Iran - ihan oikeasti helmi mesta

Kotiinpaluu on tapahtunut jo aikoja sitten ja lienee syytä taas hieman päivitellä blogia.

Eli paska puheet sikseen ja hieman oikeita tuntoja Iranista.

Iran on turistille mahtava maa. Poliittis-maantieteellisesti Persianlahden ja Kaspianmeren välisellä kannaksella sijaitseva Iran on toiminut iät ja ajat maasiltana Aasian ja Euroopan välillä. Maastoltaan Iran on vähintäänkin haastavaa. Vuoristoinen aavikko näännyttää matkailijan nopeasti ja vesi sekä ravinto ovat kortilla. Maan läpi kulkeneet karavaanit ovat olleet riippuvaisia paikallisten avusta, joka on osaltaan kartuttanut persialaisten maallisia ja hengellisiä rikkauksia, mutta toisaalta luonut uteliaisuudelle, ystävällisyydelle ja vieraanvaraisuudelle pitkät perinteet. Tätä perinnettä persialaiset vaalivat edelleen ja sen Iraniin uskaltautuva turisti saa tuntea nahoissaan!

Minne ikinä kuljetkin maassa Persian, saat osaksesi varauksetonta uteliaisuutta ja ystävällisyyttä.

Suuret kiitokset vielä kerran Sinalle ja muille Tabrizin pojille, Esfahanin Kuoroshille ja Analle perheineen, Toudeshkin Mohammed Jalalille, Yazdin Kouroshille, Silk Roadin duunareille (ja loistaville reissaajille), Golsalle ja hänen perheelleen Teheranissa sekä niille lukemattomille muille ihmisille jotka auttoivat ja ilahduttivat matkamme tekoa Iranissa.

Iran on luonnoltaan ja ilmastoltaan käsittämättömän monipuolinen maa. Kun kylmä talvi ja lumipeite kurittaa pohjoisessa nautitaan etelässä Persianlahden rannoilla lämmöstä ja auringosta. Korkeilla vuorilla on jäätiköitä kun taas aavikoiden alangot saavuttavat yli 60 asteen lämpötiloja kesäkuukausina. Alborz-vuorten Kaspianmerelle antavat pohjoisseinämät ovat kuuluisia Iranille epätyypillisestä vehreydestään. Keitaat keskellä loputonta kivierämaata tuntuvat aina pienimuotoisilta ihmeiltä.

Kulttuuri on vanhaa ja saanut vaikutteita sekä idästä ja lännestä. Kun suomessa ihmiset asuivat vielä luolissa laskettiin Iranissa vuoden pituus 365,24 vuorokaudeksi. Matematiikka ja symmetria näkyvätkin kaikkialla. Moskeijoiden satojen neliöiden mosaiikit toistavat monimutkaisia symmetrian kaavoja samoin kuin kuuluisat persialaiset matot. Iranilaisille vuoden tärkein juhla on No Ruz, paikallinen uusi vuosi, jota vietetään aina auringon zeniitin ylittäessä päiväntasaajan pohjoiselle pallonpuoliskolle. Runoilijat ovat aina olleet Iranissa erityisessä arvossaan. Ennen Islamia maassa harjoitettiin Zaroastrialaisuutta, jonka perinteet (esim. No Ruz)ovat monissa paikoissa edelleen voimissaan.

Siinäpä sitä syytä kerrakseen.

Mutta kuinkas sitten kävikään?

Saavuin Teheraniin auringon nousun aikoihin ja vaikutuin punasina hohkaavista jäätiköistä Alborz vuorilla. Teheran on valtava kuten Aasialaisilla kaupungeilla on tapana. Hurjimmat arviot asukasluvusta yltävät aina 20 miljoonaan asti ja kadulla tuntuu että polttomoottoreilla käyviä helvetinkoneita on vähintään saman verran.
Mutta onneksi Teheranissa on myös metro joka kiidättää matkustajansa nopeasti varmasti lukuisiin eri kolkkiin ympäri kaupunkia. Metron punainen linja on myös siitä mielenkiintoinen että se ottaa korkeutta 900 metristä 1500 metriin. Alaspäin tullessa meikäläinen joutui ilmaamaan korvat!
Painelin anivarhain seuraavana aamuna taksilla Helenaa vastaan kentälle. Tyttö löytyi yllättävän helposti =) ja painelimme majataloon aamupäiväunille ja taateli jogurtille.

