutut vaarilta ja pojalta majoittautuessamme samaan vaunuun Moskovan junassa. Kielen lisaksi saimme kokemuksia erilaisten peinteisten ruokien muodossa. Menu sisalsi suolattua kalaa, lihaa, ja jotain tuntemattomaksi jaanytta hirven osaa, vasta lypsettya maitoa ja, totta kai, halpaa vodkaa.

юсси я хелена

Via Karelia!

2010-06-07T03:02:00.000-07:00

Jussi kokkaa leiripaikalla Laatokan rannalla.

Helena Valamon puutarhassa.

Sortavalan surullisia puutaloja.

Kuvat tuli jostain syysta holmosti kaikki tahan alkuun, mutta eipa silla niin valia... Ylla Valamon paakirkko eli Kristuksen Kirkastuksen kirkko.

Paljon tuttua ja enemman outoa. Suomenkielisia teksteja, suomea korostaen puhuvia paikallisia, tuttua maisemaa, mutta kuitenkin on aivan selvaa, kummalla puolella rajaa ollaan. Talot ovat surullisen nakoisia, jotkut niin vanhoja, etta saattaisivat olla Suomen ajalta. Kaikki on vahan rempallaan ja vodka virtaa. Hyppasimme junasta pois Priozerskissa (ent. Kakisalmi). Laituria ei ollut, vaan minihameinen junaemanta laski portaat suoraan raiteille.

Karjalan luonto on kaunis. Valamon jylhilta rannoilta loytyi upea telttapaikka avaralla maisemalla ja illalla saattoi nukahtaa Laatokan aaltojen kohinaan. Saarelta loytyi suota, jyrkkia kallioita, hirvia, punkkeja, jalojen lehtipuiden lomasta pilkistavia skiittoja ja Kristuksen Kirkastuksen Kirkko, jonka varit hurmasivat ja kultakoristeet haikaisivat. Sisalla kannatti kayda, vaikka naisia ei paastetty sisaan ilman hametta ja huivia. Onneksi portilta sai lainaksi ihanan tahtikuvioisen kankaan, jonka saattoi kietoa housujen paalle.

Valamosta matka jatkui surullisesti rahjaantyneeseen Sortavalaan, jossa Jussi sai nukkua viiden venalaisen kanssa ja mina yksin valtavassa kuuden hengen dormissa. Hotellin ravintolasta saimme pakastepizzat illalliseksi.

Ihmiset ovat ystavallisia ja auttavat auliisti, kun apua pyytaa. Stereotypia suomalaisesta mentaliteetista vaikuttaa taallakin: liikoja ei puhuta tai hymyilla, homma toimii eleettomasti. Ensimmaiset nihkeat virkailijat osuivat kohdalle tanaan. Juna-aseman lippuluukulla nainen nojasi laiskasti kyynarpaahansa eika yrittanytkaan ymmartaa, kun koitimme sanakirjan avulla selittaa asiaamme. Kahvilassa myyja lahti pilkkomaan leipaa, kun huomasi, ettemme oikein ymmartaneet hanen puhettaan. Nama olivat kuitenkin poikkeuksia, paaasiassa porukka on todella auttavaista.

Petrozavodskista (Petroskoista) karavaani kulkee kohti Moskovaa.

пиэтари - лахэлла я каукана

2010-06-02T12:24:00.000-07:00

Kun matkustaa hitaasti, kiinittaa huomiota yksityiskohtiin. Mantymetsa sailyi Suomen ja Venajan jalkeen mantymetsana ja koivut nayttivat koivuilta. Mutta valkoiset teidenvarsille unohtuneet roskasakit yleistyivat.

Pietarin yleisilme oli kuitenkin siisti. Kirkkaan vihreat lehdet loistivat puissa, naiset keikailivat korkokengissa minihameissaan. Kaduilla ei ollut roskia, ei edes vodkaa lipittelevia juoppoja. Ainoastaan iloisia nuoria bisset kadessa.

Pietari tyhjentaa taskut. Kaupunki on suomalaisittainkin kallis, ainoastaan olut on ruoka-\juomaloissa halvempaa. Huokean majoituksen loytaminen kesti yllattavan kauan, joskin se oli vaivan vaarti: vanhaan kivitaloon remontoitu hostelli tarjosi kaikki mukavuudet Kulkijalle. Safka bungaa melko paljon, ja huolimattomalta viedaan iltapaivaruuhkassa tavarat (Leatherman Kick) taskusta.

Mutta! Pietari tayttaa mielen. Uskomatonta arkkitehtuuria puskee silmille sellaista vauhtia, etta raja tulee (miltei) tayteen parissa paivassa. Ihmiset ovat ystavallisia, puistot rehevia ja kaupunki sykkii Nevan kanssa kesaoiden valossa. Kyrilliset aakkoset alkavat aueta pikkuhiljaa. Eremitaasi hapotti lukuisia historiallisia taide-esineita vahtivien maatuskoiden ja loputtomien kyrillisten "tuote"selostusten muodossa, mutta sykahdytti kaikella loistollaan ja monipuolisuudellaan (worth of it-FREE for students).

Church of the Saviour on Spilled Blood eli Kirkko veren paalla eli храм спас на крови

Seuraavaksi Iloinen Sancai suuntaa Laatokan aalloille kohti Valamon luostaria, toivottavasti Kakisalmen kautta.