Iran - terroristien ja burqhien maa?

No niin, tervesia taalta pelatylta Iranin maalta. Olen loytanyt tieni jo Tabriziin asti ja tanaan olisi tarkoitus jatkaa yobussilla kohti Teherania.

Rajan ylitys meni smuutisti. Aikaa kului alle puolituntia ja viranomaiset olivat todella ystavallisia ja kohteliaita. Taallakin valuuttamarkkinoilla vallitsee mustaporssi; yllattavan hyvia kursseja tarjottiin alusta asti. Pienen tinkimisen jalkeen irtosi taksi Makuun. 23 kilomatria/1,1 euroa. Siis cabilla.

Iltapaivalla matka jatkui bussilla kohti parinsadan kilometrin paassa sijaitsevaa Tabrizia. Dosassa ongelmat alkoivat keraantya paalleni. Aluksi parikymppinen Iranilainen opiskelijatytto, Sedra, alkoi puhua minulle, sujuvalla englannilla tietenkin. Eihan Iranissa naiset saa puhua vieraille miehille! Kehtasi pyytaa viela sahkopostiosoitetta - poyristyttavaa.
Tilanne muuttui aina vain huonommaksi kun viereeni istui fysiikkaa Tabrizin yliopistossa opiskeleva Sina. En saanut yhtaan kuunnella rauhassa mp3 soitintani vaan jouduin koko matkan keskustelemaan hanen kanssaan yleisista politiikasta Iranissa ja muualla maailmalla, maan tavoista, kulttuurista ja historiasta, taloudesta, opiskeluista, uskonnosta ja ihan kaikesta.

Ja niinhan siina sitten kavi, tassa on puolitoista vuorokautta nautittu ilmaisesta taysihoidosta mielenkiintoisista keskusteluista Tabrizin valtavasta ja tunnelmallisesta basaarista Sinan ja hanen ystaviensa johdolla. Ennen kuin minut paastetaan Teheraniin joudun viela syomaan herrasvaen kokkaaman juhla-aterian.

Iran kuittaa.

ps. anteeksi hieman sarkastinen savy.

Turkkı tarpeen?

Terveısıa Turkısta, tarkemmın Kayserısta.

Taas on blogıa syrjıtty eıka kırjoıtuksıa ole syntynyt aıkapaıvıın. Kronologıakın tulee pahastı karsımaan mıkalı sıta joskus on aıkaa paıvıtella vanhoja tapahtumıa.

No, nyt on Iloınensancaı hetkeksı puolıttunut, mulla olı pıdemmat lomat ja lahdın varkaın Turkın kautta reıssuun. Iloınensancaı yhdıstyy jalleen ensı tııstaına Teheranıssa.

Saavuın syksylta haıskahtavaan Istanbulıın myohaan sunnuntaı ıltapaıvana. Kaupunkı on kuuluısa kahtıajakoısuudestaan. Eurooppaa ja Aasıaa rajaava Bosborın salmı kun sattuu lıllımaan keskella kaupunkıa. Kaupungın hıstorıa on myos yksı varıkkaımmısta, ovathan sıella paallıkoıneet aınakın Antııkın Kreıkkalaıset, Aleksanterı Suurı, Roomalaıset, Persıalaıset ja Ottomaanıt. Korjatkaa jos olı joku lııkaa taı jotaın puuttuı. Muıtakın kahtıa jakoja loytyı. Ensınnakın Sultanahmetın alue Aya Sofıoıneen Top Kapeıneen ja Sınısıne Moskeıjoıneen ultımaattısena turıstıkohteena eroaa koko muusta kaupungısta. Autıoına romahduspısteessa rahjaantyvat talot luovat myos kontrastıa Turkın rajahdysmaısen talouskasvun symboleılle, lasısılle taıvaıta hıpovılle pılvenpıırtajılle.

Grand Bazaar on sıtten oma lukunsa. Kaupan on kaıkkea ja jos jotaın eı loyda, sıta tuskın ıhmınen tarvıtsee. Aasıalaısen bazaarın kuhınasta kıınnostuneılle, lıenee tama helpoımmın lahestyttava kohde Suomesta kasın.

Sıltı saın kaupungısta alkuun hyvat vıbat. Hyva porttı aasıaan.

Seuraavana olı vuorossa Cappadocıa ja kuuluısat "satupııput" (vapaa suomennos kasıtteesta faıry chımneys). Vaıkka harva Suomalaınen tuntuu paıkasta kuullenkaan on se yksı Turkın suurımpıa ja tarkeımpıa Turıstı nahtavyyksıa. Talvı tokı tekee tehtavansa. Saın vaellella kaksı paıvaa kaıkessa rauhassa satumaısıssa maısemıssa ja leıkkıa Indıana Jonesıa autıoıssa tunneleıssa. Talvıaurıngon vııstossa valossa ja ohuessa lumıpeıtteessa koreıleva maaseutu kutkuttı seıkkaıluvarvasta ja herkıstı tunnelmoımaan matkaılıjan vapautta. Iltaısın ja aamuısın kamınoısta nouseva savu tunkeutuı nokkaan ja jopa sılmıın mutteı latıstanut tunnelmaa.

Cappadocıan backpacker- ja turıstıkeskıttyman, Goremen, aınoa ongelma tuntuı olevan transportaatıo. Tullessa lıpussanı lukı selvastı ısolla Goreme, jaın sıltı ylı 60 kılometrın paahan Kayserıın. No tasta selvıttıın onneksı ılman lısakustannuksıa ja tunnın odottelulla seka dosamatkalla. Huomattavastı suuremmkaıs ongelmaksı muodostuı jatkoyhteyden saantı. Mınulle taattıın ja vannottıın etta kohteeseenı, Erzurumıın on suora bussı. Ostın lıpun ja paukoın ıltasella hyıselle pysakılle odottelemaan bussıa. No eı saapunut. Kuulemma aamulla tulısı seıtsemalta, jep jep, takaısın majapaıkkaan. Aamulla seıtsemalta bussıasemalla eı ollut enaa edes tata vırkaılıjaa. Odottelın puolıtuntıa - eı mıtaan. 20 vaılle kahdeksan ukko kompı paıkalle ja totesı etta ıllalla tulee bussı. Vastasın etta rahat takaısın ja vahan aıkkıa ja hankın kyydın lahımpaan ısoon kaupunkıın Kayserıın, jonne jostaın syysta mınulle eı suostuttu myymaan lıppua. Jopa bussın tullessa ostaessanı lıppua kuljettajalta ysıttı yksı vırkaılıja evata paasynı kyytıın. En ymmartanyt mıhın talla oıkeın pyrıttıın. No paasın turvallısestı Kayserıın.

Erzurumıın eı bussıa samana aamuna enaa heltınyt joten aıkaa jaı Kayserıssa kymmenısen tuntıa tapettavaksı. Ja ah, mıka onnı! Vaıkka Kaupunkı sıjaıtseekın 3916 metrısen Ercıes Dagın juurella eı se tarjoa mıtaan satumaısıa maısemıa tahı mıelettoman mıelenkııntoısta tekemısta. Kayserı on teollıstumısesta rajahtanyt, toıstensa kaltaısılla kerrostaloılla ja aıvan tavallısılla moskeıjoılla kuorrutettu suurkaupunkı. Mutta se eı tarkoıta etteıko taalla asuısı kıngıa possea. Teelle mınut kutsuttıın sılkasta ystavallısyydesta kahdestı, ja kaupanteko tılaısuuksıssakın kaadettıın teeta eteen hetı kaupanhıeromısen voıtelemıseksı. Hoh, nyt loppuu aıka ja lahtee bussı, jatketaan tasta ehka joskus....
Taalla kauppiaat pitavat tarkeana paivan ensimmaista diilia, se on saatava hinnalla milla hyvansa. Ja taytyy sanoa etta kylla herra hommansa osasi. Kaupasta poistuessa olo oli hutera ja paapyoralla. Kauppaa kaydaan tunteella ja tosissaan. Mukaan irtosikin pieni kiva Kilimi (Turkkilainen ohut villa matto). Mikali puheet kasityosta ja laadusta pitivat paikkansa ei hintakaan ollut ihan paha. Huikea kokemus silti.
Kayserista jai melko hyisesta ilmastosta huolimatta mukava fiilis. Juttelin pitkat tovit keskusaukiolla Palestiinalaisen vaihtarin, Samerin, kanssa - muustakin kuin saasta. Illan hamartyessa hyvat Pidet (Turkkilainen pizza) naamariin ja dosalla kohti Erzurumia.

Heratys Erzurumissa oli jonkinlainen shokki. Bussi oli aikataulusta edella yli tunnin ja jostain syysta se ei halunnut ajaa Otogarin (Turkkilainen bussiasema) kautta vaan minut potkaistiin hankeen valtatien varrella. Kello oli 0445 ja pakkasta kymmenisen astetta. Onneksi Erzurum ei ole suuren suuri paikka joten paasin kartalle melko pian. Koin jopa jollain lailla hauskaksi ja jannittavaksi samoilun sumuisilla pakkasen kuuraamilla ja tyystin autioilla kaduilla. Kolmen vartin paasta loysin vihdoin tieni dosarille, nautin aamiaisen ja poistin liput Dogubayazitiin.

Dogubayazitilla on varsin komeat raamit. Vuoria jokapuolella ja pohjoisessa kruununa 5100-metrinen Mt. Ararat, Turkin korkein kohta. Toinen merkittava nahtavyys, Isak Pasan palatsi, loytyy 500 metria kaupungin ylapuolelta. Iltapaiva kavely linnakkemoskeijapalatsille paljasti kylan (ja turismin) nurjna puolen. Jotkut onnettomat turistit ovat erehtyneet antamaan lapsille rahaa koska "ne on niin sopoja" tai muuten maan. Nyt jokainen alta kymmenen vuotias tervehtii turistia hihasta roikkumalla ja huutamalla korviavihlovalla aanella"moneyy!". Kun rahaa ei irronnut lensi peraan lumipalloja, pienia kivia, omenan karoja, not so nice. Paatin aikaistaa Iraniin lahtoa paivalla. Onneksi sain illalla viela hyvan kokemuksen muuten positiivisen yllatyksen tehneesta Turkista kun kokeilin Hamamia, Turkkilaista kylpylaa, tays hoidolla. Ei uskoisi ihan heti etta ison karvaisen miehen pesu ja hieronta voi rentouttaa niin kovin! Viimeisen Turkin paivan kunniaksi nautin illalla viela yhden oluen. Iranissa korkki on tunnetusti kiinni ja pysyy.

Kevyttä kevät sadetta, Lake Tahoelta Yosemiten kautta viinitiloille

Viikonlopuksi olimme päättäneet suunnata koko porukan voimin Lake Tahoen "mökille" rentoutumaan ja harjoittamaan erilaisia talviaktiviteetteja. Tämä siis tarkoitti käytännössä sitä että muut laskettelevat rinteillä ja meitsi puuskuttaa murtsikaa laduilla.

Lähtö tapahtui pe iltana suunnitelmien mukaan ja selvisimme iltapäivä ruuhkistakin melko sutjakkaasti. Auringon laskettua kuulimme kuitenkin huhuja vuorille johtavien teiden sulkemisista. 600 metrissä oli jo lunta maassa - lisää satoi kokoajan. Puolen tunnin ajon jälkeen meidät käännytettiin ympäri. Muutaman kymmenen kilometrin päässä oli toinen Tahoelle vievä tie, paikan päällä saimme todeta senkin olevan suljettu. Teiden sulkemisen ymmärsi, jumalauta minkäkokoisia mummoja taivaalta tuli, ja ennen näkemättömän tiheänä pyrynä. Everything is bigger in America. Tyyneltä valtamereltä puhaltavat lämpimät merituulet saavat aikaan pitkin Sierra Nevadaa käsittämättömän sakeita pyryjä ja voimallisia sateita, kun ilmavirrat vuoriin törmätessään alkavat kohota, jäähtyä ja lopulta tipauttavat koko kostean lastinsa rinteille. No, 800 metrissä näkyvyys oli juuri ja juuri auton konepellin verran, tiet siis suljettu ja sinnikkäistä muutaman tunnin vaatineista yrityksistä huolimatta tiet pysyivät ummessa. Palasimme alemmaksi etsimään hotellia, jota saimmekin hakea urakalla. Emme olleet nimittäin ainoat tienpäällä. Vasta puoliltaöin pääsimme nukkumaan.

Seuraava päivä vaikutti kirkkaammalta ja teiden kerrottiin avautuneen. Korkeissa solissa tuiskutti vielä mutta pääsimme kuin pääsimmekin vihdoin ja viimein perille. Lumipyryn, ja ilmeisesti useiden sellaisten jäljet näkyivät tien penkereillä, joilla lumivallit kohosivat useiden metrien korkeuteen. Rinteitä oli auki ja ladut aurattu, joten meikä paineli murtsikan pariin ja muut skimbaamaan.

Ilta kului saunan puutteessa poreammeessa, joka on fiksusti asetettu partsille. Ei pöllömpi paikka maistella hyvin ansaittu olut. Uni tuli aikaisin silmään.

Aamulla pyrytti taas ankarasti, ja alueen lukuisat laskettelukeskukset olivat sulkeneet rinteensä, eikä murtsikka ladutkaan vaikuttaneet lupaavilta, etenkään kun lunta tuli jatkuvasti lisää noin vauhdilla 5 senttiä/tunti. Vaihdoimme sporttiset harrastukset vähemmän vakavampiin lumessa peuhaamisleikkeihin, oli pulkkamäkeä, lumilinnan kyhäystä, lumisotaa ja muutakin rymyämistä. Järven rannasta löysimme keinut joista oli hyvän vauhdin jälkeen, no, lapsekkaan hauskaa dyykata mahaplätsi hankeen. Hieno päivä, välillä tekee erittäin terää vaihtaa lapsetusvaihteelle ja nauttia vain tuoreen lumen suomista riemuista.

Seuraavana päivänä Tahoen loma oli lopussa. Meidän pläni oli tulla kyydillä Sacramentoon ja jatkaa sieltä Mariposan kautta kohti Yosemiteä. Jännitykseltä ei säästytty tälläkään matkalla. Tiet olivat taas paikoin tukossa ja keli surkea. Lisäksi bussimme lähtöaika lähestyi vääjäämättä. Kaiken kaahamisen jälkeen kerkesimme kuin kerkesimmekin bussiin, mutta todella täpärästi; Helenan juostua lippujen kanssa dösään sisään paukautti odottamisesta tuohtunut kuski ovet välittömästi kiinni ja kaasutti menemään. Illalla saavuimme Mariposaan, vuoret olivat edelleen pilvessä.

----------
Yosemite jouduttiin jättämään seuraavaan kertaan, kaikki tiet kansallispuistoalueelle oli suljettu myrskyjen takia..... Vaihtoehtoista toimintaa etsittiin Friscon pohjoispuolelta:

Luottavaisin mielin suuntasimme aamulla kaatosateessa autovuokraamoon, josta olimme varanneet kiesin kahdeksi päiväksi hintaan 43 usd. Hämmästys muuttui nopeasti vihaksi, kun setä tiskin takana ilmoittikin hinnaksi 110 taalaa. Seurasi kiivaita sanoja puolin ja toisin, mutta meille kärry oli nyt ainoa vaihtoehto saada jotain irti Kalifornian kevätmyrskyistä. Fillarilla liikenteeseen ei ollut mitään asiaa ja julkinen liikenne oli suunnitelmiimme liian hidasta. (Kolmen viikon reissu tuntui kauhean lyhyeltä, koko ajan kiire...) Myöhemmin selvisi, että sedän vaatimat vakuutusmaksut kai olivat oikeasti pakollisia, kummallista vain oli se, että netistä tulostamassamme varausvahvistuksessa oli total price 43.

Vihaisina maksoimme pyydetyn hinnan ja hyppäsimme kirkkaanpunaisen automme kyytiin. Golden Gatella Tyyneltämereltä puhaltava myrsky tärisytti autoamme ja tuulilasin pyyhkijät vispasivat vimmatusti. Päätimme odotella hetken kelin rauhoittumista Sausalitossa. Kengät ehtivät kastua läpimäriksi, kun juoksimme parinkymmenen metrin matkan parkkikselta italialaiseen kahvilaan.

Kun vimmattu sade hieman hellitti, jatkoimme matkaa kohti Muir Woodsia. Punapuut antoivat jylhän suojan myrskyltä - jättiläispuiden juurelle pääsi vain pientä tihkua, joka ei meitä haitannut. Tämä saattoi jopa olla paras keli tutustua puiden kuninkaisiin. Yleensä ruuhkaisessa metsässä oli vain muutama reipas kulkija, nyt kunnioitusta herättävien puiden ympärillä leijui ihana hiljaisuus, jota rikkoivat vain muutamat sadepisarat.

Taivas oli sinnikkäästi synkän harmaa, joten päätimme jättää loput ulkoleikit seuraavalle päivälle ja lähteä kohti Amerikan tärkeintä viininviljelysaluetta. Napa saattaa olla kuuluisampi, mutta meidän kohteeksemma valikotui Sonomassa, Glen Ellenissä sijaitseva Benzigerin biodynaaminen viinitila. Punkut eivät meidän makuhermojamme saaneet onnesta sekaisin, mutta paikan valkkari oli aivan ihanaa. Se oli yllättäen myös halvimmasta päästä ja pullollinen Benzigerin Chardonnaytä odottelee nyt viinitelineessämme sopivaa hetkeä. Toinen huippuluokan makuelämys oli paikan portviini, mutta upeasta maustaan huolimatta se jäi hyllyyn kovan hintansa takia. Harmaasta säästä huolimatta (tai ehkä juuri utuisen tunnelman takia) vehreä maisema oli kaunis ja suunnittelimmekin jo seuraavaa reissua tänne paremmalla ajalla ja ehdottomasti pyörällä auton sijaan. Yöksi tavoillemme uskollisina halvimpaan mahdolliseen majoitukseen eli "kuutoseen", jonka pihalla poika harjoitteli aseen pyöritystä hampurilaisketjujen valot taustalla vilkkuen.

Aamulla aurinko hymyili taas taivaalla ja matka jatkui kohti Point Reyesiä. Mikä mahtava paikka! Jylhää rantaviivaa, valaiden vaellusta niemen ohitse ja upeita aaltoja myrskyn jälkeen. JATKUU jahka IS ehtii taas koneen äärelle...

Änäri tunnelmaa, San Jose

Meikäläinen kuuluu siihen ikäpolveen, joka pääsi pikkupoikana hekumoimaan Teemu Selänteen menestyksellä. Keräiltiin lätkäkortteja, opeteltiin kovien pelaajien nimiä ja matkittiin näitä esikuvia pihapeleissä.
Kaukainen ja myyttinen superkova NHL oli aina kiinnostanut. Vielä aikuisiälläkin aamurutiineihini kuuluu änäri tulosten tsekkaaminen netistä.

Nyt tarjoutui mahdollisuus päästä ziigaamaan matsia paikan päälle. J oli hommannut liput Minnesota Wild-San Jose Sharks matsiin, jossa lisäkutinaa tuotti kummaltakin veräjältä löytyvät suomalaisveskarit, Antti Niemi ja Niklas Bäckström sekä Minnesotan isossa roolissa pelaavat Mikko Koivu ja Antti Miettinen.

Ja olihan se Sm-liigan sähellykseen verrattuna jotain aivan muuta. Vauhti, taito ja kovuus tuntui katsomossa asti. Ja yleisö, se seurasi matsin alusta loppuun hengittäen joukkueiden tahdissa. Vierasjoukkueen, eli Minnesotan, maalatessa kaikki liki kymmenentuhatta ihmistä olivat hiirenhiljaa ja pidättivät hengitystään. Painostava tunne levisi halliin.

Edes väliajoilla pyörineet show:t ja mainokset eivät tuntuneet korneilta. Tämän(kin) ne näköjään jenkeissä haldaavat. Huikean urheilutapahtuman järjestämisen.

Pyörän päälle, Big Sur, CA

Illan vietimme hostimme Barakin seurassa, väijyen merileijonia kalastaja laiturin alla, pelaten hippaa vanhassa junassa (!) ja syöden herkulliset viidenruokalajin vegemässyt jossain paikallisessa luomumättölässä. Ja hauskaa oli! Taas. Couch Surfing vakuuttaa.

Aamulla kampesimme itsemme aikaisin sohvalta kadulle ja painelimme pyörävuokraamoon. Kaksi pätevää hybridiä ja traileri hoituivat nopeasti ja näppärästi ja jopa inhimilliseen hintaan (138 usd/3päivää/kaikki romut).

Hörpimme kylillä vielä aamusumpit ennen kuin suuntasimme 17 mailin reittiä kohti etelää. Vuokraamiemme välineiden ainoa heikko puoli tuli heti ensimmäisessä ylämäessä esille. Traileri oli syntisen raskas kun tie muuttui kaltevaksi. Korvissa kaikui sananlasku "kuin kivirekeä vetäisi". No onneksi reittimme ei tulisi olemaan pelkkää ylämäkeä, sinnikkäästi eteenpäin vaan.

Aamupäivä oli rannikolle ominaisesti sumuinen. Mantereen päällä ollut lämmin ilmamassa tiivistyi kylmän meren kohdatessaan tiiviiksi sumupankiksi. Ensimmäisen stopin otimme Lobosin niemellä. Tunnelma oli aavemainen mutta hieno valtavien maininkien murskautuessa sumun keskeltä rantakallioihin useiden metrien korkuisiksi vesipatsaiksi. Vain merileijonien ääntely ylitti aaltojen pauhun.

Puolilta päivin lounastimme tihkusateessa. Tähänkö hyvä onnemme kelien suhteen päättyisi? Ei sentään vielä. Alku iltapäivästä aurinko vei voiton kylmästä merestä ja sumupilvet hälvenivät rannikolta. Jylhä kallioranta vaikutti viimeisten utuisten rippeiden kietoutuessa vielä kivien ympärille.

Iltapäivä alkoi olla jo pitkällä ja tie oli koukkaamassa sisämaahan. Halusimme ehdottomasti telttailla Ison Meren rannalla mutta viimeisimmät potentiaaliset paikat olivat olleet Garrapatan rantamilla parintunnin pyörämatkan päässä...

Päätimme yrittää Andrew Molera state parkista, joka tuntui vetävän puoleensa hipahtavia elämäntapa surffareita kuin kukkanen mehiläisiä. Sumu oli taas laskeutunut rannikolle. Viimeisestä niemennokasta jyrkältä rantakalliolta löysimme tasaisen läntin mihin telttamme asettaa. Piilossa katseilta paikka ei ollut joten avasimme viinipullon ja katselimme illan hämärässä taiteilevia surffareita, jotka välillä katosivat aaltoihin, välillä usvaan.
Telttapaikka

Lobosin tyrskyt

Pistimme leirin kasaan heti aamutuimaan, jotta emme narahtaisi laittomasta telttailustamme. Aamupuurot ja -teet keittelimme nyt sumuttomia, hulppeita maisemia ihaillen.

Jatkaessamme koukkasi valtatie 1 sisämaahan tarjoten uudenlaisia maisemia. Metsä lähestyi molemmilta puolilta ja katse kiinnittyi vaikuttaviin punapuihin. Päivä lämpeni pikku hiljaa ja lounaan aikaan Jussi heilui jo ilman paitaa. Iltapäivällä Julia Pfeifnerin puiston saavuttaessamme iski kuitenkin tuolle rannikolle niin ominainen sumu jälleen pakottaen Iloisen Sancain turvautumaan taas pitkähihaisiin. Julia Pfeifneria oli ilmeisesti runnellut jokin luonnonmullistus kun hulppealal paikalla ollut leirintäalue oli ajettu alas. Toisaalta tämä tarkoitti myös maksuttomia tasaisia alueita valtameren äärellä. Meitä se ei tosin tällä kertaa lohduttanut. Aikataulu pakotti kääntämään fillarit takaisin kohti Montereytä; yöksi jäimme lounaspaikkamme välittömästä läheisyydestä bongaamallemme pienelle puskien kätkemälle tasanteelle Tyynenvaltameren yllä.

Koko yön satoi. Ja aamulla oli aikainen herätys. Suunnattomaksi helpotukseksemme navakka luoteinen tuuli kuivatti ilman telttaa pakatessamme ja tunnin polkemisen jälkeen alkoi sininen taivas selättää harmaat pilvet. Tuuli tosin oli kannaltamme sivuvastainen ja teki pikapolkupyörämarssistamme etenkin traileria hinanneelle Jussille hieman tuskaisan.

Maisemat olivat tällä kertaa jo tuttuja ja saavuimmekin Montereyhin hyvissä ajoin. Ystävällinen bussikuski otti meidät jo aikaisempaan San Joseen vievään bussiin ja saavuimmekin Belmontiin hyvissä ajoin. Tämä onnekas sattuma avasi meille myös mahdollisuuden päästä seuraamaan tiukkaakin tiukempaa paikallissarjan jääkiekko-ottelua jossa J tehtaili huikeat neljä byyreä. Tämä ottelu toimi myös mainiona lämppärinä seuraavan illan San Jose Sharks-Minnesota Wild NHL-matsille

Kohti pohjoista

Katalinasta Losiin palattuamme aloimme suuntia pikku hiljaa kohti pohjoista. Ensimmäiseksi etapiksi sattui Santa Barbara. Komeissa raameissa vuorten ja valtameren välissä sijainnut Santa Barbara ei tarjonnut tällä kertaa mitään huikeita elämyksiä omasta kiireestämme johtuen. Bilettävää jengiä tunnui perjantai illan kunniaksi olevan liikenteessä, tosin tyydyimme nautiskelemaan kahden taalan viinimme rantahietikolla aaltoja kuunnellen ja painuimme burgereiden jälkeen pehkuihin.

Säännöillä kirottu hostellime ei oikein vakuuttanut. Yöllä oli rauhatonta, ja aamulla respa ei tullut ajoissa avaamaan, mikä aiheutti meille pienimuotoisen stressin kun dösä kohti Salinasta oli lähdössä ja hintaan kuulunut aamiainenkin jäi väliin. Tämä tosin ei ollut suuren suuri menetys, tarjolla kun oli paahtoleipää ja kahvia.

Salinaksessa tapasimme J:n S:n ja M:n ja jatkoimme maalaismarkkinoiden falafelien jälkeen Montereyhin. Iltapäivä kului Carmelin biitsillä hassutellessa ja 17 mailin muikeita maisemia ihaillen. Golf-kenttien neliöhinta mietitytti ja sijainti vihastutti. Silti aavemaisten sypressien ja karun rantaviivan koristaman Montereyn niemen saivat haaveilemaan, jotta tässäpä olisi mukava paikka kesähuvilalle! Illan hämärtyessä painelimme motellin kautta kalaravintolaan syömään ekologisesti pyydettyjä?! ja erinomaisen herkullisia mereneläviä.

Aamulla suuntasimme Montereyn vaikuttavaan akvaarioon tarkastelemaan miltä edellinen illallinen näyttää elävänä luonnollisessa elinympäristössään. Hienosti toteutettu yllättävän runsaalla ympäristöpropagandalla varustettu mereen keskittyvä tiedepuisto!

Iltapäivällä hyvästelimme taas J:n S:n ja M:n, painelimme kauppaan ostamaan eväitä tulevaa Big Surin seikkailuamme varten ja tapaamaan elämämme toista CS kontaktiamme, Barakia.

Saarielämää, Catalina, CA

Kuulimme huhuja lämpöaallosta ja päätimme pyyhkiä Losin pölyt jaloistamme suunnaten parinkymmenen mailin päässä olevalle Catalinan saarelle sulattelemaan Suomen ankarassa talvessa jäätyneitä luitamme.

Catalinan pääkaupunki, Avalon, on kuin karamelli ja sää tosiaan helli meitä; kaksi päivää tyyntä ja pilvetöntä taivasta. Saaren turisti-infra tosin oli isku vasten kasvoja. Olisimme palavasti halunneet rannalle telttailemaan, ja 20 mailin päässä olisi ollutkin mukava biitsi leirintäalueineen. Tänne pääsy vain olisi maksanut meiltä yhteensä 128 dolsua, whtf!? Tyydyimme kävelymatkan päässä olevaan biitsittömään leirintäalueeseen. Tämä saattoi olla onnekas käänne, nimittäin jälkimmäisenä yönä Japanin maanjäristyksen aiheuttama tsunami rantautui Kalifornian biitseille.

Ensimmäisenä päivänä nautimme saaren vaihtelevasta ja kauniista luonnosta. Niin ja esteettömistä näkymistä Tyynelle Valtamerelle. Toisen päivän pyhitimme biitsille. Vesi vain oli valitettavan viileää, joten jäi snorklausvehkeet vuokraamatta.

Mikäli Losissa lusii pidempään ja kaipaa hieman rauhallisempaa meininkiä voimme vilpittömästi suositella ehkä hieman hintavahkoa Catalinaa.